Enpä arvannut, että uudet terveysongelmat yllättävät heti edellisten jälkeen, mutta niin vain kävi. Varasin Tildalle toukokuun alkuun ajan naprapaatille. Koskaan aiemmin en ole käyttänyt koiria naprapaatilla ja ajattelin, että voisin kokeilla jotain ihan erilaista, jos se vaikka sattumalta toisi jotain selvyyttä Tildan apaattisuuteen. Naprapaatti otti meidät vastaan Eläinklinikka Timantin tiloissa ja alussa saatiinkin käyttää tovi siihen, että Tilda edes uskalsi suostua käsittelyyn. Jo käsittelyä aloittaessaan naprapaatti totesi Tildan selän olevan aivan täysin jumissa ja sen kyllä huomasi pikkukoiran käytöksestä. Tildalle suositeltiin selän kuvauttamista ja kranio-sakraaliterapiaa, joka naprapaatin mielestä voisi sopia Tildalle perinteistä hierontaa paremmin.
Koska halusin tietää Tildan selän tilanteesta mahdollisimman pian, varasin ajan Eläinystäväsi Lääkärille, jossa käytiin toukokuun puolenvälin tienoilla. Eläinlääkäri totesi selän lihaksiston olevan jännittynyttä ja takaselässä aristavaa: varsinkin vasemman lonkan taaksevienti (tähän jalkaan tuli amstaffin hyökkäyksessä purema) ja lannenikamien tunnustelu sattui. Tilda on murissut herkästi, jos takaosaan vahingossakin koskee ja kipu saattaa hyvin selittää tätä käytöstä. Pyysin Tildasta sekä selkä- että lonkkakuvat ja muistin mainita myös viime kesänä loukatun varpaan, jonka saisi kuvata samalla, vaikka eläinlääkäri ei tunnustelussa huomannut siinä mitään muuta erikoista kuin yhä sivulle osoittavan kynnen.
Selkä- ja lonkkakuvissa ei ollut mitään, joka voisi selittää Tildan selän kipuilua. Sen sijaan viime kesänä loukattu varvas oli kuin olikin silloin murtunut: "kuvissa todetaan oikean etutassun 2. varpaan alimman varvasluun vanha murtuma". Luonto oli korjannut murtuman röntgenkuvissa näkyväksi möykyksi ja tämän eläinlääkäri epäili olevan syy siihen miksi kynsi yhä sojottaa sivulle. Uskomatonta miten hyvin Tilda on murtumansa ja siitä varmasti tulleen kivun peittänyt... Viime kesäisen kynsikapselin poiston jälkeen eläinlääkäri käski menemään röntgenkuvaan, jos Tilda ontuu, mutta en missään vaiheessa huomannut Tildan ontuvan eikä myöskään agilitytreeneissä huomattu liikkeessä ongelmaa. Jos tämä vanha murtuma alkaa haitata Tildaa, on edessä varpaan amputaatio. Selän osalta Tildalle aloitettiin kahden viikon kipulääkekuuri ja viikon kuuri lihasrelaksanttia, jonka jälkeen Tildaa tulee kuntouttaa hierojalla/fysioterapeutilla. Jos selkäkipu vain oireilee, saattaa kyseessä olla välilevyongelma ja sitten suunnaksi pitäisi ottaa magneettikuvaus pk-seudulla.
Kaiken yllä mainitun jälkeen tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että Tildan "agilityura" loppui siihen. En tiedä mitä selässä on eikä agility ole murtuneen varpaan kannalta hyvä asia, joten en voi ottaa mitään riskiä, että Tilda juoksee kipeänä esteitä vain sen takia, koska itse haluaisin yhä harrastaa. Ja toisaalta varmasti miettisin koko ajan, että sattuukohan Tildaan nyt, liikkuuko se oikein, onko äreämpi treenien jälkeen... Olin varautunut, että maksan treenien kahden kuukauden irtisanomisaikamme tyhjästä, mutta onneksi ryhmäämme oli jonottaja, joka otti paikkamme heti kesäkuusta vastaan ja jouduin myymään vain yhden treenikerran. Sinänsä tämä tilanne ratkaisi agilitytreenien kohtalon myös syksyn osalta, jolloin palaan takaisin töihin ja treenien sovittaminen iltavuoroihin olisi tullut vaikeaksi.
Juuri kun olin jotenkin sisäistänyt Tildan siirtymisen varhaiseläkkeelle, kuulin huonoja uutisia Nelen ikätovereiden osalta. Kun keskustelin kaverini kanssa vanhuskoiristamme, hän totesi myös Nelen tilanteen huonontuneen viimeisen vuoden aikana. Ajattelin lausetta vielä ajaessani kotiin ja oikeastaan siinä hetkessä näin sen kokonaiskuvan, josta viime postauksessa kirjoitin. On ihmeellistä miten asioille sokeutuu, kun niiden kanssa on joka päivä tekemisissä. Ensin yksi lääke on normaali, sitten kaksi ja lopulta lääkkeitä pitää antaa jo pieni kasallinen. Eikä Nelen vointi ole mennyt parempaan päin, vaan päinvastoin huonontunut ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana jo aika merkittävästikin.
Vaikka oikeastaan jo tiesin mitä minun on tehtävä, kävin perjantaina hakemassa varmistusta vielä Hakametsästä ja Nelen sydänkontrollista. Eläinlääkärissä kiinnitin huomiota Nelen liikkumiseen lattialla, joka oli kovin huteran näköistä. Nele käveli selkä kaarella, jalat vatsan alla ja käytti takajaloissa vain lyhyttä askelta. Suurella jännityksellä oli varmasti osaa, mutta koskaan ennen Nelen kävely ei eläinlääkärissä ole ollut niin huonoa. Sydänultra ei tuonut yhtään sen parempia uutisia:
"Vasemman eteisen koko laajentunut lisää. Lisäksi vasen kammio laajentunut aiempaan verrattuna selkeästi. Vasemmassa eteisessä suuri pyörrevirtaus, joka täyttää lähes koko eteisen. Trikuspidaaliläpän vuotovirtauksen nopeus noussut, pulmonaaripaine nousussa."
Keskustelin eläinlääkärin kanssa tulevasta. Hän halusi vielä nostaa Nelen sydänlääkettä ja nesteenpoistoa, jotta Neleä taas enemmän vaivaava yskä helpottaisi. Myös yskänlääkkeen annostusta voisi vielä nostaa, jos muiden lääkkeiden nosto ei auta. Jos mikään lääkkeiden nosto ei auta, on eutanasia suositeltava. Hakametsästä poistuessani olin kuitenkin saanut varmistuksen sille ajatukselle, että Nelen aika on nyt tullut. Lääkkeiden nosto voi tuoda hetken helpotuksen, mutta tässä vaiheessa on todennäköisesti kyse enää päivistä, viikoista, oikein hyvällä tuurilla kuukausista. En kuitenkaan missään tapauksessa halua odottaa, että tilanne menee entistä huonommaksi ja mielestäni Nelen lääkemäärä on nytkin ihan liian suuri. Lisäksi selkäkipu tulisi vaatimaan kipulääkettä, joka yhdessä sydänlääkkeen kanssa on jo lähtökohtaisesti huono yhdistelmä.
Vielä viimeiset päivät yhdessä ja sitten joudun hyvästelemään parhaan ystäväni.