lauantaina, huhtikuuta 24, 2021

Ikävänmaan kierros

Kovin vähän on tullut viime aikoina retkeiltyä ja tämän asian toivon todella muuttuvan parempaan suuntaan. Pari viikkoa sitten palauttelin retkeilyharrastusta jo mieleeni, kun Tildan ja kavereiden kanssa kävimme tutustumassa paikalliseen Ikävänmaan luontopolkuun. Alueelle oli ilmestynyt useampi uusi geokätkö, jotka kuljettivat pitkin polkuja ja pitkospuita. Metsässä oli yllättävän paljon silloin vielä lunta ja polut paikoitellen yhä jäässä kuten myös Alinenjärvi. Ehdottomasti pitää poiketa Ikävänmaalla vielä uudestaan sitten, kun ei tarvitse enää liukastella.





perjantaina, huhtikuuta 16, 2021

Pienen koiran elämää

Mitä kuuluu Tildalle? Tilda on hyvin ristiriitainen tyyppi. Välillä mennään ihan täysillä, välillä mikään ei tunnu innostavan pikkukoiraa. Tämä pätee erityisen hyvin lenkkeilyyn, jossa kuitenkin harvemmassa ovat ne kerrat, jolloin hihnassa kulkee reipas koira. Useimmiten Tilda kävelee jossain vähän takanani tai pahimmillaan huonolla ilmalla fleksin mitan verran takana ja vielä niin, että koko ajan joudun hieman vetämään koiraa perässäni. Olisi mukavaa, kun koirakin pitäisi ulkoilusta ja kulkisi iloisesti mukana. Tilda kyllä on aina riemukkaasti lähdössä ulos, mutta hyytyy yleensä viimeistään silloin, kun pääsemme kävelytielle asti.

Syytä tähän käytökseen en tiedä. Olen paljon miettinyt onko Tildalla jotain kipuja yms. ja koiraa on tutkittu eläinlääkärissäkin. Mutta mitään selkeää selittävää tekijää ei oikein tunnu olevan. Seuraavaksi ajattelin kokeilla viedä Tildan naprapaatin tutkimukseen, josko vähän erilaisesta hoitomuodosta olisi pikkukoiralle apua. Tämän lisäksi kalenteriin on varattu aika hammashoitoon.

Koronatilanne toi jälleen muutoksia Tildan agilitytreeneihin, mutta tällä kertaa ne ovat onneksi jatkuneet. Palasimme takaisin keskiviikkoryhmään maaliskuun alusta ja etukäteen mietin mitä treeneistä mahtaa tulla, kun koirakoita olisi paikalla enemmän kuin sunnuntaisin. Mutta kaikki on mennyt hyvin ja jopa ekoissa ke-treeneissä Tilda oli yllättävän reipas. Välillä Tildaa kyllä alkaa jokin pelottaa ja erityisesti reunalla katselevat ihmiset ovat todella epäilyttäviä. Olen yrittänyt tässä kevään mittaan katsella Tildalle jotain muutakin harrastetta, jossa voisi harjoitella muiden koirakoiden kanssa toimimista, mutta toistaiseksi meille sopivaa juttua ei vielä ole tullut vastaan. Muihin koiriini verrattuna Tilda on käynyt todella vähän missään koiraharrastusjutuissa, oikeastaan ainoastaan vain agilityssa ja siinäkin lähinnä kerta viikkoon treeneissä.

Tällä hetkellä minulla ei oikeastaan ole mitään suunnitelmia Tildan agilitylle. Alkaa tuntua, että homma on enemmänkin omaksi iloksi tekemistä, vaikka pieni palo kilpailemiseen yhä olisi itselläni. En vain tiedä pystyykö Tilda koskaan pääsemään peloistaan yli niin, että edes ajatus kilpailusta olisi järkevä. Enkä tiedä saammeko esimerkiksi keinusta koskaan valmista, koska olemme treenanneet sitä todella vähän. Pelkään koko ajan, että Tildasta tulee yhtä keinupelkoinen kuin Nele oli ja se näkyy heti omassa suhtautumisessani keinuun. Heti, kun näen, että Tildaa jännittää, menen itse lukkoon ja muistan kaikki ne epätoivoiset keinuhetket Nelen kanssa. Mutta mennään tämä kesä nyt tällä suunnittelemattomuudella, koska syksyn työkuviot ratkaisevat ylipäänsä sen voinko jatkaa treenailua vai pakottaako vuorotyö miettimään muita ratkaisuja.

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2021

Nele 13v

Onneksi olkoon Nele! Jo kolmetoista vuotta koiramaista menoa ja nykyiseltään jo harvemmin vauhtia sekä vaarallisia tilanteita. Vanhuus näkyy Nelessä aina vain selkeämmin.

Mitä Nelelle sitten oikeastaan kuuluu? Mielestäni vanhuuden merkit ovat viime aikoina alkaneet näkyä yhä paremmin: Nele nukkuu paljon ja välillä hyvinkin sikeästi eikä lenkillä tassu nouse enää ihan niin innokkaasti kuin aiemmin. Nelen olemuksesta huomaa iän tuomat muutokset eikä esimerkiksi näkökyky ole enää parhaimmillaan. 

Sydämen vajaatoiminta on pysynyt pitkään samana ja erittäin hyvä niin. Yskänlääke on auttanut Nelen köhimisessä ja ulkoilussa ollaan siirrytty pitämään valjaita aina, kun manttelin takia ei tarvitse laittaa pantaa. Eniten viime aikoina on mietityttänyt Nelen lähes jokailtainen levottomuus, josta jo edellisessä postauksessa lyhyesti mainitsin. Päivät Nele saattaa nukkua hyvin sikeästi (välillä koko koiraa ei edes näy pitkään aikaan), mutta iltaisin Nele kyttää kaikkea ruokaa, vaeltaa, saattaa pyytää monta kertaa ulos, makoilee kuin odottaen, että jotain tapahtuisi. Kaiken tämän lisäksi Nele on myös alkanut nuolla varsinkin etutassujaan, mutta myös takatassuja, kylkiä, vatsaa, jne. Koska Nelen toiminta on niin hämmentävää, poikkesimme Eläinystäväsi Lääkärissä ihmettelemässä mistä on kyse.

Eläinlääkärissä Nele tutkittiin tarkoin ja otettiin verinäytteet. Ontumatutkimuksessa tai verinäytteessä ei huomattu mitään erityisiä muutoksia, jotka voisivat selittää Nelen käytöstä. Eläinlääkäri ehdotti viikon kipulääkekuuria, josta näkisi onko Nelellä kipuja, kuten pelkäsin. En kuitenkaan huomannut viikon aikana muutosta Nelen käytöksessä, joten asiasta päätellen kyse on jotain muusta. Ehkä vain vanhuutta? Kokeilimme myös hetken närästyslääkettä, mutta sekään ei oikein tuntunut vaikuttavan, enemmänkin tuntui sekoittavan Nelen vatsaa. Seuraava vaihtoehto voisi kai olla dementialääkitys, mutta rehellisesti en tiedä kuinka paljon enää haluan lääkkeitä Nelelle.

Ulkoilun suhteen suurin haaste itselleni on se, että Nele pitäisi malttaa jättää pois yhtään pidemmiltä tai nopeatempoisilta lenkeiltä. Tuntuu vain todella kurjalta jättää toinen koira kotiin. Varsinkin kun Nele varmasti nauttisi metsäretkistä, joiden ongelmana on se, ettei Nele välttämättä näytä väsymistä ennen kuin on jo todella poikki. Parasta olisikin rauhalliset kävelyt, joissa olisi aikaa tutkia polkujen mutkia ilman suurempaa suorittamista (lue: geokätköjen etsintää).

lauantaina, huhtikuuta 03, 2021

Menneen talven lumia

Tämä, kuten monet muutkin seuraamani blogit, on elänyt jo jonkin aikaa pitkälti hiljaiselämää. Osittain sen takia, ettei Nelen ja Tildan elämässä enää tapahdu niin paljon, kun Nele on entistä vahvemmin täysin eläkkeellä ja Tildan kanssa harrastamista on rajoittanut milloin työt, milloin erilaiset tapaturmat. Toisaalta syynä on ollut some ja se, ettei tietokonetta ole tullut käytettyä, kun puhelimella on voinut hoitaa lähes kaiken - paitsi esimerkiksi blogin kirjoittamisen. Valokuvaaminen on myös siirtynyt tylsästi kokonaan puhelimen varaan ja siitä on ollut helppo jakaa kuvia someen eikä sitten ole enää jaksanut samoja juttuja toistella täällä blogissa. 

Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, aika aikansa kutakin. Somen yliannostus on tehnyt tehtävänsä, joten kokeillaan vaihteeksi innostuisiko sitä vielä blogin kirjoituksesta. Tuntuu, että täällä on ollut ihan liian paljon hieman masentaviakin terveyspostauksia ja vähemmän niitä kivoja juttuja. Tähän toivottavasti tulee nyt muutos, jos saan itseni kirjoittamaan aktiivisemmin koirien puuhista. Aloitetaan heti pienellä katsauksella siitä miltä koirien talvi näytti:

Remonttievakossa maalla

Takaisin kotiin