sunnuntai, elokuuta 29, 2010
Saalisvietistä
Olen jälleen sivistänyt itseäni koirakirjallisuudella ja tällä kertaa lukuvuorossa oli Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirja. Aivan uskomattoman hyvä kirja ja sellainen, joka olisi pitänyt lukea jo ajat sitten. Suosittelen ehdottomasti varsinkin saalisviettisen koiran omistajia lukemaan tämän kirjan. Valitettavasti en itse vielä hankkinut kirjaa omaan hyllyyni, vaan opus oli lainassa kirjastosta.
Kirjassa käsiteltiin mm. saalisviettiä terminä, viettivireen merkitystä ja sen hallintaa, vietin patoamista, saalisleikitystä, pakotteita ja niihin liittyen VPV-koulutusta, puolustusviettiä ja saalisvietin ottamista avuksi eri lajeissa. Kirjaa lukiessa tuntui jatkuvasti oppivan uutta ja mielenkiinto säilyi viimeiselle sivulle asti. Javahan on tunnetusti rotuisekseen erittäin saalisviettinen koira enkä ole osannut huomioida tätä asiaa kunnolla koulutuksessa tai ylipäänsä elämässä. Saalisviettinen koira on hyvä harrastuskoira, mutta haastava arjessa ja tämän olen todella saanut kokea. Näistä syistä johtuen olisi voinut toivoa lukeneensa tämän kirjan jo ajat sitten, mutta olisinko kuitenkaan osannut sisäistää kirjan informaatiota ilman nykyisiä kokemuksia? (Tosiasiassa kirja ilmestyi vasta vuonna 2009, joten kovin paljon aikaisemmin en sitä olisi voinut lukea.)
Kuten suurin osa blogin lukijoista tietää on Javalla melkoinen ongelma lintujen jahtaamisen kanssa ja yllättäen tähänkin ongelmaan annettiin kirjassa neuvoja! Mujunen toteaa luonnonolosuhteissa hallinnan pettämisen alkavan niin, että nuori koiraa kohtaa metsälenkeillä eläimiä, joita pääsee jahtaamaan ja oppii näin käyttämään saalisviettiään. Check! Vietti nousee toistojen kautta maksimiin, kun koira saa itsenäisesti saalistaa eikä välttämättä anna ohjaajansa myöhemmin vaikuttaa vietin laskemiseen. Check! Ongelmaksi muodostuu se, ettei ohjaaja pysty antamaan palautetta oikea-aikaisesti ts. koiran aloittaessa jahtaamisen. Check! Pennun kohdalla luonnossa tapahtuva saalistaminen pitää estää heti ja tarjota koiralle toisenlainen tapa käyttää saalisviettiään (saalisleikitys). Koska luonnossa tapahtuva saalistaminen vahvistaa koiran saalistuskäyttäytymistä nopeasti ja pysyvästi, pitäisi Mujusen mukaan koiralta estää kokonaan metsäneläinten jahtaaminen kahden ensimmäisen vuoden aikana.
No, Javan kohdalla tämä on myöhäistä, sillä vahinko on jo päässyt tapahtumaan ja useasti. Mujusen mukaan tämä ei ole maailmanloppu, vaan nyt pitäisi määrätietoisesti alkaa korjata ongelmaa harjoittelun avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koiran vire täytyy metsässä laskea alemmaksi, niin että koira pystyy reagoimaan käskyihin (täysillä kierroksilla ollessaan Java ei kuule eikä näe mitään). Vireen pysyminen alhaalla varmistetaan käyttämällä koiralla liinaa (20-30m), jotta epätoivottu käytös saadaan katkaistua ja koiralta voidaan vaatia välitöntä reagointia. Jahtaamaan lähtenyttä koiraa kutsutaan ensin omalla nimellä (mahdollisuus totella) ja jos koira ei reagoi tähän, annetaan tiukka käsky EI ja pysäytetään koiran eteneminen liinan avulla. EI-käskyä seuraa iloinen käsky tulla luokse ja palkkaus superherkulla sekä kehuilla. Mujusen mukaan erityisen haitallista on, jos koira oppii olemaan reagoimatta käskyihin. Ei ehkä tule enää tässä vaiheessa yllätyksenä, että juuri näin on käynyt Javan kanssa, kun olen huudellut sen perään luoksetulokäskyjä koiran välittämättä niistä tippaakaan.
Toinen kirjassa ollut koulutusmenetelmä, josta voisi olla hyötyä meillekin, liittyy tokoon. Mujunen esittelee harjoitusohjelman, jolla pyritään koekestävyyteen ja motivaatioon suorittaa tottelevaisuuskokeen liikkeet halukkaasti ja väsymättä. Javan kanssa kisatessa ongelmana oli juuri liian matala viettivire, joka johti koiran sijaiskäyttäytymiseen ja kuormittumiseen. Luulenpa, että kokeilen vielä Mujusen ehdottamaa ohjelmaa, kun vain ensin saan työstettyä alokasluokan koeliikkeet teknisesti koevalmiiksi.
Kaiken kaikkiaan sain Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirjasta valtavan paljon hyödyllistä tietoa ja ymmärrän nyt taas vähän paremmin omia koiriani. Varsinkin Javaa, jonka koen jatkuvasti luonteeltaan valtavaksi haasteeksi. Välillä niin helppo ja välillä niin uskomattoman vaikea. Kunpa vain olisi tiennyt näitä asioita jo silloin kun Java tuli, mutta ensimmäinen koira on aina se, jonka kanssa suurin osa virheistä tehdään. Toivon, että olen kuitenkin oppinut Javalta jotain ja osaan tulevaisuudessa paremmin käsitellä korkean saalisvietin omaavaa koiraa.
lauantaina, elokuuta 28, 2010
Hervannan epikset
Tiistaina osallistuin Nelen kanssa Takujen järjestämiin epävirallisiin agilitykisoihin Hervannassa. Ilmoitin meidät vain mölliradalle ja hyvä niin, sillä ilma oli aivan kamala. Kylmän tuulen lisäksi välillä satoi ihan reippaastikin vettä ja Nele-reppana oli kylmissään. Seuraavien ulkokisojen kohdalla täytyy kyllä varautua koiran osalta paljon paremmin, jos on yhtään samanlainen keli. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kunnon sadetakkien ostamista koirille, sillä nykyiset Hurtan takit istuvat huonosti (varsinkin Nelelle) ja niissä on turkin kannalta todella huono vuorikangas.
Nelen lähtövuoro oli minimöllien viimeisenä ja teimme radan vain kerran. Heti kolmantena esteenä oli puomi, johon Nelen vauhti pysähtyi. Olimme maanantain treeneissä tehneet viimeisenä keinua ja luulen, että sillä oli vaikutuksensa Nelen epäröintiin vieraalle puomille menosta. Yritin kahdesti saada Nelen puomille, mutta luovutin sitten ja juostiin ohi. Loppurata meni paljon paremmin ja Nele löysi kivasti vauhtia tassuihinsa - jopa niin paljon, että meni yhden esteen ohi, kun ehti edelleni. Viimeisellä putkella sain hienosti takaaleikattua, kun Nele hakeutui hyvin putkeen, mutta eteenlähetystä pitäisi vielä treenata, jotta pitkät loppusuorat saisi mahdollisimman nopeaksi. Noin yleisesti luulen, että minun täytyy pikkuhiljaa luopua siitä ajatusmallista, että ehdin aina ohjaamaan Neleä edestä. Tosin vauhdista huolimatta Nele on vielä hyvin riippuvainen minusta eikä irtoa samaan tapaan kuin Java, mikä tuo oman haasteensa ohjaukseen. Mutta kaiken kaikkiaan episten kisasuoritus oli Neleltä ihan mielettömän hieno, kun omaa vuoroa odotellessa Nele näytti siltä, että olisi niin paljon mieluummin kotona nukkumassa.
Javan kohdalla tuli tiistaina täyteen 6 viikkoa polvileikkauksesta. Tämän kunniaksi Java pääsi pitkästä aikaa fleksissä ulos, tosin vesisateen takia ei onneksi intoutunut säntäilemään. Kuntoutusohjeissa oli, että kuuden viikon jälkeen voi aloittaa vähitellen vapaanapidon ja vapaanapito Javan kohdalla tarkoittaa nimenomaan fleksiä. Ei tulisi mieleenkään päästää Javaa vapaana metsään juoksemaan. Tarkoitus on nyt tarjota Javalle hieman lisävapautta fleksillä ja yrittää mahdollisimman usein käydä tuossa lähimetsikössä lenkkeilemässä, sillä metsikkö on kävelyalustana vaihteleva ja sieltä löytyy sopivan kokoisia ylämäkiä.
Onnistuin myös varaamaan Javalle ajan fysioterapiaan, jonne menemme vajaan viikon päästä torstaina, kun oli sopivasti tullut peruutusaika. Odotan käyntiä mielenkiinnolla, sillä fyssari sanoi, että Javalle voisi mahdollisesti kokeilla akupunktio-neuloja. Toisaalta jännittää, että mitä jos onkin jotain ongelmia...
Nelen lähtövuoro oli minimöllien viimeisenä ja teimme radan vain kerran. Heti kolmantena esteenä oli puomi, johon Nelen vauhti pysähtyi. Olimme maanantain treeneissä tehneet viimeisenä keinua ja luulen, että sillä oli vaikutuksensa Nelen epäröintiin vieraalle puomille menosta. Yritin kahdesti saada Nelen puomille, mutta luovutin sitten ja juostiin ohi. Loppurata meni paljon paremmin ja Nele löysi kivasti vauhtia tassuihinsa - jopa niin paljon, että meni yhden esteen ohi, kun ehti edelleni. Viimeisellä putkella sain hienosti takaaleikattua, kun Nele hakeutui hyvin putkeen, mutta eteenlähetystä pitäisi vielä treenata, jotta pitkät loppusuorat saisi mahdollisimman nopeaksi. Noin yleisesti luulen, että minun täytyy pikkuhiljaa luopua siitä ajatusmallista, että ehdin aina ohjaamaan Neleä edestä. Tosin vauhdista huolimatta Nele on vielä hyvin riippuvainen minusta eikä irtoa samaan tapaan kuin Java, mikä tuo oman haasteensa ohjaukseen. Mutta kaiken kaikkiaan episten kisasuoritus oli Neleltä ihan mielettömän hieno, kun omaa vuoroa odotellessa Nele näytti siltä, että olisi niin paljon mieluummin kotona nukkumassa.
Javan kohdalla tuli tiistaina täyteen 6 viikkoa polvileikkauksesta. Tämän kunniaksi Java pääsi pitkästä aikaa fleksissä ulos, tosin vesisateen takia ei onneksi intoutunut säntäilemään. Kuntoutusohjeissa oli, että kuuden viikon jälkeen voi aloittaa vähitellen vapaanapidon ja vapaanapito Javan kohdalla tarkoittaa nimenomaan fleksiä. Ei tulisi mieleenkään päästää Javaa vapaana metsään juoksemaan. Tarkoitus on nyt tarjota Javalle hieman lisävapautta fleksillä ja yrittää mahdollisimman usein käydä tuossa lähimetsikössä lenkkeilemässä, sillä metsikkö on kävelyalustana vaihteleva ja sieltä löytyy sopivan kokoisia ylämäkiä.
Onnistuin myös varaamaan Javalle ajan fysioterapiaan, jonne menemme vajaan viikon päästä torstaina, kun oli sopivasti tullut peruutusaika. Odotan käyntiä mielenkiinnolla, sillä fyssari sanoi, että Javalle voisi mahdollisesti kokeilla akupunktio-neuloja. Toisaalta jännittää, että mitä jos onkin jotain ongelmia...
torstaina, elokuuta 26, 2010
Kahvista nuudeliin
Marja haastoi bloginsa lukijat kertomaan koiriensa nimistä ja tottakai vastaan haasteeseen. Eli seuraavaksi kerron miten koirani saivat nimensä ja millaisia lempinimiä niillä on.
Kävin katsomassa Javaa ensimmäisen kerran, kun Java oli viikon ikäinen (hmm...) ja pentu näytti silloin tältä:
Eli väritys oli hyvin tumma ja luulinkin, että pentu myös pysyy tuollaisena. Kotona selailin erilaisia koirien nimisivustoja ja eräältä ulkomaalaiselta sivulta silmiin osui Java. Ensin nimi huvitti, koska opiskelin tietojenkäsittelyä ja ohjelmointikieli Javaa, joten olisi hyvin koomista, jos koirankin nimi olisi Java. Mutta niin vaan kävi, että nimi alkoi pyöriä mielessä yhä enemmän ja enemmän. Lopulta perustelin Java-nimen itselleni sillä, että Java tarkoittaa myös kahvilajia ja kun pentu oli sopivasti tumma, niin kahviaiheinen nimi sopisi paremmin kuin hyvin. Lisäksi opiskelualani tietävälle nimessä olisi hauska pieni lisämerkitys. Nykyisin nimi ja väritys eivät enää täsmää, vaan Java on pikemminkin latte (maitokahvi).
Nelen kohdalla yritin jälleen miettiä kahviaiheista nimeä, mutta jotenkin esim. Mocca ei vain kuulostanut yhtään hyvältä. Tietojenkäsittelykään ei enää auttanut, vaikka C++ koiran nimenä olisi vähintäänkin erikoinen. Nyt oli mahdollista miettiä myös jotain kennelnimeen sopivaa, mutta Bethnal Greenistä ensimmäisenä mieleen tuleva Betty ei sekään napannut. Selailin taas nimisivustoja, kunnes yhtäkkiä törmäsin Koirat.comissa erääseen nimeen. Pyörittelin hetken nimen loppuosaa eri konsonanteilla ja sieltä löytyi Nele! Nyt olen käyttänyt koirieni nimiin a ja e vokaalit, joten kolmannelle ei "enää" jää kuin i, o, u, y, ä ja ö.
Lempinimiä koirillani on yllättävän vähän tai sitten en juuri nyt vaan muista mitään. Java on viime aikoina ollut Tiikeri, josta on käytössä myös muodot Iso-Tiikeri ja Tiikeripötkö. Jälkimmäinen liittyy Javan nukkumistyyliin. Tietyissä piireissä Java tunnetaan myös Suurena Metsästäjänä. Nele on Neppis, Nelenteri, Pikku-Tiikeri, Vemputin ja Vemps. Molemmat koirat ovat nuudeleita ja joskus mininuudeleita. :) Tähän liittyy se hauska tarina, että sanoin Javaa joskus pentuaikanaan puudeliksi ja äitini kuuli nuudeli, josta nuudeli-nimitys on jäänyt. Mini tulee tietenkin koosta.
Kävin katsomassa Javaa ensimmäisen kerran, kun Java oli viikon ikäinen (hmm...) ja pentu näytti silloin tältä:
Eli väritys oli hyvin tumma ja luulinkin, että pentu myös pysyy tuollaisena. Kotona selailin erilaisia koirien nimisivustoja ja eräältä ulkomaalaiselta sivulta silmiin osui Java. Ensin nimi huvitti, koska opiskelin tietojenkäsittelyä ja ohjelmointikieli Javaa, joten olisi hyvin koomista, jos koirankin nimi olisi Java. Mutta niin vaan kävi, että nimi alkoi pyöriä mielessä yhä enemmän ja enemmän. Lopulta perustelin Java-nimen itselleni sillä, että Java tarkoittaa myös kahvilajia ja kun pentu oli sopivasti tumma, niin kahviaiheinen nimi sopisi paremmin kuin hyvin. Lisäksi opiskelualani tietävälle nimessä olisi hauska pieni lisämerkitys. Nykyisin nimi ja väritys eivät enää täsmää, vaan Java on pikemminkin latte (maitokahvi).
Nelen kohdalla yritin jälleen miettiä kahviaiheista nimeä, mutta jotenkin esim. Mocca ei vain kuulostanut yhtään hyvältä. Tietojenkäsittelykään ei enää auttanut, vaikka C++ koiran nimenä olisi vähintäänkin erikoinen. Nyt oli mahdollista miettiä myös jotain kennelnimeen sopivaa, mutta Bethnal Greenistä ensimmäisenä mieleen tuleva Betty ei sekään napannut. Selailin taas nimisivustoja, kunnes yhtäkkiä törmäsin Koirat.comissa erääseen nimeen. Pyörittelin hetken nimen loppuosaa eri konsonanteilla ja sieltä löytyi Nele! Nyt olen käyttänyt koirieni nimiin a ja e vokaalit, joten kolmannelle ei "enää" jää kuin i, o, u, y, ä ja ö.
Lempinimiä koirillani on yllättävän vähän tai sitten en juuri nyt vaan muista mitään. Java on viime aikoina ollut Tiikeri, josta on käytössä myös muodot Iso-Tiikeri ja Tiikeripötkö. Jälkimmäinen liittyy Javan nukkumistyyliin. Tietyissä piireissä Java tunnetaan myös Suurena Metsästäjänä. Nele on Neppis, Nelenteri, Pikku-Tiikeri, Vemputin ja Vemps. Molemmat koirat ovat nuudeleita ja joskus mininuudeleita. :) Tähän liittyy se hauska tarina, että sanoin Javaa joskus pentuaikanaan puudeliksi ja äitini kuuli nuudeli, josta nuudeli-nimitys on jäänyt. Mini tulee tietenkin koosta.
sunnuntai, elokuuta 22, 2010
Allerginen reaktio ampiaisen pistoksesta
Mainitsin aiemmin, että koirien kanssa ei ole tylsää. Elämästä ei myöskään puutu jännitystä ja suhteellisen tylsä sunnuntai-iltapäiväkin voi muuttua yllättäen pieneksi jännitysnäytelmäksi.
Olin koirien kanssa kaikessa rauhassa lenkillä, kun yhtäkkiä Java meni maahan ja alkoi nuolla tassuaan. Menin katsomaan mikä oli hätänä, mutta en nähnyt tassussa mitään. Java hieman inisi ja meni kyljelleen makaamaan, mitä ei todellakaan tapahdu ulkona kuin harvoin. Siinä vaiheessa tajusin, että jotain on pahasti vialla, joten koira syliin ja pikakävelyä kotia kohti. Onneksi emme olleet kaukana, sillä Java oli aivan vetelä ja välillä piti tarkistella, että onko koira hengissäkään. Puolimatkassa Java alkoi oksentamaan sylistäni ja laskin sen maahan, jossa kakoi useamman kerran.
Kotiin päästyäni laskin Javan olohuoneen lattialle, johon jäi seisomaan sen näköisenä, että kaatuu ihan juuri suorilta jaloilta maahan. Ikenet olivat harmaat ja koira täysin apaattinen. Soitin samantien päivystävälle eläinlääkärille ja hain kyypakkauksen autosta, mutta päivystyksestä neuvoivat, ettei kyytablettia välttämättä kannata antaa vatsaärsytyksen takia, kun hengitysvaikeuksia ei ollut. Kuulema noin tunnin päästä kivun pitäisi helpottaa, käskivät seurata tilannetta ja soittaa uudestaan, jos kunto romahtaa tai tunnin päästä olisi vielä samanlainen.
Tunnin päästä Java oli kuin olikin vähän parempi ja ikeniin oli tullut väriä. Tosin punaista väriä oli tullut myös muualle ja selkeästi Javalle tuli allerginen reaktio pistoksesta. Kuono turposi, suupielet + silmien ympärykset + korvat olivat punaiset ja kutisivat, vatsaan tuli punaisia läikkiä. Tässä vaiheessa selailin hieman Googlea ja päätin katsoa lähteekö reaktio laskemaan itsestään. Nyt turvotus, punoitus ja kutina ovat hävinneet, mutta tassua aristaa yhä. En ole aiemmin pahemmin stressannut ampiaisista, mutta näköjään täytyy olla vähän tarkempi, kun Javalle tulee noin voimakas reaktio pistoksesta.
Lopuksi vielä ihan toiseen asiaan eli Nelen aamuiseen agilityyn. Jälleen löytyi ihanasti intoa ja kepit Nele meni helpolta puolelta omaan tasoonsa nähden todella nopeasti!! Lisäksi pystyin jo vähän häivyttämään kepit-käskyä ja silti Nele jatkoi omatoimisesti eteenpäin pujottelua. Ollaan edistytty uskomattoman nopeasti pujottelussa sen jälkeen, kun otin naksuttimen käyttöön. Lisäksi renkaalla naksutin on kätevä, kun oikeasta suorituksesta tulee selkeä palkka ja väärät suoritukset jäävät aivan huomiotta. Tänään jälkimmäisiä ei edes enää tullut. Mutta keinu...miksi sitä ei vain voitaisi ottaa agilitysta kokonaan pois?! Vaihdettiin taas kerran vähän tyyliä, kun tuntuu, ettei keinun päähän kiipeämisestä ole mitään hyötyä, kun ongelma on siinä, että Nelen pitäisi tottua keinun liikkeeseen. Tänään kokeilimmekin sitä, että Nelelle syötetään nameja keinun kontaktilla ja keinua samalla vähän liikutetaan. Nele suostui syömään nameja ihan kohtuullisesti, vaikka liike vähän jännittikin. Kunpa saisin meille harjoituskeinun jostakin.
Olin koirien kanssa kaikessa rauhassa lenkillä, kun yhtäkkiä Java meni maahan ja alkoi nuolla tassuaan. Menin katsomaan mikä oli hätänä, mutta en nähnyt tassussa mitään. Java hieman inisi ja meni kyljelleen makaamaan, mitä ei todellakaan tapahdu ulkona kuin harvoin. Siinä vaiheessa tajusin, että jotain on pahasti vialla, joten koira syliin ja pikakävelyä kotia kohti. Onneksi emme olleet kaukana, sillä Java oli aivan vetelä ja välillä piti tarkistella, että onko koira hengissäkään. Puolimatkassa Java alkoi oksentamaan sylistäni ja laskin sen maahan, jossa kakoi useamman kerran.
Kotiin päästyäni laskin Javan olohuoneen lattialle, johon jäi seisomaan sen näköisenä, että kaatuu ihan juuri suorilta jaloilta maahan. Ikenet olivat harmaat ja koira täysin apaattinen. Soitin samantien päivystävälle eläinlääkärille ja hain kyypakkauksen autosta, mutta päivystyksestä neuvoivat, ettei kyytablettia välttämättä kannata antaa vatsaärsytyksen takia, kun hengitysvaikeuksia ei ollut. Kuulema noin tunnin päästä kivun pitäisi helpottaa, käskivät seurata tilannetta ja soittaa uudestaan, jos kunto romahtaa tai tunnin päästä olisi vielä samanlainen.
Tunnin päästä Java oli kuin olikin vähän parempi ja ikeniin oli tullut väriä. Tosin punaista väriä oli tullut myös muualle ja selkeästi Javalle tuli allerginen reaktio pistoksesta. Kuono turposi, suupielet + silmien ympärykset + korvat olivat punaiset ja kutisivat, vatsaan tuli punaisia läikkiä. Tässä vaiheessa selailin hieman Googlea ja päätin katsoa lähteekö reaktio laskemaan itsestään. Nyt turvotus, punoitus ja kutina ovat hävinneet, mutta tassua aristaa yhä. En ole aiemmin pahemmin stressannut ampiaisista, mutta näköjään täytyy olla vähän tarkempi, kun Javalle tulee noin voimakas reaktio pistoksesta.
Lopuksi vielä ihan toiseen asiaan eli Nelen aamuiseen agilityyn. Jälleen löytyi ihanasti intoa ja kepit Nele meni helpolta puolelta omaan tasoonsa nähden todella nopeasti!! Lisäksi pystyin jo vähän häivyttämään kepit-käskyä ja silti Nele jatkoi omatoimisesti eteenpäin pujottelua. Ollaan edistytty uskomattoman nopeasti pujottelussa sen jälkeen, kun otin naksuttimen käyttöön. Lisäksi renkaalla naksutin on kätevä, kun oikeasta suorituksesta tulee selkeä palkka ja väärät suoritukset jäävät aivan huomiotta. Tänään jälkimmäisiä ei edes enää tullut. Mutta keinu...miksi sitä ei vain voitaisi ottaa agilitysta kokonaan pois?! Vaihdettiin taas kerran vähän tyyliä, kun tuntuu, ettei keinun päähän kiipeämisestä ole mitään hyötyä, kun ongelma on siinä, että Nelen pitäisi tottua keinun liikkeeseen. Tänään kokeilimmekin sitä, että Nelelle syötetään nameja keinun kontaktilla ja keinua samalla vähän liikutetaan. Nele suostui syömään nameja ihan kohtuullisesti, vaikka liike vähän jännittikin. Kunpa saisin meille harjoituskeinun jostakin.
perjantaina, elokuuta 20, 2010
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Tai ainakin jotain sinnepäin. Tässä siis osa edellisestä postauksesta kuvina:
Tytille jälleen iso kiitos näistä kuvista!
Parikehässä shelttiä vastaan
Vapaaehtoisia uintiharjoituksia
Kuvassa mukana Jana-pentu, Java vahtii taustalla näkyykö sorsia
Tytille jälleen iso kiitos näistä kuvista!
torstaina, elokuuta 19, 2010
Mätsäristä tokoiluun ja uimiseen
Kävin eilen Nelen kanssa taas pitkästä aikaa mätsärissä, kun sellainen järjestettiin kävelymatkan päässä Hakametsän jäähallin parkkipaikalla. Hyvä sää ja hyvä paikka merkitsi paljon osallistujia. Pieniä koiria oli paikalla n. 60, mutta onneksi ilta ei venähtänyt ihan mahdottomaksi. Nele sai sinisen nauhan ilman mitään perusteluita ja sinisten kehästä jouduimme heti ulos. Mutta ei se mitään, oli joka tapauksessa hauska iltapäivä hyvässä seurassa. Yleensä mätsäreiden parasta antia onkin tuttujen tapaaminen.
Tänään vuorossa oli ensimmäinen kerta tottelevaisuuden alkeisryhmää, johon ilmoitin Nelen. Käytiin läpi kontaktia, istumista, maahanmenoa, saalisviettiä/leikittämistä ja rauhoittumista. Ryhmässä on 10 koirakkoa, joista osa isoja koiria, mikä on hyvä, koska Nele on selkeästi epävarma isoista koirista. Lisäksi ympärillä oli koko ajan melkoinen hälinä, kun lähettyvillä oli kahdet agilitytreenit. Ihan hyvää häiriötreeniä siis.
Javan epämääräisestä tilanteesta valittelin lähes viikko sitten. Viime viikonloppuna Java selvästi piristyi eikä saanut enää säpsähdyksiä. Maanantaina kävinkin Javan kanssa taas Kaukajärvellä vesikävelemässä ja vähän uimassakin. Olen pikkuhiljaa pidentänyt lenkkejämme, kävelty ylämäkiä ja tehty sisällä jumppaliikkeitä. En kuitenkaan ole ihan varma liikkuuko Java oikein vai vähän hassusti. Tarkoitus olisi nyt varata Javalle toinen fyssarikäynti. Tänään käytiin taas Kaukajärvellä ja tällä kertaa Java teki kolme kertaa pienen uimakierroksen. Äsken iltalenkin lopuksi Java hyppi kolmella jalalla, mahtoikohan tulla liikaa kuntoilua yhdelle päivälle? :( Vatsakin pienellä oli sekaisin ja viime kesän sairastelun jälkeen nämä tilanteet aina vähän hermostuttavat.
Tänään vuorossa oli ensimmäinen kerta tottelevaisuuden alkeisryhmää, johon ilmoitin Nelen. Käytiin läpi kontaktia, istumista, maahanmenoa, saalisviettiä/leikittämistä ja rauhoittumista. Ryhmässä on 10 koirakkoa, joista osa isoja koiria, mikä on hyvä, koska Nele on selkeästi epävarma isoista koirista. Lisäksi ympärillä oli koko ajan melkoinen hälinä, kun lähettyvillä oli kahdet agilitytreenit. Ihan hyvää häiriötreeniä siis.
Javan epämääräisestä tilanteesta valittelin lähes viikko sitten. Viime viikonloppuna Java selvästi piristyi eikä saanut enää säpsähdyksiä. Maanantaina kävinkin Javan kanssa taas Kaukajärvellä vesikävelemässä ja vähän uimassakin. Olen pikkuhiljaa pidentänyt lenkkejämme, kävelty ylämäkiä ja tehty sisällä jumppaliikkeitä. En kuitenkaan ole ihan varma liikkuuko Java oikein vai vähän hassusti. Tarkoitus olisi nyt varata Javalle toinen fyssarikäynti. Tänään käytiin taas Kaukajärvellä ja tällä kertaa Java teki kolme kertaa pienen uimakierroksen. Äsken iltalenkin lopuksi Java hyppi kolmella jalalla, mahtoikohan tulla liikaa kuntoilua yhdelle päivälle? :( Vatsakin pienellä oli sekaisin ja viime kesän sairastelun jälkeen nämä tilanteet aina vähän hermostuttavat.
sunnuntai, elokuuta 15, 2010
Mennyt viikko
Vaihteeksi hieman muitakin kuin terveyskuulumisia. Kohta ohimennyt viikko oli täynnä erilaisia koiratapahtumia. En ole vielä kertaakaan työttömänä ollessani tylsistynyt, sillä koiraihmisen elämässä harvoin on tylsiä päiviä.
Maanantaina olin Nelen kanssa pitkästä aikaa ohjatuissa agilitytreeneissä. Viimeksi olimme olleet treeneissä n. kuukausi sitten, joten olin ensin todella innoissani, että päästään taas treenailemaan. Nele ei tainnut olla ihan yhtä innoissaan, vaan otti jonkin verran häiriötä muista eikä ihan täysin keskittynyt agiin. Rata oli Nelelle melko haastava ja puomi veti puoleensa joka kulmasta. Treenien jälkeen olikin vähän masentunut fiilis, että noinkohan yritän tehdä agikoiraa koirasta, jonka henkinen kapasiteetti ei välttämättä riitä. Onneksi kuitenkin taustajoukot ja loppuviikon tapahtumat toivat taas uskoa Nelen kykyihin. :)
Tiistain aloitin viemällä koirat rannalle. Olin pari-kolme vuotta sitten käynyt kavereitten kanssa eräällä rannalla, jonka muistin sopivaksi Javan vesikävelyyn. Kyselin uudestaan ajo-ohjeet ja lähdettiin rannalle, joka oli juuri niin hyvä kuin olin muistanut. Vesikävelytin Javaa hetken ja Nele sai vastaavasti juosta hetken vapaana. Veteen Nele kastoi ehkä yhden kyntensä ja peruutteli sen jälkeen turvallisen välimatkan päähän. Illaksi koirat saivat jäädä keskenään, sillä kävin kisaturistina katsomassa miten Talli (eli seuramme harjoitushalli) taipuu agilitykisoihin. Kyseessä oli ykkösten kisat yhdellä radalla. Minien ja medien osalta kaikki meni kivasti ja olisipa ollut hauska olla itsekin kisaamassa tutussa hallissa. Maksien rata taas oli melkoisen rumaa katsottavaa. Ulkona oli satanut vettä ja koirien tassut olivat märät eikä liukastumisilta voitu välttyä. Tallin matto ja vesi eivät ole hyvä yhdistelmä ollenkaan.
Keskiviikkona aloitin heti aamusta omatoimitreeneillä Nelen kanssa. Harjoiteltiin takaaleikkausta, ensin namialustaa hyödyntäen ja myös ilman. Keppejä ja rengasta otin naksuttimen avulla. Kokeilimme myös keinua, mutta se on kyllä hankala, kun pienikin liikahdus jännittää Neleä. Silti olen ihan varma, että jos vain pääsisimme tästä alkujännäyksestä ja Nele tottuisi keinuvaan liikkeeseen, keinu voisi alkaa sujua nopeastikin. Vähän kuin puomi, joka on alun hankaluuden jälkeen Nelen suosikkieste. Pitäisi kehittää jostain itselleen harjoituskeinu. Iltapäivällä oli tokotreeniemme loppuhuipennus eli möllitoko. Valitettavasti osallistujamäärä jäi vain kahteen, mutta onnistuimme mielestämme järjestämään tapahtuman hyvin. Itse olin vähän kuin palkintovastaava ja tein palkintoruusukkeet, joihin tuli pikkukoirien logo ja sijoitus. Iso kiitos Katjalle tuomaroinnista, Saijalle liikkurina toimimisesta ja Anulle lomakkeista sekä treenien koulutuksesta. Katsotaan jos saadaan myöhemmin vielä jatkoa...
Torstaina lähdin shoppailemaan, mutta ei ehkä tule yllätyksenä, että sekin liittyy koiriin. Nekalan Mustissa ja Mirrissä oli varaston tyhjennys, jonne menin heti liikkeen auettua. Eniten olin kiinnostunut Hurtan takista ja housuista, mutta valitettavasti sain vain housut. Halusin nimittäin nimenomaan Siberia-takin ja niitä löytyi vain liian isoina kokoina. Housut ovat kokoa XS ja juuri sopivat. Loistava löytö, sillä eivät maksaneet paljon mitään normaalihintaan verrattuna. Lisäksi mukaan tarttui Hindesin erittäin tiheä kampa (maksoi jopa euron) ja leluja koirille. Loppupäivä menikin jälleen agilitykisoissa, mutta tällä kertaa jouduin ihan töihin, sillä oli treeniryhmämme talkoovuoro. Vastuullani oli sähköinen ajanotto, jossa piti nollailla kelloa suoritusten välissä ja kertoa tuomarinsihteereille minkä ajan koirakko sai. Sinänsä helppo homma, ellei näissä aina olisi se mutta. Kuten tyypillistä homma oli alkuun taas melkoista säätämistä ja itse ihan pihalla, kun ei koskaan aiemmin ole ollut ajanotossa. Elämää helpottaisi paljon, jos talkoolaisille voisi selkeästi kertoa mitä he tekevät ja kuinka. Lisäksi oli jotenkin yllätys, että tänä tietotekniikan ihmeaikana aika ei tullut tietokoneelle saati jäänyt mihinkään ylös, vaan kirjoitettiin heti paperiin ja kun kello nollattiin niin that's it. En tiedä tehdäänkö ajan merkitseminen kaikilla seuroilla näin, mutta inhimillisen virheen mahdollisuus oli tuossa todella suuri. Ja niin siinä kävi, että yhdelle koirakolle tuli väärä aika (korjattiin samaksi kuin ihanneaika), toiselle kello jatkoi juoksemistaan edellisen ajasta, kun tuomarinsihteeri lähti yhtäkkiä juoksemaan tuomarin luo, joka oli jo puhaltanut pilliin enkä nollannut kelloa, kun edellisen koirakon aikakin oli vielä laittamatta ylös. "Onneksi" tämä radalle tullut koirakko hylkääntyi, vaikka kai ajan olisi saanut sekuntikellosta, jolla varmistettiin sähköaikaa. Huh, mitä sekoilua ja illalla olin ihan poikki, vaikka käytännössä olin vain istunut ja painanut nappia.
Kisaturistina tai talkoolaisena on se hyvä puoli, että ehtii paremmin katsella muiden suorituksia, kun ei tarvitse stressata omaa vuoroa. Ja ajanotossa ollessa huomasi selvästi miten koirakon suoritus korreloi ihanneajan kanssa. Yllättävän monet koirat tekivät radoilla laajoja käännöksiä, joista itsellekin on treeneissä huomautettu. Aiemmin en ole edes ajatellut asiaa tarkemmin, mutta kellon juoksua seuratessa alkoi ymmärtää, ettei niitä käännöksiä kolmosissa turhaan hiota mahdollisimman tiukaksi. Toivottavasti pääsen Javan kanssa vielä joskus radalle niin voin käyttää näitä uusia ahaa-elämyksiä hyväksi. Nelen kanssa tiukat käännökset tulevat sitten, kun saadaan ensin motivaatio ja vauhti kohdilleen.
Perjantaina vuorossa oli hieman erilaiset kisat, kun lähdin Nelen kanssa kisaturistiksi Hervantaan Takujen järjestämään tottelevaisuuskokeeseen, jossa oli ALO- ja AVO-luokat. Kerrottakoon tässä vaiheessa myös, että pääsin Nelen kanssa TamSKin järjestämään viiden kerran tokon alkeisryhmään! :) Aloitetaan ensi torstaina ja saa nähdä mitä Nele tykkää, kun on ensimmäistä kertaa tämän tyyppisessä ryhmäkoulutuksessa. Mutta takaisin asiaan...olimme tokokisassa kannustamassa Anua ja Rommia, jotka osallistuivat toiseen tokokokeeseensa. Siitä kun kisasin Javan kanssa on nyt kaksi vuotta ja kyllä koetta katsellessa tuli mieleen, että voitaisiinhan me yrittää uudelleenkin, kun Java kuitenkin vielä muistaa kaiken. Mutta en tiedä miksi tokoon on niin paljon vaikeampi löytyy harjoittelumotivaatiota kuin agilityyn? Muutama kuva tokokokeesta löytyy täältä (osa luvattoman epätarkkoja, mutta laitan syyksi Nelen, jota piti koko ajan samalla vahtia, ettei melua liikaa isoille koirille).
Eilen vielä ahkerana käväisin taas heti aamusta pitämässä agilityn koulutusohjaajakurssiin kuuluvan koulutuksen ja otin samalla Nelen mukaan. Tällä hetkellä kasassa on neljä koulutuskertaa ja yksi vielä puuttuu. Eilen onnistuin suunnittelemaan omasta mielestäni varsin kivan radan, joskin vähän vaikean. Toivottavasti koulutettavatkin tykkäsivät. ;) Nele oli riemastuttavan innokas, suorastaan ihan sekaisin innosta. Kunpa olisi useammin agikentällä tuollainen... Keppeihin ollaan saatu helpommalta puolelta jo kivasti vauhtia ja työn alle on otettu myös vaikeampi puoli. Naksutin toimii loistavasti, kun Nele ei enää vahtaa minuun vaan hakee kepit-käskyn kuullessaan jo seuraavaa keppiväliä. Keinua otettiin nyt ihan vain paikaltaan, kun taas meinasi pelkästään sekin jännittää.
Maanantaina olin Nelen kanssa pitkästä aikaa ohjatuissa agilitytreeneissä. Viimeksi olimme olleet treeneissä n. kuukausi sitten, joten olin ensin todella innoissani, että päästään taas treenailemaan. Nele ei tainnut olla ihan yhtä innoissaan, vaan otti jonkin verran häiriötä muista eikä ihan täysin keskittynyt agiin. Rata oli Nelelle melko haastava ja puomi veti puoleensa joka kulmasta. Treenien jälkeen olikin vähän masentunut fiilis, että noinkohan yritän tehdä agikoiraa koirasta, jonka henkinen kapasiteetti ei välttämättä riitä. Onneksi kuitenkin taustajoukot ja loppuviikon tapahtumat toivat taas uskoa Nelen kykyihin. :)
Tiistain aloitin viemällä koirat rannalle. Olin pari-kolme vuotta sitten käynyt kavereitten kanssa eräällä rannalla, jonka muistin sopivaksi Javan vesikävelyyn. Kyselin uudestaan ajo-ohjeet ja lähdettiin rannalle, joka oli juuri niin hyvä kuin olin muistanut. Vesikävelytin Javaa hetken ja Nele sai vastaavasti juosta hetken vapaana. Veteen Nele kastoi ehkä yhden kyntensä ja peruutteli sen jälkeen turvallisen välimatkan päähän. Illaksi koirat saivat jäädä keskenään, sillä kävin kisaturistina katsomassa miten Talli (eli seuramme harjoitushalli) taipuu agilitykisoihin. Kyseessä oli ykkösten kisat yhdellä radalla. Minien ja medien osalta kaikki meni kivasti ja olisipa ollut hauska olla itsekin kisaamassa tutussa hallissa. Maksien rata taas oli melkoisen rumaa katsottavaa. Ulkona oli satanut vettä ja koirien tassut olivat märät eikä liukastumisilta voitu välttyä. Tallin matto ja vesi eivät ole hyvä yhdistelmä ollenkaan.
Ranta, jolla vesikävelytin Javaa, sijaitsee Kaukajärvellä
Java mietiskelee missä kaikki syötävät vesikasvit ovat
Keskiviikkona aloitin heti aamusta omatoimitreeneillä Nelen kanssa. Harjoiteltiin takaaleikkausta, ensin namialustaa hyödyntäen ja myös ilman. Keppejä ja rengasta otin naksuttimen avulla. Kokeilimme myös keinua, mutta se on kyllä hankala, kun pienikin liikahdus jännittää Neleä. Silti olen ihan varma, että jos vain pääsisimme tästä alkujännäyksestä ja Nele tottuisi keinuvaan liikkeeseen, keinu voisi alkaa sujua nopeastikin. Vähän kuin puomi, joka on alun hankaluuden jälkeen Nelen suosikkieste. Pitäisi kehittää jostain itselleen harjoituskeinu. Iltapäivällä oli tokotreeniemme loppuhuipennus eli möllitoko. Valitettavasti osallistujamäärä jäi vain kahteen, mutta onnistuimme mielestämme järjestämään tapahtuman hyvin. Itse olin vähän kuin palkintovastaava ja tein palkintoruusukkeet, joihin tuli pikkukoirien logo ja sijoitus. Iso kiitos Katjalle tuomaroinnista, Saijalle liikkurina toimimisesta ja Anulle lomakkeista sekä treenien koulutuksesta. Katsotaan jos saadaan myöhemmin vielä jatkoa...
Torstaina lähdin shoppailemaan, mutta ei ehkä tule yllätyksenä, että sekin liittyy koiriin. Nekalan Mustissa ja Mirrissä oli varaston tyhjennys, jonne menin heti liikkeen auettua. Eniten olin kiinnostunut Hurtan takista ja housuista, mutta valitettavasti sain vain housut. Halusin nimittäin nimenomaan Siberia-takin ja niitä löytyi vain liian isoina kokoina. Housut ovat kokoa XS ja juuri sopivat. Loistava löytö, sillä eivät maksaneet paljon mitään normaalihintaan verrattuna. Lisäksi mukaan tarttui Hindesin erittäin tiheä kampa (maksoi jopa euron) ja leluja koirille. Loppupäivä menikin jälleen agilitykisoissa, mutta tällä kertaa jouduin ihan töihin, sillä oli treeniryhmämme talkoovuoro. Vastuullani oli sähköinen ajanotto, jossa piti nollailla kelloa suoritusten välissä ja kertoa tuomarinsihteereille minkä ajan koirakko sai. Sinänsä helppo homma, ellei näissä aina olisi se mutta. Kuten tyypillistä homma oli alkuun taas melkoista säätämistä ja itse ihan pihalla, kun ei koskaan aiemmin ole ollut ajanotossa. Elämää helpottaisi paljon, jos talkoolaisille voisi selkeästi kertoa mitä he tekevät ja kuinka. Lisäksi oli jotenkin yllätys, että tänä tietotekniikan ihmeaikana aika ei tullut tietokoneelle saati jäänyt mihinkään ylös, vaan kirjoitettiin heti paperiin ja kun kello nollattiin niin that's it. En tiedä tehdäänkö ajan merkitseminen kaikilla seuroilla näin, mutta inhimillisen virheen mahdollisuus oli tuossa todella suuri. Ja niin siinä kävi, että yhdelle koirakolle tuli väärä aika (korjattiin samaksi kuin ihanneaika), toiselle kello jatkoi juoksemistaan edellisen ajasta, kun tuomarinsihteeri lähti yhtäkkiä juoksemaan tuomarin luo, joka oli jo puhaltanut pilliin enkä nollannut kelloa, kun edellisen koirakon aikakin oli vielä laittamatta ylös. "Onneksi" tämä radalle tullut koirakko hylkääntyi, vaikka kai ajan olisi saanut sekuntikellosta, jolla varmistettiin sähköaikaa. Huh, mitä sekoilua ja illalla olin ihan poikki, vaikka käytännössä olin vain istunut ja painanut nappia.
Kisaturistina tai talkoolaisena on se hyvä puoli, että ehtii paremmin katsella muiden suorituksia, kun ei tarvitse stressata omaa vuoroa. Ja ajanotossa ollessa huomasi selvästi miten koirakon suoritus korreloi ihanneajan kanssa. Yllättävän monet koirat tekivät radoilla laajoja käännöksiä, joista itsellekin on treeneissä huomautettu. Aiemmin en ole edes ajatellut asiaa tarkemmin, mutta kellon juoksua seuratessa alkoi ymmärtää, ettei niitä käännöksiä kolmosissa turhaan hiota mahdollisimman tiukaksi. Toivottavasti pääsen Javan kanssa vielä joskus radalle niin voin käyttää näitä uusia ahaa-elämyksiä hyväksi. Nelen kanssa tiukat käännökset tulevat sitten, kun saadaan ensin motivaatio ja vauhti kohdilleen.
Perjantaina vuorossa oli hieman erilaiset kisat, kun lähdin Nelen kanssa kisaturistiksi Hervantaan Takujen järjestämään tottelevaisuuskokeeseen, jossa oli ALO- ja AVO-luokat. Kerrottakoon tässä vaiheessa myös, että pääsin Nelen kanssa TamSKin järjestämään viiden kerran tokon alkeisryhmään! :) Aloitetaan ensi torstaina ja saa nähdä mitä Nele tykkää, kun on ensimmäistä kertaa tämän tyyppisessä ryhmäkoulutuksessa. Mutta takaisin asiaan...olimme tokokisassa kannustamassa Anua ja Rommia, jotka osallistuivat toiseen tokokokeeseensa. Siitä kun kisasin Javan kanssa on nyt kaksi vuotta ja kyllä koetta katsellessa tuli mieleen, että voitaisiinhan me yrittää uudelleenkin, kun Java kuitenkin vielä muistaa kaiken. Mutta en tiedä miksi tokoon on niin paljon vaikeampi löytyy harjoittelumotivaatiota kuin agilityyn? Muutama kuva tokokokeesta löytyy täältä (osa luvattoman epätarkkoja, mutta laitan syyksi Nelen, jota piti koko ajan samalla vahtia, ettei melua liikaa isoille koirille).
Eilen vielä ahkerana käväisin taas heti aamusta pitämässä agilityn koulutusohjaajakurssiin kuuluvan koulutuksen ja otin samalla Nelen mukaan. Tällä hetkellä kasassa on neljä koulutuskertaa ja yksi vielä puuttuu. Eilen onnistuin suunnittelemaan omasta mielestäni varsin kivan radan, joskin vähän vaikean. Toivottavasti koulutettavatkin tykkäsivät. ;) Nele oli riemastuttavan innokas, suorastaan ihan sekaisin innosta. Kunpa olisi useammin agikentällä tuollainen... Keppeihin ollaan saatu helpommalta puolelta jo kivasti vauhtia ja työn alle on otettu myös vaikeampi puoli. Naksutin toimii loistavasti, kun Nele ei enää vahtaa minuun vaan hakee kepit-käskyn kuullessaan jo seuraavaa keppiväliä. Keinua otettiin nyt ihan vain paikaltaan, kun taas meinasi pelkästään sekin jännittää.
perjantaina, elokuuta 13, 2010
Kuukausi takana, mutta...
Javan polvileikkauksesta on nyt kuukausi. Taas olisi kiva sanoa, että hienosti menee ja paraneminen on edistynyt hyvin, mutta... En tiedä onko mutta sellainen, josta pitää huolestua vaiko ohimenevää. Keskiviikkoiltana Java käyttäytyi jotenkin omituisesti, vähän samaan tapaan kuin silloin, kun lähellä on kärpänen, joita Java pelkää. Asunnossani ei kuitenkaan pitäisi olla yhtään kärpäsiä, ellei nyt jotain pieniä kukkakärpäsiä. Toisaalta tilanne muistutti myös vähän Javan säntäilyä silloin, kun tikit vielä kiristelivät. Tällainen epämääräinen käytös on jatkunut keskiviikosta asti ja lisäksi Java on ulkona ravistanut kerran kumpaakin takajalkaansa. Jälleen kamalan vaikea sanoa onko tassuun tarttunut roska vai onko kyse pahemmasta. Tänään olin myös kuulevinani pienen vinkauksen Javan suusta, tosin en osaa tähänkään sanoa, että mitä Java tarkalleen ottaen oli juuri sillä hetkellä tekemässä (meinasiko istua, kävellä ohi vai mitä).
Voitte arvata, että olen jo päässäni ehtinyt kehitellä vaikka mitä. Juuri nyt en kuitenkaan aio tehdä tilanteelle mitään, koska päivystykseen koiraa on ihan turha lähteä viemään (ellei tilanne oikeasti pahene). Eivät siellä kuitenkaan voi tehdä asialle mitään. Seurailen Javaa viikonlopun ja tarvittaessa soitan heti maanantaina Hakametsään. Leikannut eläinlääkärikin on oletettavasti jo palannut lomaltaan.
Voitte arvata, että olen jo päässäni ehtinyt kehitellä vaikka mitä. Juuri nyt en kuitenkaan aio tehdä tilanteelle mitään, koska päivystykseen koiraa on ihan turha lähteä viemään (ellei tilanne oikeasti pahene). Eivät siellä kuitenkaan voi tehdä asialle mitään. Seurailen Javaa viikonlopun ja tarvittaessa soitan heti maanantaina Hakametsään. Leikannut eläinlääkärikin on oletettavasti jo palannut lomaltaan.
sunnuntai, elokuuta 08, 2010
Tavoitteiden tarkistelua
Seuraavaksi pieni välikatsaus ja päivitys tavoitteisiin, joita tein vuoden alussa. Syytä tähän onkin, kun oma ja koirien tilanne on nyt muuttunut niin paljon. Jos aivan rehellisiä ollaan, en edes muistanut koko tavoitteita, kunnes luin Wilmerin ja Nipsun blogista välikatsauksen heidän tavoitteisiinsa.
Kursiivilla joulukuussa 2009 suunnitellut tavoitteet ja normaalilla tekstillä pohdintaa sekä päivitystä tavoitteisiin:
Java
- Agilityssa jatketaan säännöllistä treenaamista ja osallistutaan kisoihin. Todennäköisesti Java nousee alkuvuodesta kolmosiin (ellei tehdä piiitkää hyllyputkea), mitä enempää ei agissa voida saavuttaa. En kuitenkaan aio lopettaa kisaamista siihen, vaan lasketaan sen jälkeen huviksemme nollia, jos niitä tulee.
- Nyt kun tokoinnostus on löytynyt, niin voisin keväällä mennä uudestaan kurssille ja yrittää treenailla suht säännöllisesti. Jos osaamista löytyy, niin voisimme kokeilla paria koetta kesällä (jossain hyvin kaukana Tampereelta).
- Opetellaan nouto.
- Voisin harkita, että teen jotain Javan lintuongelmalle vihdoin ja viimein. Se vain ei ole niin helppoa...
- Mahdollisesti silmätarkki.
- Agilityssa tavoitteet saavutettiin. Nousimme kolmosiin vuoden ensimmäisessä kisassa ja ennen polvileikkausta saimme siellä jopa yhden nollan. Ei huonommin siis. Loppuvuonna emme tee yhtään agilitya.
- Tokon suhteen olen ollut kaikin puolin laiska. Ei olla treenattu säännöllisesti ja kokeisiin ei todellakaan mennä tänä vuonna. Muutaman kerran kävimme pikkukoirafoorumin tokotreeneissä, mutta luulen, että loppuvuoden keskityn treenailemaan Javan kanssa omatoimisesti.
- Nouto on yhä vaiheessa, tosin pientä edistymistä ollaan saatu aikaiseksi.
- Linnut...siis oikeasti tämä on vaikeaa. Kesällä on turha edes yrittää, mutta syksyn mittaan voisin ottaa luoksetulon vahvistamisen työn alle. Puistossa liikkuessa olen yrittänyt palkata Javaa aina, kun luopuu linnuista (samaan tyyliin kuin tehdään muiden koirien ohitusharjoitukset).
- Silmätarkki siirtyy luultavammin ensi vuoteen, jolloin voisin viedä samalla kertaa molemmat koirat.
- Uutena listalle tulee kuntoutus. Vesikävelyä, uintia, jumppaa, kävelyä erilaisilla alustoilla, fyssarikäyntejä...
Nele
-Agilityn osalta jatketaan säännöllistä treenaamista ja harkitaan kisoja. Jos Nele oppii ja uskaltaa mennä kaikki esteet, voisin miettiä kisadebyyttiä juhannuksena Tuorlassa (olettaen tietysti, että ylipäätään mennään sinne). En kuitenkaan ota mitään paineita kisaamisesta, koska Nelen kanssa ei voi kiirehtiä.
- Voisin viimeinkin mennä Nelen kanssa tokokurssille. Mahdollisesti keväällä Tamskin jatkoryhmään, joka tarkoittaisi, että opetan alkuvuodesta Nelelle sivulletulon, paikalla seisomisen ja vahvistan reilusti Nelen nyt osaamia käskyjä.
- Käydään mätsäreissä, jos ovat lähellä. Voisin myös miettiä osallistumista harjakoirien Club Shown Pet-luokkaan.
-Agilityn kisadebyytti tehtiin jo kesäkuun alussa Hervannassa ja myös juhannuskisat tuli tänä vuonna katsastettua. Tällä hetkellä takana on kolme hyppyrataa, joten kisatavoite on todellakin saavutettu. Loppuvuoden tavoitteisiin voisi kuulua keinun, keppien, renkaan ja takaaleikkauksen harjoittelu.
- Keväältä tokokurssi jäi, mutta Tamskin syksyn tarjontaa voisin vilkaista Neleä silmällä pitäen. Sivulletuloa ja paikalla seisomista ollaan harjoiteltu, mutta paljon tarvitsisi vielä toistoja, että pääsisi käsiohjauksesta. Lisää treeniä siis.
- Mätsäreissä on tullut käytyä, tosin menestystä ei ole tullut. Syksyn mittaan jatketaan yhä. Harjakoirien Club Show järjestetään tänä vuonna Oulun lähettyvillä, joten se jää meiltä välistä.
Molemmat
- Opetellaan ohittamaan muut koirakot hiljaa ja nätisti.
- Kaivan naksuttimen laatikosta ja otetaan se käyttöön.
- Keväällä voisin aloittaa taas jäljen teon, koska varsinkin Nele tuntui olevan hyvä siinä. Javalle tekisi hyvää oppia keskittymään metsässä.
- Mahdollisimman pian fyssarille ja jos ei mitään erikoista, niin säännöllisesti hierojalle.
- Ohittamisharjoituksia ollaan tehty, mutta onnistuminen vaatii riittävän välimatkan. Harmillisen vähän olen vienyt koiria erikseen lenkille, jolloin olisi helpompi opettaa ohitusta naksuttimen avulla. Jatketaan yhä harjoittelua ja harkinnassa on Nelen ilmoittaminen hihnakäytös-kurssille.
- Naksutin on kaivettu laatikossa ja käytössä!
- Jälki on jäänyt ihan täysin ja se harmittaa paljon. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja hyödyntää tämä loppukesä ja syksy ennen kuin tulee taas lunta.
- Molemmat koirat kävivät fyssarilla ja koirahieroja kävi meillä säännöllisesti pitkin kevättä ja alkukesää. Nyt vakiohierojamme muuttaa Vaasaan, joten pitäisi etsiä koirille uusi hieroja. Javalle aion varata myöhemmin taas ajan fysioterapiaan ja mahdollisesti käymme kokeilemassa vesiterapiaa.
Kursiivilla joulukuussa 2009 suunnitellut tavoitteet ja normaalilla tekstillä pohdintaa sekä päivitystä tavoitteisiin:
Java
- Agilityssa jatketaan säännöllistä treenaamista ja osallistutaan kisoihin. Todennäköisesti Java nousee alkuvuodesta kolmosiin (ellei tehdä piiitkää hyllyputkea), mitä enempää ei agissa voida saavuttaa. En kuitenkaan aio lopettaa kisaamista siihen, vaan lasketaan sen jälkeen huviksemme nollia, jos niitä tulee.
- Nyt kun tokoinnostus on löytynyt, niin voisin keväällä mennä uudestaan kurssille ja yrittää treenailla suht säännöllisesti. Jos osaamista löytyy, niin voisimme kokeilla paria koetta kesällä (jossain hyvin kaukana Tampereelta).
- Opetellaan nouto.
- Voisin harkita, että teen jotain Javan lintuongelmalle vihdoin ja viimein. Se vain ei ole niin helppoa...
- Mahdollisesti silmätarkki.
- Agilityssa tavoitteet saavutettiin. Nousimme kolmosiin vuoden ensimmäisessä kisassa ja ennen polvileikkausta saimme siellä jopa yhden nollan. Ei huonommin siis. Loppuvuonna emme tee yhtään agilitya.
- Tokon suhteen olen ollut kaikin puolin laiska. Ei olla treenattu säännöllisesti ja kokeisiin ei todellakaan mennä tänä vuonna. Muutaman kerran kävimme pikkukoirafoorumin tokotreeneissä, mutta luulen, että loppuvuoden keskityn treenailemaan Javan kanssa omatoimisesti.
- Nouto on yhä vaiheessa, tosin pientä edistymistä ollaan saatu aikaiseksi.
- Linnut...siis oikeasti tämä on vaikeaa. Kesällä on turha edes yrittää, mutta syksyn mittaan voisin ottaa luoksetulon vahvistamisen työn alle. Puistossa liikkuessa olen yrittänyt palkata Javaa aina, kun luopuu linnuista (samaan tyyliin kuin tehdään muiden koirien ohitusharjoitukset).
- Silmätarkki siirtyy luultavammin ensi vuoteen, jolloin voisin viedä samalla kertaa molemmat koirat.
- Uutena listalle tulee kuntoutus. Vesikävelyä, uintia, jumppaa, kävelyä erilaisilla alustoilla, fyssarikäyntejä...
Nele
-Agilityn osalta jatketaan säännöllistä treenaamista ja harkitaan kisoja. Jos Nele oppii ja uskaltaa mennä kaikki esteet, voisin miettiä kisadebyyttiä juhannuksena Tuorlassa (olettaen tietysti, että ylipäätään mennään sinne). En kuitenkaan ota mitään paineita kisaamisesta, koska Nelen kanssa ei voi kiirehtiä.
- Voisin viimeinkin mennä Nelen kanssa tokokurssille. Mahdollisesti keväällä Tamskin jatkoryhmään, joka tarkoittaisi, että opetan alkuvuodesta Nelelle sivulletulon, paikalla seisomisen ja vahvistan reilusti Nelen nyt osaamia käskyjä.
- Käydään mätsäreissä, jos ovat lähellä. Voisin myös miettiä osallistumista harjakoirien Club Shown Pet-luokkaan.
-Agilityn kisadebyytti tehtiin jo kesäkuun alussa Hervannassa ja myös juhannuskisat tuli tänä vuonna katsastettua. Tällä hetkellä takana on kolme hyppyrataa, joten kisatavoite on todellakin saavutettu. Loppuvuoden tavoitteisiin voisi kuulua keinun, keppien, renkaan ja takaaleikkauksen harjoittelu.
- Keväältä tokokurssi jäi, mutta Tamskin syksyn tarjontaa voisin vilkaista Neleä silmällä pitäen. Sivulletuloa ja paikalla seisomista ollaan harjoiteltu, mutta paljon tarvitsisi vielä toistoja, että pääsisi käsiohjauksesta. Lisää treeniä siis.
- Mätsäreissä on tullut käytyä, tosin menestystä ei ole tullut. Syksyn mittaan jatketaan yhä. Harjakoirien Club Show järjestetään tänä vuonna Oulun lähettyvillä, joten se jää meiltä välistä.
Molemmat
- Opetellaan ohittamaan muut koirakot hiljaa ja nätisti.
- Kaivan naksuttimen laatikosta ja otetaan se käyttöön.
- Keväällä voisin aloittaa taas jäljen teon, koska varsinkin Nele tuntui olevan hyvä siinä. Javalle tekisi hyvää oppia keskittymään metsässä.
- Mahdollisimman pian fyssarille ja jos ei mitään erikoista, niin säännöllisesti hierojalle.
- Ohittamisharjoituksia ollaan tehty, mutta onnistuminen vaatii riittävän välimatkan. Harmillisen vähän olen vienyt koiria erikseen lenkille, jolloin olisi helpompi opettaa ohitusta naksuttimen avulla. Jatketaan yhä harjoittelua ja harkinnassa on Nelen ilmoittaminen hihnakäytös-kurssille.
- Naksutin on kaivettu laatikossa ja käytössä!
- Jälki on jäänyt ihan täysin ja se harmittaa paljon. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja hyödyntää tämä loppukesä ja syksy ennen kuin tulee taas lunta.
- Molemmat koirat kävivät fyssarilla ja koirahieroja kävi meillä säännöllisesti pitkin kevättä ja alkukesää. Nyt vakiohierojamme muuttaa Vaasaan, joten pitäisi etsiä koirille uusi hieroja. Javalle aion varata myöhemmin taas ajan fysioterapiaan ja mahdollisesti käymme kokeilemassa vesiterapiaa.
lauantaina, elokuuta 07, 2010
Vesikävelyä
Fysioterapeutin ohjeistuksen mukaisesti käytin eilen Javan n. 5 minuutin vesikävelyllä. Olemme taas lomailemassa Kankaanpäässä ja täällä on eräs vanha uimaranta, jossa koiria saa käyttää uimassa. Rannalle ei meidän lisäksi ollut eksynyt kuin yksi kalastaja, joten sain vesikävelyttää Javaa rauhassa. Ja hienosti se menikin namin perässä:
keskiviikkona, elokuuta 04, 2010
Java fysioterapeutilla
Tänään oli Javan polvileikkauksen hintaan kuuluvan fysioterapiakäynnin vuoro. Fysioterapeuttina oli Kati Kallio ja vastaanotto Hakametsän eläinlääkäripalvelun tiloissa. Tämä oli sinänsä huono asia, koska eläinlääkäri ei tällä hetkellä kuulu Javan suosikkipaikkoihin ja niinpä Java viettikin suurimman osan ajasta tuolin alla piilossa. Asiaa ei yhtään auttanut odotustiloista kuuluva koirien vinkuminen, haukkuminen ja muu meteli.
Fyssari kyseli ensin miten meillä on mennyt, kävi sen jälkeen Javan molemmat takajalat läpi (hieroi ja teki ojennus-koukistusliikkeitä) ja selitti tämän jälkeen kuntoutusohjeita. Kuntoutusohjeet oli tarkoitus käydä suoraan Javan kanssa läpi, mutta Java ei innostunut tarjotuista nameista ja pysytteli tuolin alla. Polvet olivat fyssarin mielestä ok (ts. pysyivät paikallaan, vasen puoli pikkuisen jäykempi kuin oikea), Java käveli ja istui hyvin. Ellei myöhemmin ilmene mitään ongelmia, ei kontrollikäynnille leikanneen eläinlääkärin luokse ole tarvetta.
Eläinlääkärien antamiin ohjeisiin verrattuna fyssarin ohjeet olivat paljon tiukemmat. Tärkeää on aloittaa kuntoutus maltillisesti eikä kiirehtiä erinäisten asioiden kuten sohvalle hyppäämisen kanssa. Viimeksi ell sanoi, että tikkien poiston jälkeen voisi odottaa vielä pari viikkoa ennen sohvalle päästämistä, mutta fyssari oli sitä mieltä, että vasta 6-8 viikkoa leikkauksesta. Myös uinti tulisi kuvioihin vasta 5-6 viikkoa leikkauksesta, sitä ennen aloitus 5-10 minuutin vesikävelyllä, jota vähitellen pidennettäisiin. Lisäksi saimme ohjeita mm. painonsiirto- ja tasapainoharjoituksiin sekä erilaisiin kävelyharjoitteisiin. Osan voi aloittaa nyt heti, osan myöhemmin ja suositeltavaa olisi käydä uudestaan fysioterapeutilla syksyn tai talven aikana.
Päivän paras uutinen oli se, että fyssarin mielestä voisimme vielä jatkaa agilitya! Sanoi tietävänsä isojakin koiria, jotka yhä tavoitteellisesti agilitaavat, vaikka ovat käyneet polvileikkauksessa. Mutta agility on ajankohtaista vasta ensi keväänä/kesänä, sillä vähintään puoli vuotta on syytä pitää taukoa, mieluiten enemmän. Ja tässä välissä Java pitäisi kuntouttaa niin, että agilityn jatkaminen ylipäänsä on järkevää ja turvallista.
Fyssari kyseli ensin miten meillä on mennyt, kävi sen jälkeen Javan molemmat takajalat läpi (hieroi ja teki ojennus-koukistusliikkeitä) ja selitti tämän jälkeen kuntoutusohjeita. Kuntoutusohjeet oli tarkoitus käydä suoraan Javan kanssa läpi, mutta Java ei innostunut tarjotuista nameista ja pysytteli tuolin alla. Polvet olivat fyssarin mielestä ok (ts. pysyivät paikallaan, vasen puoli pikkuisen jäykempi kuin oikea), Java käveli ja istui hyvin. Ellei myöhemmin ilmene mitään ongelmia, ei kontrollikäynnille leikanneen eläinlääkärin luokse ole tarvetta.
Eläinlääkärien antamiin ohjeisiin verrattuna fyssarin ohjeet olivat paljon tiukemmat. Tärkeää on aloittaa kuntoutus maltillisesti eikä kiirehtiä erinäisten asioiden kuten sohvalle hyppäämisen kanssa. Viimeksi ell sanoi, että tikkien poiston jälkeen voisi odottaa vielä pari viikkoa ennen sohvalle päästämistä, mutta fyssari oli sitä mieltä, että vasta 6-8 viikkoa leikkauksesta. Myös uinti tulisi kuvioihin vasta 5-6 viikkoa leikkauksesta, sitä ennen aloitus 5-10 minuutin vesikävelyllä, jota vähitellen pidennettäisiin. Lisäksi saimme ohjeita mm. painonsiirto- ja tasapainoharjoituksiin sekä erilaisiin kävelyharjoitteisiin. Osan voi aloittaa nyt heti, osan myöhemmin ja suositeltavaa olisi käydä uudestaan fysioterapeutilla syksyn tai talven aikana.
Päivän paras uutinen oli se, että fyssarin mielestä voisimme vielä jatkaa agilitya! Sanoi tietävänsä isojakin koiria, jotka yhä tavoitteellisesti agilitaavat, vaikka ovat käyneet polvileikkauksessa. Mutta agility on ajankohtaista vasta ensi keväänä/kesänä, sillä vähintään puoli vuotta on syytä pitää taukoa, mieluiten enemmän. Ja tässä välissä Java pitäisi kuntouttaa niin, että agilityn jatkaminen ylipäänsä on järkevää ja turvallista.
tiistaina, elokuuta 03, 2010
Varautumista viileisiin iltoihin
Juuri ennen polvileikkausta ehdin myymään Javan hupparin Huuto.netissä uudelle omistajalle ja nyt kun Java on melko karvatonta mallia, pitäisi olla jonkinlainen lämmike kylmille ilmoille. Tosin tällä hetkellä kylmät ilmat tuntuvat kaukaiselta, kun ulkona on säännöllisesti hellelukemia, mutta syksy lähestyy vääjäämättä. Niinpä sunnuntaisella Ideaparkin reissulla tuli vilkaistua Minimanin koiravaatetarjontaa ja mukaan tarttui villapaita Javalle. Koiravaatteiden kokomerkinnät aiheuttivat hieman pohdintaa, sillä numeron paketin päällä voisi kuvitella tarkoittavan selän pituutta. Joko näin ei ole tai selkä on mitattu hyvin mystisesti, sillä koko 30 oli kovin pieni (puolet Javan selästä jäisi paljaaksi) ja ostamani koko 42 taas oli lähes täydellinen Javalle.
Java ei ehkä ihan vielä ole tajunnut villapaitansa ihanuutta, mutta arvaan sen tulevan tarpeeseen, sillä Java on yllättävän kylmänarka, vaikka olisi täydessä turkissakin.
Nele ei saanut omaa paitaa, mutta pääsi maanantai-iltana juoksemaan Kangasalan hiekkakuopalle tutussa pikkukoiraseurassa. Nelen kanssa tällaiset reissut ovat niin helppoja, kun voin keskittyä kuvailemaan ja Nele saa juosta koko ajan vapaana. Välillä saattaa hävitä puskan yms. taakse, mutta jos tarkkaan katsoo näkee Nelen kurkkivan jostain reunasta, että varmasti tulen samaan suuntaan enkä katoa mihinkään. :)
Java ei ehkä ihan vielä ole tajunnut villapaitansa ihanuutta, mutta arvaan sen tulevan tarpeeseen, sillä Java on yllättävän kylmänarka, vaikka olisi täydessä turkissakin.
Nele ei saanut omaa paitaa, mutta pääsi maanantai-iltana juoksemaan Kangasalan hiekkakuopalle tutussa pikkukoiraseurassa. Nelen kanssa tällaiset reissut ovat niin helppoja, kun voin keskittyä kuvailemaan ja Nele saa juosta koko ajan vapaana. Välillä saattaa hävitä puskan yms. taakse, mutta jos tarkkaan katsoo näkee Nelen kurkkivan jostain reunasta, että varmasti tulen samaan suuntaan enkä katoa mihinkään. :)
Nele houkutteli Simon kiipeämään perässään hiekkakasan päälle
Etsi kuvasta Nele (valitettavasti pieni koko ei anna oikeutta tälle kuvalle tai hiekkakasan korkeudelle - ei nimittäin ollut ihan pieni kasa!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)