keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Vuosi 2014

Tämä vuosi jää historiaan yhtenä elämäni raskaimmista vuosista. Heti alkuvuodesta meitä kohtasi mittaamattoman suuri suru, kun jouduin helmikuun alussa hyvästelemään Linan. Tämä menetys määritteli pitkäksi aikaa kaiken tekemisen ja satunnaisia agilitykisoja lukuun ottamatta keskityin lähinnä ulkoilemaan koirien kanssa. Linan lähdön jälkeen hain myös runsaasti geokätköjä ja joitakin tämä on ihmetyttänyt. Totuus on se, että tarvitsin jotain tekemistä ja syyn lähteä jonnekin, sillä muuten olisin jäänyt kotiin itkemään. Linan muistokirjoitusta en tämän vuoden aikana pystynyt tekemään, sillä vieläkin aihe tuntuu liian kipeältä, vaikka pahin vaihe on ohi. 

Kuukausi Linan menetyksen jälkeen, maaliskuun alussa, Java sai taas silmänsisäisen verenpurkauksen. Tässä vaiheessa tilanne alkoi tuntua jo epätodelliselta, kun koira oli jälleen kipeänä. Javan silmä kuitenkin parani hitaasti ja viimeisimmässä kontrollissa elokuussa silmä oli kirkas sekä näkevä. Verenpurkauksesta asti Java on ollut koko vuoden pienellä kortisonilääkityksellä, joka ei onneksi ole aiheuttanut sivuoireita. Ongelmat näkökyvyssä johtivat Javan lopulliseen eläkelöitymiseen agilitysta.

Toukokuussa palasin Nelen kanssa säännöllisiin agilityn viikkotreeneihin ja kyllä se vain on totuus, että harjoitus tekee mestarin. Koko kesä treenattiin säännöllisesti keinua ja tämä palkittiin upealla saavutuksella marraskuussa, kun Nele vihdoin nousi kolmosiin. Ehdittiin myös korkkaamaan kolmoset ja kaikista epäilyksistäni huolimatta Nele suoriutui starteista hienosti saadaan ensimmäisen kolmosluokan tuloksen. Muuten tämän vuoden harrastusrintamalle kuului MEJÄilyä, koiratanssin ja dobon kokeilu sekä kesällä paljon uimista. Nele joutui Javan sijaiseksi koirauimalaan huhtikuussa ja näennäisestä kauhusta huolimatta tämä herätti Nelen sisäisen vesipedon. Kuuteen vuoteen en ole saanut Neleä suostuteltua kuin rantahiekalle ja tänä kesänä Nele yllätti tulemalla veteen vapaaehtoisesti ja jopa innoissaan.

Pitkin vuotta osallistuin koirien kanssa erilaisille retkille sekä kaveriporukalla että tappilaisten kanssa. Hienoja paikkoja ja hyvää seuraa - onni on muiden koirien kanssa toimeentulevat koirat. Paras retki oli edessä lokakuussa, kun lähdin ystäväni ja Nelen kanssa automatkalle kohti Utsjokea ja Pohjois-Norjaa. Olen niin tyytyväinen siihen, että kyseinen reissu todellakin tuli toteutettua! Matkan jälkeen oli Nelen vuoro huolestuttaa omistaja terveysongelmilla, mutta onneksi kyseessä ei ollut mitään vakavaa.

Loppuvuonna oli aika laittaa kaikki elämässä jälleen uusiksi. Pohjoisen matkan jälkeen lähdin etelään ja palasin pienen valkoisen harjakoiran kanssa. Joskus epäilen, että kohtalo johdatti Tildan luokseni, lääkkeeksi ikävääni. Tilda toi mukanaan nuoren koiran elämäniloa ja energiaa, joka on tehnyt meille muille hyvää. Nele sai leikkikaverin, itselläni on taas motivaatiota jatkaa koiraharrastamista ja Javalla on joku, jolle äksyillä. Kuukausi Tildan tulon jälkeen pakkailin tavarani laatikoihin ja jätin taakseni rivitalon palatakseni jälleen kerrostaloasumiseen. Oma piha vaihtui pieneen parvekkeeseen, mutta sentään lenkkimaastot ovat yhä erinomaiset. Muutto tarkoitti myös paluuta koirien yksinhuoltajaksi ja kun lähes samaan aikaan aloitin kokoaikatyöt, on koirilla jälleen ollut totuttaumista pitkiin yksinoloihin.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2014 vei mennessään monta kertaa enemmän kuin mitä antoi.


Vuoden alussa kirjoittelin ylös erilaisia tavoitteita, mutta Linan lähdön jälkeen millään niistä ei ollut mitään merkitystä ja katsoin tavoitepostausta oikeastaan ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa sitten. Osa täyttyi, osa ei (kursiivilla vuodelle 2014 suunnitellut tavoitteet ja normaalilla tekstillä pohdintaa niihin liittyen):

Java

- Agilityssa kevyttä treenailua (omatoiminen ja yksittäiset koulutukset) ja ehkä kisoihin silloin tällöin. Kuitenkin vain keväästä syksyyn, talvella ei harjoitella. Kesällä taas Agirotuun, tavoitteena avoin SM ja joukkuekisa.

Ei onnistunut Agirotu eivätkä sen puoleen mitkään muutkaan agilitykisat. Alkuvuoden silmänsisäinen verenpurkaus päätti Javan agilityuran, sillä en uskalla ottaa sitä riskiä, että Java vahingossa putoaa puomilta tai hyppää jotain päin. Javan tämän vuoden agility koostui lähinnä satunnaisesta Nelen tuuraamisesta treeneissä loppuvuonna ja silloinkin jätettiin mm. puomi suorittamatta.

- En vieläkään ole valmis luovuttamaan tokon suhteen, joten laitetaan reippaasti tällekin vuodelle tavoitteeksi se viimeinen ALOn ykköstulos. Kokeeseen osallistuminen olisi mahdollista viimeistään syksyllä, joten sitä ennen pitäisi muistella mitä toko olikaan. Yritetään aktiivisesti osallistua Tappien tokotreeneihin.

Ei käyty treeneissä eikä todellakaan käyty kokeessa. Pahoin pelkään, että myös Javan tokoura päättyy tähän, varsinkin jos kortisonilääkitys jatkuu.

- MEJÄillään! Yritetään aktiivisesti osallistua Tappien MEJÄ-treeneihin.

Tätä tehtiin ja Java on aivan loistava tässä lajissa. Ei uskoisi lintukoirasta.

Nele

- Agilityssa unohdetaan kolmoset. Tavoitteena tälle vuodelle on LUVA-nolla kakkosten hyppyradalta ja keinun onnistuminen kisatilanteessa. Keinun suorittaminen pitää saada kisoissa yhtä rennoksi kuin treeneissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lähdetään hakemaan varmuutta epiksistä. Kesäkaudeksi saadaan toivon mukaan säännöllinen treeniryhmä Tappien kautta, jonka lisäksi harjoitellaan omatoimisesti ja osallistutaan yksittäisiin koulutuksiin. Kesällä taas Agirotuun, tavoitteena avoin SM ja joukkuekisa.

Kyllä, kyllä ja kyllä! Paitsi ei Agirotu, kun harjakoirista ei kerta kaikkiaan saanut joukkuetta.

- Nelellä on paha tapa sännätä toisia koiria kohti, joka on ikävää varsinkin silloin, kun ollaan metsälenkillä ja koirat ovat vapaana. Tavoitteena on opetella tästä eroon käyttäen vastaehdollistumista eli toisin sanoen opettaa Nele reagoimaan uudella tavalla vieraisiin koiriin. Ei todellakaan mikään helppo homma, mutta helpottaisi arkielämää merkittävästi.

Ohituksia harjoiteltiin säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ne koskivat yleensä koko laumaa.

- MEJÄillään! Yritetään aktiivisesti osallistua Tappien MEJÄ-treeneihin, mutta kuitenkin niin, että Java on etusijalla tässä lajissa.

Nele osallistui Tappien MEJÄ-tutustumiseen ja osoitti olevansa varsin pätevä jäljestäjä.

Molemmat

- Käydään fysioterapiassa tai koirahierojalla, mieluiten ainakin pari kertaa vuoden sisällä.

Fysioterapiassa ei käyty, mutta molemmat koirat pääsivät loppuvuonna koirahierojalle. Nele kävi kahdesti, Java kerran.

- Ruokavalion osalta yritän yhä pyrkiä parempaan ruokintaan kuin pelkät nappulat tai raakaruokinta.

Yritys hyvä kymmenen, mutta käytännön toteutus muuttui turhan usein pelkiksi nappuloiksi.

- En ymmärrä miksi naksutin pölyttyy kaapissa, vaikka koirien mielestä on huippukivaa opetella uusia juttuja ja toisaalta jo opittuja asioita pitäisi vahvistaa. Koirien kouluttaminen noin yleensä onkin sellainen asia, jossa voisin tsempata tänä vuonna kunnolla.

Ei suoraan sanottuna kiinnostanut, kunnes Tilda asteli taloon ja palautti innon opettaa koirilleen jotain. Paljon ei ehditty tämän vuoden puolella naksutella, mutta sen verran kuitenkin, että Tilda opetteli sen avulla jo maahanmenoa.

perjantaina, joulukuuta 26, 2014

Joulun viettoa

Jouluaattona eli keskiviikkona alkoi viiden päivän joululoma ja Javan kanssa suuntasimme silloin Kankaanpäähän. Nele ja Tilda olivat lähteneet joulun viettoon jo sunnuntaina. Ajattelin varsinkin Tildan sekoavan, kun saavumme paikalle, mutta pikkuneiti ottikin tilanteen yllättävän rauhallisesti. Paljon enemmän kiinnosti äitini tekemiset keittiössä...

Eilen pakkanen pysytteli koko päivän noin -15 asteen tuntumassa, joten kovin pitkää lenkkiä ei koirien kanssa voinut tehdä. Pienen kävelyn teimme kuitenkin Hämeenkankaalla ja Java sai tossut lenkin ajaksi (sama viritys kuin vuonna 2010). Nele ja Tilda pitivät itsensä lämpimänä juostessaan vapaana. Tänään pysyttiin pihassa ja lähipelloilla sekä nautittiin auringonpaisteesta ja siedettävästä pakkasesta.









tiistaina, joulukuuta 23, 2014

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2014

Yksin kotona

Viime viikolla aloitin työt ja koirille tämä tarkoittaa yhdeksän tunnin yksinoloa työpäiväni ajan. Melkoinen muutos taas yhtäkkiä, kun elokuusta lähtien poissaoloni ovat olleet epäsäännöllisiä ja maksimissaan noin neljän-viiden tunnin pituisia. Aika paljon stressasikin miten koirat, erityisesti Tilda, kotona pärjäävät. Olen tähän mennessä nauhoittanut kaikki koirien yksinolot, joissa on kuulunut lähinnä Tildan vinkumista ja välillä pientä haukkumista. Java ja Nele ovat pääasiassa olleet hiljaa (välillä äksyttäneet, kun joku on tullut häiritsemään nukkumista).


Ensimmäiset neljä työpäivää pidin Tildalla haukunestopantaa kaulassa. Alun nauhoituksissa on selvästi enemmän levottomuutta, joka kuitenkin vähenee päivien edetessä ja torstaina oli ensimmäinen päivä, kun Tilda ei enää tullut katsomaan lähtöäni eteiseen, vaan jäi sohvalle nukkumaan. Perjantaina kokeilin jättää Tildan ilman haukunestopantaa eikä nauhoituksessa ollut mitään erityistä. Tänä maanantaina tein saman, mutta nyt nauhalla kuului yksi parin minuutin haukkumisjakso ja pari muuta lyhyempää. Ei ole paljon, mutta melkoisen metelin Tilda oli silti sen parin minuutin aikana saanut aikaiseksi. Ei huvittaisi testailla naapurien sietokykyä, joten eilen laitoin taas aamulla pannan Tildan kaulaan ja nyt oli ollut hiljaista.

Yksinolojen vastapainoksi olen yrittänyt lenkittää koiria niin, että ne oikeasti saisivat energiaansa kulutettua silloin, kun olen paikalla ja tyytyisivät lepäämään, kun olen poissa. Aamulenkit ovat pidentyneet 45 minuuttiin ja illalla olen pyrkinyt vähintään tunnin lenkkiin. Viime viikon säät eivät tosin erityisesti houkutelleet ulkoilemaan ja sateisena torstai-iltana tuntui jo siltä, että suorastaan raahaan koiria perässäni... Perjantaina koirat saivatkin palkaksi lepoillan ja vaikuttivat oikein tyytyväisiltä tilanteeseen.

Autioitunut uimaranta, kuva: Tytti Käyhkö

Yksinolemisen vaikeus on ehdottomasti Tildan ainoa huono puoli, mutta toivon kovasti, että rutiinien ja tottumisen myötä Tilda osaisi olla kotona kiltisti eikä olisi tarvetta käyttää haukunestopantaa. Joulun jälkeen saan käyttööni myös dap-haihduttimen, jospa se pitkien lenkkien ohella helpottaisi koirien yksinoloa.

Kaukajärvellä Janan ja Hilan kanssa, kuva: Tytti Käyhkö

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2014

Ensiesiintyminen kolmosissa

Tänään osallistuin Nelen kanssa ensimmäistä kertaa kolmosten radoille. Kolmosille olisi ollut tarjolla kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata, joista päätin jättää hypärin pois. Sinänsä yllättävää, kun miettii, että juuri siellä voisi ainakin välttyä keinulta, mutta Nele on tehnyt keinua nyt treeneissä niin hienosti, että uskon sen onnistuvan kisatilanteessakin.

Yleensä kolmosten vuoro on vasta iltapäivällä, mutta tämä kisa oli poikkeus ja mini kolmoset starttasivat jo vähän yhdeksän jälkeen. Oli hyvin lähellä, etten nukkunut aamulla pommiin ja ilman tuplaherätystä tuskin olisin päässyt ainakaan ekalle radalle. Myös lähtö hallille oli taas jotenkin yhtä sähläystä, hallilla lähin parkkipaikka luonnollisesti täynnä ja ilmoittautumiseen pitkä jono. Jonottelin varmaan 20 minuuttia ja Nelen lämmittelyksi tuli pelkästään matka autolta halliin. Koira nopeasti häkkiin, kengät jalkaan ja tässä vaiheessa kuulutettiin jo rataan tutustuminen. Kieltämättä tunnelma oli lähinnä sellainen, että lähtisikö vain kotiin... Mini kolmosia oli A-kisassa 40, joten rataan tutustuminen oli kahdessa erässä ja toisen erän aikana ehdin vähän lämmitellä Neleä ennen omaa vuoroa, joka oli jo viidentenä.

Molemmat agilityradat olivat meille hyvin sopivia ja mielestäni helppoja. Tai ainakaan niissä ei ollut mitään sellaista, jota en olisi Nelen kanssa harjoitellut. Ensimmäiseltä radalta saimme heti tuloksen: vitonen putken pään hetkellisestä kadottamisesta (olisin voinut ohjata paremmin) ja lähes neljä sekuntia yliaikaa. Nelen sijoitus oli 13/40, ei ollenkaan huono. Toiselta radalta tuli hylätty, kun en korjannut Nelen ohittamaa hyppyä. Ehkä olisi pitänyt, mutta toisaalta korjailu tuntuu vievän Nelen vauhdin, jota ei muutenkaan ollut. Keppien jälkeen Nele unohtui nimittäin hetkeksi katselemaan ratatyöntekijää, taisi odotella jo siinä vaiheessa palkkaansa...

Kaiken kaikkiaan näistä kisoissa jäi lopulta hyvä fiilis! Nele ei liikkunut nopeinta vauhtiaan, mutta kuunteli kuitenkin hyvin ohjauksiani, teki hienosti pujottelun ja vauhdikkaasti keinun (oli vasta jälkimmäisellä radalla!). Myös Tilda pääsi tänään kunnolla tutustumaan agilityhalliin, joka oli aika jännä paikka. Samalla Tilda joutui ensimmäistä kertaa minulla ollessaan odottelemaan kevythäkissä ja hieman pelkäsin, että pikkuneiti kaivaa itsensä sieltä ulos. Mutta ei, yllättävän nätisi Tilda makaili paikallaan eikä edes huutanut perääni. Onneksi vieressä esimerkkiä näytti Nele eikä Java... Java-parka joutui jättämään nämä kisat välistä ja jäi kotiin. Aamulla harmitti lähteä, kun toinen tuli eteiseen odottelemaan, mutta päivällä vastassa oli levänneen oloinen Java, joka lähti pitkästä aikaa todella innoissaan lenkille.

Huomenna on vuorossa Nelen viimeiset agilitytreenit, kun kymmenen kerran treenisettimme päättyy. Tammi- ja helmikuun olen ajatellut pitää Nelellä treeni- ja kisataukoa. Lähempänä kevättä voisimme taas jatkaa harjoittelua, mutta missä ja koska jää vielä nähtäväksi. Nelen tauon aikana olisi tarkoitus käydä Tildan kanssa alkeet, jos vain mitenkään saan alkeiskurssin sovitettua kalenteriini.

lauantaina, joulukuuta 06, 2014

Lomailua maaseudulla

Tiistaista eteenpäin olemme viettäneet aikaa maaseudun rauhassa ja koirat ovat saaneet nauttia pitkistä lenkeistä sekä runsaasta vapaana juoksemisesta (paitsi Java). Keskiviikkona oli lähes täydellinen ilma (pieni pakkanen ja aurinko) ja suuntasin jälleen koirien kanssa Hämeenkankaan maisemiin. Myös armeija oli maastoutunut samaan paikkaan ja myöhemmin tuli luettua, että eräs ase oli kadonnut juuri edellisenä päivänä. Ei siis ihme, että armeijan auto tuli tarkistamaan mihin ajoimme...




Kaikki kolme samassa kuvassa



Torstaina vaihdoimme hieman suuntaa ja kävimme Porin puolella niinkin oudosti nimetyssä paikassa kuin Antikristuksenmäki. Luonnollisesti sinne suunnattiin geokätkön perässä ja jos olisin tiennyt millainen ryteikkö meitä odottaa, olisin melkein jättänyt koirat kotiin. Onneksi sentään osa matkasta kulki metsäkoneen jälkeä pitkin.


Eilinen oli koirille lepopäivä ja samalla ne joutuivat ensimmäisen kerran nykyisellä laumalla viettämään nelisen tuntia yksin vanhempieni luona. Tildalle yksinoleminen on jostain syystä hankalaa ja pelkäsinkin, että pikkuneiti stressaa kovasti, kun lähdemme pois. Jätin tietokoneen nauhoittamaan koiria ja oli positiivinen yllätys, ettei nauhoituksessa kuulunut juuri ollenkaan haukkumista. Vähäinen haukkuminen ei ollut mitenkään paniikinomaista omistajan perään huutamista, vaan kuulosti lähinnä sille, että Tilda oli kuullut jotain ulkoa, josta ilmoitti. Takaisin palatessa vastassa olikin kolme levänneen oloista koiraa.