Nelen kanssa piti käydä sydänkontrollissa jo heinäkuussa, mutta kesän kiireissä ja kuumuudessa käynti Hakametsässä siirtyi syyskuun puoliväliin. Näin nopea kontrolli liittyi uuden Cardalis-lääkkeen aloittamiseen, mutta mitään erityisiä vaikutuksia en lääkkeellä huomannut olevan. Kuuma kesä ei ollut Nelelle helppo ja vaikka emme tehneet juuri mitään, on Nele ollut normaalia väsyneempi. Jossain vaiheessa kiinnitin myös huomiota siihen, että lenkillä Nele läähätti, mutta Tilda ei eikä ilma edes ollut mitenkään erityisen kuuma. Toisaalta Nelellä on yhä vain vauhtia ulkoillessa, joten välillä on vaikea tietää mistä milloinkin on kyse.
Perustutkimuksessa eläinlääkäri totesi keuhkoäänien olevan normaalit, hengitystiheyden olevan normaali ja sydämen rytmi sekä syke myös oikealla tasolla, mutta jännityksestä huolimatta niistä sai hieman rasittuneen vaikutelman. Ultraäänitutkimus näyttikin, että sydämen muutokset olivat edenneet: mitraalivuoto oli voimistunut ja sen seurauksena sydämen vasemman puolen laajentuma lisääntynyt. Oikea puoli oli normaali.
Näiden muutosten takia Nelen lääkkeitä muutettiin uudestaan. Cardalis jatkui entisellään, mutta Cardisuren annostus nousi neljäsosan verran. Lisäksi Nelelle aloitettiin Upcard-nesteenpoistolääke. Tämä lääke saattaisi aiheuttaa enemmän juomista ja pissaamista, joten eläinlääkäri suositteli antamaan sen iltapäivällä, jotta olisi paremmin mahdollista päästää Nele tarvittaessa ulos. Ja näin asia on ollutkin, tosin mitenkään erityisen paljon Nele ei edelleenkään juo. Eläinlääkärin kanssa oli jälleen puhetta myös Nelen närästyksestä ja Royal Canin Cardiac-ruoasta, jonka aloitin jokin aika sitten. Ruoka on melko rasvaista ja on paljon mahdollista, ettei se sovi Nelelle, joka on taas nuoleskellut tassujaan ja ollut ruoan jälkeen levoton. Kontrollikäynnin jälkeen Nele söi kymmenen päivän Antepsin-kuurin, mutta näyttää, että ruoanvaihto on uudelleen edessä.
Molemmat koirat matkasivat Hakametsään tänäkin perjantaina, kun kävimme virallisessa silmätutkimuksessa. Ensin tutkittavaksi pääsi Tilda, joka sai terveen paperit. Nelen kohdalla eläinlääkäri kommentoi, että silmissä näkyy ikä ja pieni pigmenttimuutos. Lisäksi silmät olivat hieman kuivat, mutta eivät muuten ärtyneet, vaikka viime viikolla varsinkin oikea silmä jostain syystä punoitti. Eläinlääkäri epäili, että esimerkiksi tuuli on saattanut vaikuttaa Nelen suuriin silmiin ja merkitsi myös Nelelle terveen paperit.
lauantaina, syyskuuta 29, 2018
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2018
Yhden yön retki Isojärven kansallispuistoon
Kerrankin kun olisi blogiin oikeaa kirjoitettavaa ja teinkin pitkän retkikertomuksen, pyyhkii yksi virhepainallus koko tekstin ja Bloggerin automaattitallennus kuittaa homman tallentamalla täysin tyhjän pohjan. Uudestaan en todellakaan jaksa koko juttua kirjoittaa, joten mennään sitten kuvien ja kuvatekstien voimin.
Lauantaina lähdettiin Isojärven kansallispuistoon yhden yön retkelle. Mukaan pääsi Tilda, Nele sen sijaan joutui Hervantaan hoitoon.
Ensimmäisenä päivänä vaellettiin Heretystä Vahterjärven kautta Kalalahteen.
Tuttuja maisemia jo ensimmäiseltä Isojärven retkeltä vuonna 2014.
Kahvitauko Vahterjärven laavulla. Tilda sai päälleen BOT-loimen ja pääsi viltille lepäämään.
Iltakuudelta saavuimme Kalalahteen, jossa lisäksemme oli muutama telttailija.
Illalla päällä villapaita ja BOT-loimi. Ihmisten iltapalan ajaksi Tilda jäi telttaan ja taisi levätä kiltisti makuupussien keskellä.
Hyvää huomenta! Yö sujui vallan mainiosti eikä pikkukoira haukkunut ollenkaan. Päällä vain villapaita, sillä teltassa oli yllättävän lämmin (lämpimämpi kuin juhannuksena!). Pientä takapakkia tuli omistajan aamupalan ajaksi telttaan unohtamasta namipussista, jonka seurauksena teltan sisäkankaassa on nyt pieni Tildan tekemä reikä.
Paluumatka Herettyyn kulki Lortikan kautta. Kahvitauko pidettiin Kaakkolammin rantakalliolla.
Viikonlopun aikana tuli käveltyä yhteensä noin 16 kilometriä. Autossa matkusti hiljainen ja väsynyt koira. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus, vaikka tietysti harmitti, että yksi meistä joutui taas jäämään retkeltä pois. Nelen kohdalla tämä kuitenkin on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)