Maanantaina oli kesäkauden viimeiset agilitytreenit. Nele oli treeneissä aivan erinomainen, joten mikäs sen parempi päätös kesälle.
Talvikausi tuo tullessaan muutoksen treenipaikkaan, kun vaihdamme Tallilta SDP:lle, jota myös Best In Areenaksi kutsutaan. Treeniaika pysyy yhä maanantaissa klo 18-19 ja kouluttaja sekä treenikaverit ovat myös samat. Nelen lisäksi Java pääsee osallistumaan säännöllisesti vuoroviikoin treeneihin, kun aloitan vuorottelun koirien kesken. Ensimmäisen vuoron saa huomenna Nele, viikon päästä on Javan vuoro ja näin olisi tarkoitus jatkaa koko talvikauden ajan. TamSKilla talvikausi kestää huhtikuun loppuun asti.
Laskeskelin, että olen kohta harrastanut agilitya 3,5 vuotta. Numeroina näyttää pieneltä, mutta noin muuten tuntuu kuin agilityn parissa olisi ollut jo pienen ikuisuuden. Javan kanssa aloitin säännölliset agilitytreenit keväällä 2008 ja tuosta vuoden päästä eli keväällä 2009 mentiin ensimmäisiin kisoihin. Nele aloitti agilityn keväällä 2009 ja samaten taas vuoden päästä oltiin ensimmäisissä kisoissa (kesä 2010). Nelen kanssa ollaan nyt pyöritty pieni ikuisuus ykkösissä ja ensi vuodelle onkin tavoitteena nousu ainakin kakkosiin. Tähän liittyen ajattelin nyt kunnolla ryhdistäytyä agilityn suhteen, kun tuntuu, että viime aikoina harrastaminen on ollut aika tavoitteetonta säätämistä.
Oikeastaan ryhdistäytyminen koskee myös tokoa siinä mielessä, että ajattelin alkaa uskoa koiriini ja niiden osaamiseen. :) Lisäksi olisi hyvä asettaa pieniä tavoitteita ja päämääriä harrastamiselle sekä opetella treenien suunnittelu etukäteen. Monesti olen tännekin listannut asioita, joita pitäisi treenata, mutta liian usein ne jäävät vain listauksen tasolle. Jospa seuraavaksi yrittäisi oikeastikin treenata niitä ongelmakohtia, jotta etenisi näissä harrastuksissaan johonkin suuntaan.
Tänä syksynä itselleni tulee myös vuosi täyteen agilitykouluttamista TamSKilla. Jatkan ryhmän vetämistä yhä, tosin muutoksia on tulossa paljon, kun vaihtuu sekä treenipaikka että lähes kaikki koulutettavat. TamSKin lisäksi vedin Tapeille syyskuussa viiden kerran agilityn alkeiskurssin ja edessä on vielä jatkokurssi. Kesällä kokeilin myös tokon kouluttamista, kun vedin Tapeille viiden kerran pentutokon. Kouluttamisenkin kannalta olisi hyvä aktivoitua omien koirien kanssa tavoitteellisesti, kun oppimani asiat siirtyvät aina enemmän tai vähemmän suoraan koulutettaville.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti