Javan kanssa yhteislenkkeily on välillä raskasta, mutta ei Nelekään tällä retkellä aina näyttänyt parhaita puoliaan. Vain Rusina-villakoira oli Nelelle entuudestaan tuttu, muut koirat tavattiin nyt ensimmäistä kertaa. Nele oli aluksi innoissaan kaikesta, mutta retken edetessä teki hyvin selväksi, että tuntemattomien ei tarvitse tunkea liian lähelle. Ihan ymmärrettävää, mutta vähempikin ärähtely olisi riittänyt. Laavulla mietin hetken Nelen laittamista hihnaan makkaroiden syömisen ajaksi, mutta lopulta Nele käyttäytyi ihan hyvin, kun itse olin tarkkana, etteivät muut koirat tulleet lähelle silloin, kun käsissäni oli ruokaa.
Kuvassa Nelen lisäksi westie Lily ja sekarotuinen Oliver
Kauniista ilmasta huolimatta kansallispuistossa näkyi hyvin vähän muita ulkoilijoita. Laavulla saimme olla melkein loppuun asti omalla porukalla ja juuri sopivasti ennen lähtöä paikalle tuli perhe, jolle jätimme valmiin nuotion.
Paluumatkalla kohti Heretyn parkkipaikkaa
Nelen ja Rusinan kaverikuva
Nelen mielestä hurjan pelottava silta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti