sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2014

LUVAtonta agilitya

Viikko sitten osallistuin Nelen kanssa TamSKin agilitykisojen hyppyradalle Lempäälässä. Minikakkosia oli tällä kertaa paikalla yhdeksän koirakkoa ja rata taas iltapäivällä viiden aikoihin. Tai ainakin aikataulun mukaan piti olla, mutta tokihan kisat olivat jälleen vähintään tunnin verran myöhässä... Onneksi paikalla oli paljon tuttuja, joiden kanssa kuluttaa aikaa.

Radan pahin paikka oli kepeille vienti, mutta onneksi olimme tammikuisessa agilitykoulutuksessa harjoitelleet tällaista keppikulmaa. Tällä radalla minulla oli kisakaverina jo paljon vauhdikkaampi harjakoira kuin viimeksi. Oli siinä ja siinä, että sain Nelen taipumaan pujotteluun, kun ensimmäisen välin jälkeen Nele lähti kohti keskikenttää. Tehtiin rata nollana läpi hyvällä ajalla, joka ei kuitenkaan riittänyt kuin kolmanteen sijaan. Kyllä, kolmannen kerran peräkkäin juuri siihen sijaan, josta ei saa enää LUVAa. Palkinnoksi tuli lahjakortti ja suklaata allekirjoittaneelle, herkkuja Nelelle ja taas uusi lelu Javalle.

lauantaina, maaliskuuta 22, 2014

Javan silmäkontrolli

Keskiviikkoiltana kävin Javan kanssa Hakametsässä silmäkontrollissa. Tulos oli tämä:

"Javan oikean silmän silmänsisäinen tulehdus on rauhoittumassa hyvin. Verenpurkauma on jo liukenemassa. Silmässä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole näkökykyä. Silmänpohjaan ei ollut mahdollista nähdä."

Silmänpaineet Javalla olivat normaalit. Oletin, että tässä vaiheessa ylimääräiset silmätipat jäisivät pois, mutta kortisonitippaa pitää jatkaa vielä kaksi kertaa päivässä. Seuraava kontrolli on kahden viikon päästä ja silloin kortisonitippa voidaan luultavasti vähentää yhteen kertaan päivässä vielä noin 2-4 viikon ajaksi.

Eläinlääkärin mukaan Javan näön olisi periaatteessa pitänyt jo palautua, mutta jostain syystä näin ei ole tapahtunut. Silmänpohjasta näkyi kai hieman omituinen heijaste, jota ei kuitenkaan vielä pystytty tarkemmin tutkimaan. Jos silmänpohjaan ei seuraavassa kontrollissa näe tavanomaisilla silmien tutkimuslaitteilla, pitäisi Javalle tehdä ultraäänitutkimus verkkokalvon irtauman poissulkemiseksi. Jos verkkokalvo on irronnut, on Java toisesta silmästään sokea. Mutta toivotaan, ettei tällaista ole tapahtunut ja jos onkin, pärjäävät koirat onneksi yhdelläkin silmällä ihan hyvin.

Nyt pitää yhä varoa, ettei Java loukkaa silmäänsä, mutta muuten voidaan elää ihan normaalisti. Javakin saa siis taas lähteä lenkeille mukaan, mutta metsäreissut jätetään välistä turhien riskien välttämiseksi. Kaiken kaikkiaan on kovasti sellainen tunne, että olen kokenut tämän kaiken jo aiemminkin eikä siitä edes ole pitkä aika: jatkuvat eläinlääkärivierailut, uä-tutkimukset, huonot uutiset, you name it.

Siellä, täällä ja vähän tuollakin

Lomat on nyt lomailtu ja maanantaiaamuna suuntasin kohti uutta työpaikkaa. Tällä kertaa tiedossa on vaihteeksi ihan koulutusta vastaavia hommia eli puutarhurin töitä pienessä puutarhamyymälässä. Ilta- ja viikonlopputöitä pitäisi tänä kesänä olla huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina, joka ei haittaa yhtään. Kuitenkin vapaa-ajan väheneminen näkyi heti tällä viikolla siinä, ettei arkipäivisin tuntunut ehtivän oikein mitään. Onkin paljon mahdollista, että tämä blogi hieman hiljenee kevääksi ja kesäksi, kun on niin paljon muuta kivempaa tekemistä kuin notkua tietokoneen edessä.

Tosin ennen töiden alkamistakin kiireitä riitti, kun olin koirien kanssa milloin missäkin. Varsinkin Nelen kohdalla piti oikein miettiä pitkästä aikaa lepopäivän sijoittamista kalenteriin... Seuraavaksi lyhyt kuvakertomus meidän viime aikojen ulkoiluista:



Kepon ja koirien kanssa Katajajärven laavulla


Ulkoilua Tasanteen suunnalla ja Javan aarteenmetsästys

Kankaanpään reissulla poikettiin myös Laviassa


Harjun valloitusta Nokian Sarpatissa, mukana myös Rusina-villakoira

Lorunkorven metsätiellä, mukana kaverikuvassa Jana-koikkeri, kuva: Tytti Käyhkö

Jokaiseen kuvaan liittyvät olennaisesti myös geokätköt, joiden perässä näihin paikkoihin on tullut lähdettyä. Nokialta etsittiin päivässä ennätykselliset 20 kätköä ja kierrokseen meni aikaa lähes kuusi tuntia.

perjantaina, maaliskuuta 14, 2014

Väliaikaisesti yksisilmäinen

Olisin toivonut, että koirien terveysongelmat jättäisivät meidät hetkeksi rauhaan, mutta ei. Maanantaiaamuna huomasin heti herätessäni, että Java pitää oikeanpuoleista silmäänsä kiinni ja vasenkin on vain puoliksi auki. En itse pystynyt näkemään mitä silmässä oli eikä vaikuttanut siltä, että silmässä olisi roska tai tavallinen tulehdus. Koko tähän tilanteeseen lisäjännitystä toi se, että olimme Kankaanpäässä, jossa ei todellakaan ole samalla tavalla eläinlääkäriasemia kuin Tampereella. Onneksi paikallisella kunnaneläinlääkärillä oli sattumalta ajanvaraus heti aamusta ja sainkin Javalle nopeasti ajan.

Eläinlääkäri sai Javan silmää avattua sen verran, että nähtiin mistä on kyse: silmästä ei erottanut värillistä ja mustaa osaa, vaan kaikki keskellä oli punaista. Sama tilanne eli silmänsisäinen verenpurkauma tapahtui joulukuussa 2011, jolloin pelästyin linssin irtoamista ja lähdin Javan kanssa vauhdilla päivystykseen. Kunnaneläinlääkäri myönsi heti, ettei hän osaa tehdä Javan ongelmalle muuta kuin antaa meille mukaan antibioottitipat ja kipulääkettä. Lisäksi hän kehotti konsultoimaan Javan silmälääkäriä. Samanlaisella lääkityksellä ja ohjeistuksella lähdimme aikoinaan päivystyksestä.

Tuntui, että Javan silmän tilanne hieman parani iltapäivää kohti mentäessä, mutta ei kuitenkaan niin nopeasti kuin edellisellä kerralla. Java piti silmäänsä enemmän auki, mutta silmä oli yhä selvästi keskeltä punainen ja samea eikä Java tuntunut juurikaan näkevän sillä. Jätin aamuisen eläinlääkärireissumme jälkeen Hakametsään soittopyynnön silmälääkärillemme, joka yllättäen soitti takaisin jo iltapäivällä. Hän totesi, ettei antibioottitipoista ole mitään apua tässä tilanteessa, mutta kipulääke kannattaa antaa (olinkin antanut sen jo aamulla). Myös painetipat tulisi antaa normaalisti, sillä silmänpaine saattaa nousta verenpurkauksen seurauksena. Sain samalla Javalle ylimääräisen ajan Hakametsään heti tiistai-iltapäivään.

Tiistaina saatiin Hakametsästä seuraava diagnoosi: "Javan oikeassa silmässä oli taas silmänsisäinen verenpurkauma. Verenvuotoon liittyy tulehdusreaktiota ja se voi aiheuttaa kipua. Silmänpaineet olivat hyvät. Oikeassa silmässä on ilmeisesti joitain verisuonia, joissa tapahtuu herkästi spontaaneja repeämisiä. Vasemmassa silmässä epämuotoisia suonia tai verisuonipullistumia ei ole nähty. Joskus verenvuototaipumus voi liittyä yleissairauksiin, joista Javalla ei ole mitään viitteitä. Koiran verenpainelukemat olivat normaalit."

Lääkkeeksi Java sai kortisonitipat kolme kertaa päivässä kontrolliin asti, Atropin-tipat kerran päivässä kolmen päivän ajan (tänä aamuna laitettiin viimeinen) ja painetipat sekä kosteustipat jatkuvat entisellä ohjeella. Kipulääkettä annetaan viikon ajan ja kontrolliin suunnataan ensi viikon alussa. Java ei näe oikealla silmällään, joten luonnollisesti pitää olla varovainen, ettei Java loukkaa silmäänsä oksiin, yms. Näön pitäisi palautua, kun verihyytymä hitaasti liukenee pois silmästä, mutta samalla eläinlääkäri varoitteli siitä, että jos näitä verenpurkaumia tulee usein, näkö saattaa mennä lopullisesti. Javan pitäisi nyt myös ottaa rauhallisesti, sillä verenpaineen nouseminen saattaa saada suonen tihkumaan uudestaan.

Kun viimeksi olimme näissä merkeissä silmälääkärissä, oli eläinlääkärin kanssa puhetta stressin vaikutuksesta ja samasta aiheesta keskusteltiin tälläkin kertaa. Kaikesta tässä välissä tapahtuneesta huolimatta olen vieläkin samalla linjalla kuin vuonna 2011 eli en ajatellut laittaa Javaa "pumpuliin", vaan pyritään jatkamaan normaalia elämää. Toki turhia riskejä kannattaa välttää ja jos tiedossa on esimerkiksi metsäreissu, jonka tiedän kovasti stressaavan Javaa ja siinä sivussa itseänikin, voi olla järkevämpää jättää Java kotiin ja lenkkeillä paikassa, jossa ei ole niin paljon Javaa kiihdyttäviä ärsykkeitä. Olin elätellyt myös toiveita, että hieman aktivoituisimme agilityssa Javan kanssa tänä kesänä, mutta katsotaan nyt miten Javan näkö palautuu. Voi olla, ettei Javasta kerta kaikkiaan ole enää harrastamaan agilitya, varsinkaan jos koira ei näe kunnolla toisella silmällä. Kaiken kaikkiaan tämä silmävaiva on ikävä takaisku juuri nyt, kun oltiin vaihteeksi päästy koko porukalla tekemään pidempiä lenkkejä.

lauantaina, maaliskuuta 08, 2014

Olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan

Maaliskuussa on virallisesti lupa aloittaa kevään odottaminen ja tällä hetkellä tilanne ei näytä yhtään huonommalta: vähäiset lumet sulavat pois ja alkuviikoksi luvataan +8 astetta lämmintä. Koiratkin kiittäisivät, jos kaduilta voitaisiin puhdistaa hiekotushiekka kokonaan pois... Kevään tulosta huolimatta on elämä tällä hetkellä kovin harmaata ja jokainen päivä ikävää täynnä. Tuntuu pahalta kirjoittaa tänne blogiin juttuja, joissa ei enää mainita Linaa. Ihan kuin Lina olisi jo kokonaan unohtunut pois, vaikka näin ei todellakaan ole. Toisaalta Linasta kirjoittaminen on vaikeaa enkä löydä oikeita sanoja.

Maanantaina tuli kuluneeksi kuukausi Linan poismenosta. Niin lyhyt aika, joka tuntuu ikuisuudelta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa Linasta muistokirjoitus, mutta asioiden muisteleminen tuntuu raskaalta enkä vielä pysty katselemaan Linan kuvia ilman kyyneliä. Lisätessäni viime postauksen laskiaiskuvia yhdistyksen kuvagalleriaan satuin selailemaan vanhoja kuvia ja siellä löytyi Linasta kuvia yhteislenkeiltä. Oli pakko sulkea galleria nopeasti, sillä kuvien näkeminen oli liian surullista.

Välillä tuntuu valtavan epäreilulta, että juuri Linan piti lähteä. Miksi Lina, miksei joku muu? Linan piti olla se koira, joka jää luokseni Javan ja Nelen jälkeen. Joskus mietin olisiko sittenkin pitänyt vielä yrittää jotakin. Entä jos annoinkin periksi liian aikaisin? Mutta ei, järkevästi ajateltuna tiedän kyllä, että tein kaiken mahdollisen Linan eteen enkä olisi voinut enää muuta kuin turhaan pitkittää väistämätöntä. Enkä olisi koskaan voinut antaa anteeksi itselleni sitä, jos olisin kuihduttanut Linan nesteenpoistolääkityksellä vain sen takia, etten pysty kantamaan sitä vastuuta, jonka otin harteilleni koiran hankkiessani. Hetkittäisestä epävarmuudestani huolimatta tiedän, että päätös Linasta luopumiseen oli oikea ja ainoa mahdollinen, vaikka se olikin vaikein koskaan tekemäni päätös ja toi mukanaan suuren surun.

Kuitenkin suruajasta huolimatta elämä jatkuu eteenpäin ja kalenteri on täyttynyt monesta koirajutusta. Tavallaan elämä on nyt helpompaa, kun päivittäin pitää muistaa enää Javan silmätipat ja pystyn ottamaan molemmat koirat mukaan pitkälle lenkille. Olemmekin lenkkeilleet paljon, sillä olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä sen sijaan, että istuisin kotona miettimässä kaikkea sitä mitä oli joskus, mutta ei ole enää. Ajan myötä ikävä tulee varmasti hellittämään otettaan ja pystyn käymään Linasta otetut kuvat läpi, mutta nyt suru on vielä liian pinnalla. Täysin varmaa kuitenkin on, etten milloinkaan tule unohtamaan pientä mustavalkoistani.


Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en
Se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa ja sattuu ja kuristaa, mutta kenties joskus on helpompaa

sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2014

Laskiaisretki Vähä-Riutan laavulle

Tappien perinteinen laskiaisretki suuntautui tänä vuonna Lempäälään Vähä-Riutan laavulle. Retkellä oltiin nyt jo viidettä vuotta peräkkäin eikä tänäkään vuonna ollut huolta pakkasrajan ylittymisestä, sillä auton lämpömittari näytti +1 astetta ja lumesta ei ollut tietoakaan. Sen sijaan laavulle vievä tie oli aivan jäässä, joten kulkemisen kanssa sai olla tarkkana.


Omien koirieni lisäksi retkellä oli kaksi muuta pikkukoiraa omistajineen. Muita ulkoilijoita nähtiin vasta, kun olimme jo lähdössä pois laavulta, joten menomatkalla ja nuotiopaikalla Nele sai olla pitkälti vapaana. Alkumatkasta koirilla oli pientä murinaa keskenään ja Nelellä tuntui olevan vaikeuksia sisäistää, että musta kääpiösnautseri Aino tulisi samaa matkaa kanssamme. Nele kävikin kertaalleen äksyilemässä Ainolle, mutta loppuajan koirat väistivät toisiaan välinpitämättömästi. Joskus aiemminkin Nele on tehnyt saman tempun yhteislenkillä ja luulen, että kyseessä on Nelen epävarmuus toisesta koirasta ja ylipäänsä Nelen taipumus suhtautua pelottaviin tilanteisiin "hyökkäys on paras puolustus"-metodilla. En pidä yhtään tällaisesta käytöksestä, sillä vaikka muiden koirien kanssa ei todellakaan tarvitse leikkiä, niitä pitäisi kuitenkin sietää sen verran, ettei syyttä suotta käydä äksyilemässä toisille.




Luistimilla liikkuminen olisi ehkä ollut helpointa

lauantaina, maaliskuuta 01, 2014

Déjà vu eli LUVAton nolla

Tänään kävin Nelen kanssa tekemässä uusinnan tammikuisesta agilitykisastamme. Takut järjestivät kisat Lempäälässä ja olin ilmoittanut Nelen vain hyppyradalle, johon osallistui yhteensä 7 koirakkoa. Tällä kertaa meidän vuoro oli jo aamupäivästä, joten koko päivä ei onneksi mennyt odotteluksi ja kisapaikalla asiat toimivat niin hyvin, että sain kilpailukirjan ajoissa takaisin eikä tarvinnut odottaa, että kaikki kakkosten radat käytäisiin ensin läpi.

Lähdin Nelen kanssa radalle jo toisena. Rataprofiili oli mielestäni hyvä - ei ainakaan liian vaikea. Ja niinhän siinä kävi kuten tammikuussakin: puhdas nolla ja kolmas sija, mutta vähäisen kilpailijamäärän takia vain kaksi ensimmäistä saivat LUVAn. Sinänsä jälleen ihan hyvä juttu, kun muuten meiltä varmaan jäisi kisaaminen odottamaan ulkokenttiä...tai ehkä paremminkin sitä ihmettä, että Nele tekee keinun kisatilanteessa. Palkinnoksi sain lahjakortin ja pienen pussin herkkuja koirille.

Taas Nele tuntui kisaradalla kovin hitaalta ja olen varma, että neiti pääsisi tassuillaan nopeamminkin (videota ei valitettavasti ole). Keskiviikkona kävin Anne Huittisen valmennuksessa ja siellä oli puhetta siitä, että Nele tekee agilitya, kun on "pakko" ja juoksee kiltisti perässäni, mutta ei ole yhtään innoissaan lajista. Java taas on ihan toista maata: huutaa radan reunalla, kun muut menevät ja lähestulkoon palkkautuu siitä, että saa tehdä agilitya. Tietenkin tulee mieleen onko mitään järkeä viedä Neleä agilityharjoituksiin ja -kisoihin, mutta onneksi olen jo jättänyt taakse sen ajatuksen, että Nelestä koskaan tulisi mitään huippuagilitykoiraa. Jos joskus noustaan kolmosiin, se on jo saavutus. Lähinnä tarkoitus on pitää hauskaa ja aktivoida pientä koiraa.