Kouvolassa olimme puolenpäivän aikaan ja aivan ensin suuntasimme lounaalle, sillä sunnuntaille eväitä oli varattu vain kahvitauon ja illallisen verran. Varsinainen vaellus aloitettiin Lapinsalmen parkkialueelta ja kartalta laskettuna matkaa oli edessä 7 kilometriä. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta: määränpäässä gps näytti matkan pituudeksi 11 kilometriä, joka selittyy sillä, että haimme matkalta myös muutaman geokätkön.
Heti ensimmäisenä meitä oli vastassa yksi Repoveden nähtävyyksistä eli Lapinsalmen riippusilta. Onneksi satuimme paikalle rauhallisella hetkellä ja saimme ylittää sillan ilman jonottamista. Ensin ajattelin, että koirat voisivat kävellä itse toiseen päähän, mutta Nele ja Tilda kääntyivät heti takaisin, kun näkivät mistä oli tarkoitus kävellä. Ei muuta kuin koirat kainaloon ja yli. Kieltämättä olo tuntui huteralta, kun silta alkoi heilua, koirat valuivat alaspäin ja selässä painoi 10 kg rinkka. Selvittiin kuitenkin ilman suurempia traumoja.
Lapinsalmen riippusilta
kuva: Ilona Santavaara
Matkaseuralaiset
Kahvitauolle pysähdyttiin Kuutinkanavalle. Olin hankkinut tätä reissua varten trangian ja nyt pääsin kokeilemaan saataisiinko kahvit aikaiseksi. Tai lähinnä kuumaa vettä, sillä mukana oli pikakahvia. Kiehuvaksi ei tässä vaiheessa vielä saatu vettä, mutta loppumatkasta sekin onnistui.
Kuutinkanavan uittoränni
Trangia siistissä kunnossa (myöhemmin alkoi näyttää enemmän retkeilijän työvälineeltä)
kuva: Ilona Santavaara
Sunnuntaina määränpäämme oli varauskota Karhulahdessa. Ennen kodalle saapumista kiipesimme vielä Olhavanvuorelle katsomaan auringonlaskua. Kodalle saapuessa olikin jo hämärää ja aika pian sain kaivaa itselleni otsalampun ja koirille Orbilocit. Sytytimme tulen ulkona olevaan tulisijaan, jossa iltapala valmistui kätevästi. Nele ja Tilda vaelsivat milloin missäkin, mutta Orbilocit paljastivat nopeasti missä kukakin koira oli.
Koirat Olhavanvuorella
kuva: Ilona Santavaara
Yöllä oli pimeää: kuvassa nuotio, Nele ja Tilda
En heti muista koska olisin nukkunut yön niin huonosti kuin kodassa. Emme tehneet kotaan tulta, joten yöllä oli kylmä, kunnes tajusin pukea tyynynä toimineen fleecen päälle. Makuualusta kahisi ärsyttävästi, makuupussi oli ihan solmussa, mietin paleltuuko Nele ja pärjääkö Tilda makuupussini jalkopäässä. Koirat alkoivat herätä kuudelta ja 6.30 nousin itsekin. Kävelin koirien kanssa hiljaiseen rantaan katsomaan aamun valkenemista.
Usvainen aamu Karhulahdessa, kuva: Ilona Santavaara
Maanantaina tiedossa oli pidempi kävelymatka kuin sunnuntaina: kartalta laskettuna 12,4 kilometriä takaisin Lapinsalmen parkkialueelle (todellisuudessa gps näytti parkkipaikalla 15 kilometriä). Tässä vaiheessa reittimme poikkesi virallisesta Kaakkurin Kierroksesta, sillä päätimme jättää pohjoisen osuuden kiertämättä ja kävellä suoraan Lojukoskelle. Ensin kuitenkin valmistettiin aamupala kodalla ja Tilda ja Rolle innostuivat leikkimään keskenään. Yhtäkkiä kesken leikin Tilda hieman vinkaisi, alkoi ontua eikä enää innostunut Rollen leikkikutsuista. Ensin en ajatellut asiasta mitään sen kummempaa, vaan oletin ontumisen menevän kohta ohi. Tilda kuitenkin jatkoi ontumista aina lähtöön asti ja siinä vaiheessa totesin joutuvani kantohommiin. Kymmenen kiloa selässä, viisi edessä ja matkaa autolle reilusti - tilanne ei juurikaan naurattanut.
Näkymä Olhavanvuorelle
Kirnuhuoko
kuva: Ilona Santavaara
Koko matkaa en pystynyt Tildaa kantamaan, joten pikkukoira joutui välillä kävelemään itse. Ontuminen näkyi varsinkin alamäessä ja pysähtymisen jälkeen, mutta Tilda liikkui paljon myös ihan puhtaasti. Olimme valinneet lounaspaikaksi Lojukosken, jossa tehtiin pidempi pysähdys. Väsymys alkoi näkyä koirissa, jotka eivät kauaa jaksaneet paikkoja ihmetellä, vaan kävivät nopeasti lepäämään.
Master Chef-keittiössä valmistuu pastaa, kuva: Ilona Santavaara
Loppumatkasta pysähdyimme vielä Talakseen kahville. Tilda oli aivan poikki ja tärisi, luultavasti väsymyksestä, vaikka olikin matkustanut paljon sylissä. Kiedoin Tildan vilttiin ja vähitellen tärinä loppui. Tässä vaiheessa kävi jo mielessä, että pitääkö luovuttaa ja tilata taksi venerannan parkkipaikalle, mutta jaksettiin kuitenkin viimeisten kilometrien verran. Juuri ennen parkkipaikkaa pääsimme vielä kokeilemaan Kapiaveden ylittämistä Ketunlossilla. Itse sain nauttia matkustajana olemisesta, kun retkikaverit hoitivat raskaamman työn.
Pikkukoira nukkuu
Ketunlossi
Autossa koirat vain nukkuivat. Tilda-parka oli niin väsynyt, ettei edes mitenkään ilmoittanut hädästä, vaan pissasi nukkuessaan alleen. Kotona koirat jatkoivat nukkumistaan ja koko viikko ollaankin otettu rauhallisesti. Agility luonnollisesti peruuntui Tildan osalta ja päätin, ettei Nelenkään tarvitse nyt juosta esteitä, joten lopulta kentälle pääsi pitkästä aikaa Java. Selkeää ontumista Tildalla ei ole enää ollut ja parin päivän lepäämisen jälkeen pikkukoira muisti taas aamulla levitellä lelunsa pitkin lattiaa.
Pienestä epäonnesta huolimatta Repoveden reissu meni mielestäni ensikertalaisiksi hyvin. Perinteisen 24 kilometrin Kaakkurin Kierroksen sijasta kävelimme oman sovelluksen, jolle kertyi kävelyä yhteensä 26 kilometriä. En juurikaan pakannut mitään ylimääräistä ja esimerkiksi lähes kaikki mukaan otettu ruoka tuli syötyä. Seuraavalle kerralle haluan ehdottomasti pienemmän ja lämpöisemmän makuupussin ja paremmin mietityt nukkumisratkaisut koirille. Myös ruokapuolta voisi miettiä tarkemmin, sillä valmispasta-ateriat eivät pidemmän päälle ole erityisen houkuttelevia. Koirilta kaikenlainen ylimääräinen riehuminen menee kiellettyjen listalle ja niiden olisi hyvä levätä pysähdyksillä (esimerkiksi tällä reissulla koirat pyörivät koko illan kanssamme, vaikka ajan olisi voinut käyttää voimia keräten). Nähtäväksi jää koska mahdollisuus seuraavaan tällaiseen pikkuvaellukseen tulee. :)