maanantaina, tammikuuta 16, 2017

Hei me treenataan!

Nyt rasti seinään: ollaan treenattu jo kahdesti agilitya tänä vuonna! Ensimmäisellä kerralla vain Tilda pääsi mukaan ja aloitettiin hyvin kevyesti puolen tunnin treenillä: pieni rata vain hypyillä ja putkella. Tehtiin myös pujottelua hihnassa. Tilda oli kuin taukoa ei koskaan olisi ollutkaan.

Viime sunnuntaina suunnattiin uudestaan hallille ja tällä kertaa jouduin töiden jälkeen ottamaan koko lauman mukaan. Harmillisesti pakkanen oli sen verran kiristynyt, etten uskaltanut jättää Javaa ja Neleä autoon palelemaan, joten koirat pääsivät sisälle asti. Nykyään autossa on kulkenut mukana vain yhden koiran pieni kevythäkki, joten homma ei mennyt ihan kuin Strömsössä ja Javan varsinkin piti ilmoittaa joka kerta, kun joku erehtyi kulkemaan lainahäkin ohi. Täytyy käydä kaivelemassa isompi kevythäkki varastosta, vaikka toivonkin, että treenit osuisivat pääasiassa sellaisiin ajankohtiin, että voisin jättää eläkeläiset hyvällä omallatunnolla kotiin.

Taas jatkettiin helpolla rataharjoituksella ja testattiin myös kontaktiesteitä. Hämmentävää miten hyvin Tilda muistaa kaiken, vaikka luulin, että esimerkiksi puomi olisi pitänyt aloittaa aivan alusta. Nyt täytyisi tehdä selkeä suunnitelma siitä mitä oikeastaan aiotaan treeneissä tehdä, koska muuten tekee vähän sitä ja vähän tuota eikä oikeastaan mitään kovin järkevää.



Tildan lisäksi myös Nele pääsi pitkästä aikaa kentälle. Ja mitä tekee keinukammoinen koira agilitykentällä? Menee ja suorittaa keinun heti ensimmäisenä. Siinä vaiheessa kieltämättä tuli sellainen olo, että voi miksi jouduttiin lopettamaan agility heti, kun se viimeinkin alkoi sujua... Mutta vähän myöhemmin mentiin puomille ja Nelestä näki, että nyt jännittää ja mieleen palautui kaikki ne vaikeudet ja takapakit. Ei agility oikeasti koskaan ollut Nelen laji.

Pakko loppuun todeta, että tämä harrastaminen sujuu paljon paremmin, kun on jokin tavoite mihin suunnata. Olen ehkä jopa vähän innostunut!

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2017

Suunnittelemattomuus

Vuodenvaihteesta selvittiin ilman suurempia ongelmia. Nele ja Tilda pääsivät päivällä pitkälle lenkille kiertämään Halimasjärven luontopolkua, jonka päätteeksi kotiin tuli kaksi aivan kuraista koiraa. Javan kanssa otettiin rauhallisemmin ja käveltiin vain lähipuistossa. Java ja Nele eivät juurikaan välittäneet raketeista, mutta Tilda oli paljon valppaampi. Onneksi viime vuonna asennutin ikkunoihin kaihtimet eikä Tilda nähnyt välkytystä ulkona, vaikka kovin katseli kohti ikkunoita. Viimeinen iltaulkoilu tehtiin hieman ennen kymmentä ja sen jälkeen koirat menivät nukkumaan kuka minnekin (postauksen kuvat ovat uudenvuodenaatolta, tosin alkuillasta).

Aiempina vuosina olen listannut tavoitteita ja suunnitelmia tulevalle vuodelle, mutta tämän perinteen jätän nyt välistä. Java ja Nele ovat eläkkeellä eikä enää ole tarvetta tehdä muuta kuin nauttia elämästä. Pitäisi vain muistaa olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan koirieni kanssa viettää. Vanhuus nimittäin näkyy jo selvästi Javassa ja Nelen kohdalla sydänvika saattaa olla arvaamaton. Toivottavasti molemmat kuitenkin jaksavat olla luonani vielä mahdollisimman pitkään.


Tildalle voisin tehdä suunnitelmia, mutta parin viime vuoden aikana vuorotyö on vienyt niin paljon aikaa koiraharrastuksilta, että on turvallisempaa olla lupailematta mitään ihmeitä. Kaverini kanssa kuitenkin sovimme, että tämä on se vuosi, kun nuoret koiramme depytoivat molemmat agilityn epiksissä. Se olkoon Tildan kohdalla ainoa suunnitelma vuodelle 2017. :)