keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Vuosi 2014

Tämä vuosi jää historiaan yhtenä elämäni raskaimmista vuosista. Heti alkuvuodesta meitä kohtasi mittaamattoman suuri suru, kun jouduin helmikuun alussa hyvästelemään Linan. Tämä menetys määritteli pitkäksi aikaa kaiken tekemisen ja satunnaisia agilitykisoja lukuun ottamatta keskityin lähinnä ulkoilemaan koirien kanssa. Linan lähdön jälkeen hain myös runsaasti geokätköjä ja joitakin tämä on ihmetyttänyt. Totuus on se, että tarvitsin jotain tekemistä ja syyn lähteä jonnekin, sillä muuten olisin jäänyt kotiin itkemään. Linan muistokirjoitusta en tämän vuoden aikana pystynyt tekemään, sillä vieläkin aihe tuntuu liian kipeältä, vaikka pahin vaihe on ohi. 

Kuukausi Linan menetyksen jälkeen, maaliskuun alussa, Java sai taas silmänsisäisen verenpurkauksen. Tässä vaiheessa tilanne alkoi tuntua jo epätodelliselta, kun koira oli jälleen kipeänä. Javan silmä kuitenkin parani hitaasti ja viimeisimmässä kontrollissa elokuussa silmä oli kirkas sekä näkevä. Verenpurkauksesta asti Java on ollut koko vuoden pienellä kortisonilääkityksellä, joka ei onneksi ole aiheuttanut sivuoireita. Ongelmat näkökyvyssä johtivat Javan lopulliseen eläkelöitymiseen agilitysta.

Toukokuussa palasin Nelen kanssa säännöllisiin agilityn viikkotreeneihin ja kyllä se vain on totuus, että harjoitus tekee mestarin. Koko kesä treenattiin säännöllisesti keinua ja tämä palkittiin upealla saavutuksella marraskuussa, kun Nele vihdoin nousi kolmosiin. Ehdittiin myös korkkaamaan kolmoset ja kaikista epäilyksistäni huolimatta Nele suoriutui starteista hienosti saadaan ensimmäisen kolmosluokan tuloksen. Muuten tämän vuoden harrastusrintamalle kuului MEJÄilyä, koiratanssin ja dobon kokeilu sekä kesällä paljon uimista. Nele joutui Javan sijaiseksi koirauimalaan huhtikuussa ja näennäisestä kauhusta huolimatta tämä herätti Nelen sisäisen vesipedon. Kuuteen vuoteen en ole saanut Neleä suostuteltua kuin rantahiekalle ja tänä kesänä Nele yllätti tulemalla veteen vapaaehtoisesti ja jopa innoissaan.

Pitkin vuotta osallistuin koirien kanssa erilaisille retkille sekä kaveriporukalla että tappilaisten kanssa. Hienoja paikkoja ja hyvää seuraa - onni on muiden koirien kanssa toimeentulevat koirat. Paras retki oli edessä lokakuussa, kun lähdin ystäväni ja Nelen kanssa automatkalle kohti Utsjokea ja Pohjois-Norjaa. Olen niin tyytyväinen siihen, että kyseinen reissu todellakin tuli toteutettua! Matkan jälkeen oli Nelen vuoro huolestuttaa omistaja terveysongelmilla, mutta onneksi kyseessä ei ollut mitään vakavaa.

Loppuvuonna oli aika laittaa kaikki elämässä jälleen uusiksi. Pohjoisen matkan jälkeen lähdin etelään ja palasin pienen valkoisen harjakoiran kanssa. Joskus epäilen, että kohtalo johdatti Tildan luokseni, lääkkeeksi ikävääni. Tilda toi mukanaan nuoren koiran elämäniloa ja energiaa, joka on tehnyt meille muille hyvää. Nele sai leikkikaverin, itselläni on taas motivaatiota jatkaa koiraharrastamista ja Javalla on joku, jolle äksyillä. Kuukausi Tildan tulon jälkeen pakkailin tavarani laatikoihin ja jätin taakseni rivitalon palatakseni jälleen kerrostaloasumiseen. Oma piha vaihtui pieneen parvekkeeseen, mutta sentään lenkkimaastot ovat yhä erinomaiset. Muutto tarkoitti myös paluuta koirien yksinhuoltajaksi ja kun lähes samaan aikaan aloitin kokoaikatyöt, on koirilla jälleen ollut totuttaumista pitkiin yksinoloihin.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2014 vei mennessään monta kertaa enemmän kuin mitä antoi.


Vuoden alussa kirjoittelin ylös erilaisia tavoitteita, mutta Linan lähdön jälkeen millään niistä ei ollut mitään merkitystä ja katsoin tavoitepostausta oikeastaan ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa sitten. Osa täyttyi, osa ei (kursiivilla vuodelle 2014 suunnitellut tavoitteet ja normaalilla tekstillä pohdintaa niihin liittyen):

Java

- Agilityssa kevyttä treenailua (omatoiminen ja yksittäiset koulutukset) ja ehkä kisoihin silloin tällöin. Kuitenkin vain keväästä syksyyn, talvella ei harjoitella. Kesällä taas Agirotuun, tavoitteena avoin SM ja joukkuekisa.

Ei onnistunut Agirotu eivätkä sen puoleen mitkään muutkaan agilitykisat. Alkuvuoden silmänsisäinen verenpurkaus päätti Javan agilityuran, sillä en uskalla ottaa sitä riskiä, että Java vahingossa putoaa puomilta tai hyppää jotain päin. Javan tämän vuoden agility koostui lähinnä satunnaisesta Nelen tuuraamisesta treeneissä loppuvuonna ja silloinkin jätettiin mm. puomi suorittamatta.

- En vieläkään ole valmis luovuttamaan tokon suhteen, joten laitetaan reippaasti tällekin vuodelle tavoitteeksi se viimeinen ALOn ykköstulos. Kokeeseen osallistuminen olisi mahdollista viimeistään syksyllä, joten sitä ennen pitäisi muistella mitä toko olikaan. Yritetään aktiivisesti osallistua Tappien tokotreeneihin.

Ei käyty treeneissä eikä todellakaan käyty kokeessa. Pahoin pelkään, että myös Javan tokoura päättyy tähän, varsinkin jos kortisonilääkitys jatkuu.

- MEJÄillään! Yritetään aktiivisesti osallistua Tappien MEJÄ-treeneihin.

Tätä tehtiin ja Java on aivan loistava tässä lajissa. Ei uskoisi lintukoirasta.

Nele

- Agilityssa unohdetaan kolmoset. Tavoitteena tälle vuodelle on LUVA-nolla kakkosten hyppyradalta ja keinun onnistuminen kisatilanteessa. Keinun suorittaminen pitää saada kisoissa yhtä rennoksi kuin treeneissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lähdetään hakemaan varmuutta epiksistä. Kesäkaudeksi saadaan toivon mukaan säännöllinen treeniryhmä Tappien kautta, jonka lisäksi harjoitellaan omatoimisesti ja osallistutaan yksittäisiin koulutuksiin. Kesällä taas Agirotuun, tavoitteena avoin SM ja joukkuekisa.

Kyllä, kyllä ja kyllä! Paitsi ei Agirotu, kun harjakoirista ei kerta kaikkiaan saanut joukkuetta.

- Nelellä on paha tapa sännätä toisia koiria kohti, joka on ikävää varsinkin silloin, kun ollaan metsälenkillä ja koirat ovat vapaana. Tavoitteena on opetella tästä eroon käyttäen vastaehdollistumista eli toisin sanoen opettaa Nele reagoimaan uudella tavalla vieraisiin koiriin. Ei todellakaan mikään helppo homma, mutta helpottaisi arkielämää merkittävästi.

Ohituksia harjoiteltiin säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ne koskivat yleensä koko laumaa.

- MEJÄillään! Yritetään aktiivisesti osallistua Tappien MEJÄ-treeneihin, mutta kuitenkin niin, että Java on etusijalla tässä lajissa.

Nele osallistui Tappien MEJÄ-tutustumiseen ja osoitti olevansa varsin pätevä jäljestäjä.

Molemmat

- Käydään fysioterapiassa tai koirahierojalla, mieluiten ainakin pari kertaa vuoden sisällä.

Fysioterapiassa ei käyty, mutta molemmat koirat pääsivät loppuvuonna koirahierojalle. Nele kävi kahdesti, Java kerran.

- Ruokavalion osalta yritän yhä pyrkiä parempaan ruokintaan kuin pelkät nappulat tai raakaruokinta.

Yritys hyvä kymmenen, mutta käytännön toteutus muuttui turhan usein pelkiksi nappuloiksi.

- En ymmärrä miksi naksutin pölyttyy kaapissa, vaikka koirien mielestä on huippukivaa opetella uusia juttuja ja toisaalta jo opittuja asioita pitäisi vahvistaa. Koirien kouluttaminen noin yleensä onkin sellainen asia, jossa voisin tsempata tänä vuonna kunnolla.

Ei suoraan sanottuna kiinnostanut, kunnes Tilda asteli taloon ja palautti innon opettaa koirilleen jotain. Paljon ei ehditty tämän vuoden puolella naksutella, mutta sen verran kuitenkin, että Tilda opetteli sen avulla jo maahanmenoa.

perjantaina, joulukuuta 26, 2014

Joulun viettoa

Jouluaattona eli keskiviikkona alkoi viiden päivän joululoma ja Javan kanssa suuntasimme silloin Kankaanpäähän. Nele ja Tilda olivat lähteneet joulun viettoon jo sunnuntaina. Ajattelin varsinkin Tildan sekoavan, kun saavumme paikalle, mutta pikkuneiti ottikin tilanteen yllättävän rauhallisesti. Paljon enemmän kiinnosti äitini tekemiset keittiössä...

Eilen pakkanen pysytteli koko päivän noin -15 asteen tuntumassa, joten kovin pitkää lenkkiä ei koirien kanssa voinut tehdä. Pienen kävelyn teimme kuitenkin Hämeenkankaalla ja Java sai tossut lenkin ajaksi (sama viritys kuin vuonna 2010). Nele ja Tilda pitivät itsensä lämpimänä juostessaan vapaana. Tänään pysyttiin pihassa ja lähipelloilla sekä nautittiin auringonpaisteesta ja siedettävästä pakkasesta.









tiistaina, joulukuuta 23, 2014

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2014

Yksin kotona

Viime viikolla aloitin työt ja koirille tämä tarkoittaa yhdeksän tunnin yksinoloa työpäiväni ajan. Melkoinen muutos taas yhtäkkiä, kun elokuusta lähtien poissaoloni ovat olleet epäsäännöllisiä ja maksimissaan noin neljän-viiden tunnin pituisia. Aika paljon stressasikin miten koirat, erityisesti Tilda, kotona pärjäävät. Olen tähän mennessä nauhoittanut kaikki koirien yksinolot, joissa on kuulunut lähinnä Tildan vinkumista ja välillä pientä haukkumista. Java ja Nele ovat pääasiassa olleet hiljaa (välillä äksyttäneet, kun joku on tullut häiritsemään nukkumista).


Ensimmäiset neljä työpäivää pidin Tildalla haukunestopantaa kaulassa. Alun nauhoituksissa on selvästi enemmän levottomuutta, joka kuitenkin vähenee päivien edetessä ja torstaina oli ensimmäinen päivä, kun Tilda ei enää tullut katsomaan lähtöäni eteiseen, vaan jäi sohvalle nukkumaan. Perjantaina kokeilin jättää Tildan ilman haukunestopantaa eikä nauhoituksessa ollut mitään erityistä. Tänä maanantaina tein saman, mutta nyt nauhalla kuului yksi parin minuutin haukkumisjakso ja pari muuta lyhyempää. Ei ole paljon, mutta melkoisen metelin Tilda oli silti sen parin minuutin aikana saanut aikaiseksi. Ei huvittaisi testailla naapurien sietokykyä, joten eilen laitoin taas aamulla pannan Tildan kaulaan ja nyt oli ollut hiljaista.

Yksinolojen vastapainoksi olen yrittänyt lenkittää koiria niin, että ne oikeasti saisivat energiaansa kulutettua silloin, kun olen paikalla ja tyytyisivät lepäämään, kun olen poissa. Aamulenkit ovat pidentyneet 45 minuuttiin ja illalla olen pyrkinyt vähintään tunnin lenkkiin. Viime viikon säät eivät tosin erityisesti houkutelleet ulkoilemaan ja sateisena torstai-iltana tuntui jo siltä, että suorastaan raahaan koiria perässäni... Perjantaina koirat saivatkin palkaksi lepoillan ja vaikuttivat oikein tyytyväisiltä tilanteeseen.

Autioitunut uimaranta, kuva: Tytti Käyhkö

Yksinolemisen vaikeus on ehdottomasti Tildan ainoa huono puoli, mutta toivon kovasti, että rutiinien ja tottumisen myötä Tilda osaisi olla kotona kiltisti eikä olisi tarvetta käyttää haukunestopantaa. Joulun jälkeen saan käyttööni myös dap-haihduttimen, jospa se pitkien lenkkien ohella helpottaisi koirien yksinoloa.

Kaukajärvellä Janan ja Hilan kanssa, kuva: Tytti Käyhkö

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2014

Ensiesiintyminen kolmosissa

Tänään osallistuin Nelen kanssa ensimmäistä kertaa kolmosten radoille. Kolmosille olisi ollut tarjolla kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata, joista päätin jättää hypärin pois. Sinänsä yllättävää, kun miettii, että juuri siellä voisi ainakin välttyä keinulta, mutta Nele on tehnyt keinua nyt treeneissä niin hienosti, että uskon sen onnistuvan kisatilanteessakin.

Yleensä kolmosten vuoro on vasta iltapäivällä, mutta tämä kisa oli poikkeus ja mini kolmoset starttasivat jo vähän yhdeksän jälkeen. Oli hyvin lähellä, etten nukkunut aamulla pommiin ja ilman tuplaherätystä tuskin olisin päässyt ainakaan ekalle radalle. Myös lähtö hallille oli taas jotenkin yhtä sähläystä, hallilla lähin parkkipaikka luonnollisesti täynnä ja ilmoittautumiseen pitkä jono. Jonottelin varmaan 20 minuuttia ja Nelen lämmittelyksi tuli pelkästään matka autolta halliin. Koira nopeasti häkkiin, kengät jalkaan ja tässä vaiheessa kuulutettiin jo rataan tutustuminen. Kieltämättä tunnelma oli lähinnä sellainen, että lähtisikö vain kotiin... Mini kolmosia oli A-kisassa 40, joten rataan tutustuminen oli kahdessa erässä ja toisen erän aikana ehdin vähän lämmitellä Neleä ennen omaa vuoroa, joka oli jo viidentenä.

Molemmat agilityradat olivat meille hyvin sopivia ja mielestäni helppoja. Tai ainakaan niissä ei ollut mitään sellaista, jota en olisi Nelen kanssa harjoitellut. Ensimmäiseltä radalta saimme heti tuloksen: vitonen putken pään hetkellisestä kadottamisesta (olisin voinut ohjata paremmin) ja lähes neljä sekuntia yliaikaa. Nelen sijoitus oli 13/40, ei ollenkaan huono. Toiselta radalta tuli hylätty, kun en korjannut Nelen ohittamaa hyppyä. Ehkä olisi pitänyt, mutta toisaalta korjailu tuntuu vievän Nelen vauhdin, jota ei muutenkaan ollut. Keppien jälkeen Nele unohtui nimittäin hetkeksi katselemaan ratatyöntekijää, taisi odotella jo siinä vaiheessa palkkaansa...

Kaiken kaikkiaan näistä kisoissa jäi lopulta hyvä fiilis! Nele ei liikkunut nopeinta vauhtiaan, mutta kuunteli kuitenkin hyvin ohjauksiani, teki hienosti pujottelun ja vauhdikkaasti keinun (oli vasta jälkimmäisellä radalla!). Myös Tilda pääsi tänään kunnolla tutustumaan agilityhalliin, joka oli aika jännä paikka. Samalla Tilda joutui ensimmäistä kertaa minulla ollessaan odottelemaan kevythäkissä ja hieman pelkäsin, että pikkuneiti kaivaa itsensä sieltä ulos. Mutta ei, yllättävän nätisi Tilda makaili paikallaan eikä edes huutanut perääni. Onneksi vieressä esimerkkiä näytti Nele eikä Java... Java-parka joutui jättämään nämä kisat välistä ja jäi kotiin. Aamulla harmitti lähteä, kun toinen tuli eteiseen odottelemaan, mutta päivällä vastassa oli levänneen oloinen Java, joka lähti pitkästä aikaa todella innoissaan lenkille.

Huomenna on vuorossa Nelen viimeiset agilitytreenit, kun kymmenen kerran treenisettimme päättyy. Tammi- ja helmikuun olen ajatellut pitää Nelellä treeni- ja kisataukoa. Lähempänä kevättä voisimme taas jatkaa harjoittelua, mutta missä ja koska jää vielä nähtäväksi. Nelen tauon aikana olisi tarkoitus käydä Tildan kanssa alkeet, jos vain mitenkään saan alkeiskurssin sovitettua kalenteriini.

lauantaina, joulukuuta 06, 2014

Lomailua maaseudulla

Tiistaista eteenpäin olemme viettäneet aikaa maaseudun rauhassa ja koirat ovat saaneet nauttia pitkistä lenkeistä sekä runsaasta vapaana juoksemisesta (paitsi Java). Keskiviikkona oli lähes täydellinen ilma (pieni pakkanen ja aurinko) ja suuntasin jälleen koirien kanssa Hämeenkankaan maisemiin. Myös armeija oli maastoutunut samaan paikkaan ja myöhemmin tuli luettua, että eräs ase oli kadonnut juuri edellisenä päivänä. Ei siis ihme, että armeijan auto tuli tarkistamaan mihin ajoimme...




Kaikki kolme samassa kuvassa



Torstaina vaihdoimme hieman suuntaa ja kävimme Porin puolella niinkin oudosti nimetyssä paikassa kuin Antikristuksenmäki. Luonnollisesti sinne suunnattiin geokätkön perässä ja jos olisin tiennyt millainen ryteikkö meitä odottaa, olisin melkein jättänyt koirat kotiin. Onneksi sentään osa matkasta kulki metsäkoneen jälkeä pitkin.


Eilinen oli koirille lepopäivä ja samalla ne joutuivat ensimmäisen kerran nykyisellä laumalla viettämään nelisen tuntia yksin vanhempieni luona. Tildalle yksinoleminen on jostain syystä hankalaa ja pelkäsinkin, että pikkuneiti stressaa kovasti, kun lähdemme pois. Jätin tietokoneen nauhoittamaan koiria ja oli positiivinen yllätys, ettei nauhoituksessa kuulunut juuri ollenkaan haukkumista. Vähäinen haukkuminen ei ollut mitenkään paniikinomaista omistajan perään huutamista, vaan kuulosti lähinnä sille, että Tilda oli kuullut jotain ulkoa, josta ilmoitti. Takaisin palatessa vastassa olikin kolme levänneen oloista koiraa.

lauantaina, marraskuuta 29, 2014

Rieso ja Lamminrahka

Tänään lähdin Nelen ja Tildan kanssa tutustumaan Rieson ja Lamminrahkan metsäpolkuihin. Java joutui jättämään tämän reissun välistä, kun päätin vaihteeksi ulkoiluttaa kameraa. Myös Rusina-villakoira omistajansa kanssa liittyi seuraamme.


Aluksi vaikutti siltä, että muutkin koiranomistajat ovat päättäneet lähteä ulos ja törmäsimme jopa hirvestäjiin heti alkumatkasta. Kuitenkaan metsäpoluilla ei lopulta näkynyt juuri ketään ja koirat saivat lähes kolme tuntia juosta vapaana.


Yhtäkkiä meidät yllätti näinä päivinä harvinainen valoilmiö, kun aurinko tuli hetkeksi esille harmaiden pilvien takaa.





Lamminrahkan suoalue

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2014

Kotikoordinaatit vaihtuivat

Olen jälleen muuttanut koirien kanssa uuteen osoitteeseen. Hallilassa viihdyimme melko tasan tarkkaan kaksi vuotta, mutta valitettavasti aikanaan yhteen laitetut tavarat piti nyt kantaa erilleen. Enää ei siis ole tiedossa pihapäivityksiä ja pihan menettäminen harmittaa, sillä luonnollisesti kaikki istuttamani kasvit jäivät Hallilaan ja täytyy vain toivoa, että seuraava asukas osaa arvostaa niitä. Onneksi sentään alusta asti oli hyvin tiedossa, ettei piha ole täysin oma eikä pysyvä, joten kalliita hankintoja en sinne tehnyt.

Kaiken kaikkiaan olemme palanneet takaisin lähtöpisteeseen: on vain minä, koirat ja kerrostalo. Uusi koti sijaitsee Linnainmaalla ja kolmion neliöt putosivat 39-neliön yksiöön, jossa kuitenkin on erillinen makuuhuone. Kovin tämä tuntuu ison asunnon jälkeen pieneltä, mutta onpa ainakin vähemmän siivottavaa. Asuntoon kuuluu myös suhteellisen iso parveke, joka ei kuitenkaan tällä hetkellä ole koiraturvallinen, vaan sitä on pakko tuunata samaan tapaan kuin aikanaan Jankan parveketta. Tämä saa jäädä odottamaan kevättä, kun ei kukaan nyt halua olla tuolla kylmässä ja pimeässä.

Java ja Tilda mahtuivat hetkeksi samaan petiin

Muutostamme on nyt puolitoista viikkoa ja koirat ovat ottaneet muutoksen kohtuullisen hyvin. Javalle tämä on jo viides muutto, Nelelle kolmas ja Tilda-parka on varmaan ihan sekaisin, kun asuntojen lisäksi on vaihtunut omistajakin. Olen nauhoittanut kaikki koirien yksinolot ja alussa jätin haukunestopannan Tildan kaulaan. Java ja Nele ovat olleet nauhoitusten perusteella oikein kiltisti, mutta Tilda on levoton ja vinkuu. Vaikka olisimme tehneet pitkän lenkin ja Tilda jäisi lähtiessäni väsyneenä nukkumaan pedilleen, kuuluu nauhoituksissa silti Tildan vinkumista. Toivoisin niin kovasti, että myös Tilda pystyisi rentoutumaan ja nukkumaan silloin, kun olen poissa, sillä kohta koirien yksinolot tulevat pitenemään, kun palaan töihin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä (kuva vanhempieni luota)

Muutosta huolimatta tai ehkä juuri sen takia ollaan lenkkeilty nyt paljon. Lauantaina osallistuin kaikkien koirien kanssa Tappien yhteislenkille Kaupissa, joka meni paremmin kuin olisin osannut odottaa. Tilda varsinkin tuntuu arvostavan, kun saa juosta muiden koirien kanssa. Myös Linnainmaalla on todella hyvät lenkkimaastot aivan vieressä ja esimerkiksi Niihaman metsät heti moottoritien toisella puolella.

Sunnuntain viettoa Lempäälän metsissä


Niihaman reitillä Janan ja Hilan kanssa, kuva: Tytti Käyhkö

perjantaina, marraskuuta 21, 2014

Kohti kolmosia!

Nyt on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt päivittää blogiin edes viime aikojen hienointa saavutusta eli Nelen nousua agilityn kolmosluokkaan! Helpolla tämä ei tullut: nousimme kakkosiin jo vuoden 2012 loppupuolella ja ehdimme kisata yhteensä 35 starttia ennen kuin kaikki vaaditut nousunollat olivat kasassa.

Viime viikon keskiviikkona suuntasin Nelen kanssa TamSKin Tallille kakkosten iltakisoihin, joissa oli tarjolla kaksi agilityrataa. Olin ilmoittanut Nelen molempiin ja paikalle lähdettiin ilman sen suurempia tulostavoitteita. Lähinnä tavoitteena oli onnistunut keinu, pujottelu ja tällä kertaa myös loppusuora, kun viimeksi Nele vain juoksi esteiden ohi hihnalaatikolle. Nyt olin päättänyt, että myös viimeiset esteet tehdään kunnolla, ettei Nele vain opi oikaisemaan niitä.

Lähtölistoissa olin ensimmäisenä ja vitsailinkin ennen rataa, että nyt muut näkevät miten ei ainakaan kannata tehdä. Yllättäen heti ensimmäinen rata mentiin nollalla läpi! Joskin hyvin lähellä oli radan alkuvaiheessa, ettei Nele juossut putkesta A:lle, kun tarkoitus oli mennä kepeille. Oman vuoron jälkeen sai jännittää miten muilla menee ja riittääkö Nelen aika LUVA-nollaan. Pari nopeampaa nollaa tuli meidän edelle ja lopulta Nelen sijoitus oli kolmas. Koirakoita oli kisaamassa 12, jaossa näin ollen kolme LUVA-nollaa ja voi sitä ilon päivää, kun tuloslistaukseen ilmestyi Nelen kohdalle merkintä SERT.



Toinen agilityrata jäi meiltä tietenkin nousemisen takia pois ja se korvattiin täydellä lahjakortilla. Lisäksi palkintona tuli puolikas lahjakortti, uusi lelu Javalle, vähän herkkuja koirille ja SERT-ruusuke.


Kolmosiin nouseminen on merkityksellinen juttu myös rodun kannalta, sillä kiinanharjakoiria ei kolmosissa juurikaan ole. Nopeasti laskettuna vuodesta 2010 alkaen kolmosissa on kisannut yhdeksän harjakoiraa, joista neljä kisasi myös tänä vuonna. Hyvin pieniä lukuja, jos vertaa esimerkiksi kolmosissa kilpaileviin sheltteihin... Tällä hetkellä harkinnassa on korkata kolmoset vielä joulukuussa TamSKin kisoissa, sillä alkuvuodesta pidämme todennäköisesti ainakin parin kuukauden pituisen agilitytauon.

maanantaina, marraskuuta 17, 2014

Tilda 1v

Pikku-Tildalle tuli tänään yksi vuosi täyteen.


Samalla Tilda on viettänyt kuukauden päivät Tampereella. Kaiken tämän kunniaksi myös juoksujen alkamisesta tuli täyteen neljä viikkoa, joten ne ovat nyt ohi. Ehkäpä otan Tildan jo torstaina tutustumaan agilityhalliin.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2014

Doboilua

Lauantaina kävin Javan kanssa tutustumassa meille uuteen lajiin: doboon. Tutustumiskerran järjesti TaPit ja käytännön ohjauksesta vastasi Koirapalvelu Taidogas. Oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan uutta juttua ja Javakin tuntui tykkäävän, kun pääsi tekemään harjoituksia kanssani.

"Dobon tarkoitus on kasvattaa sekä ohjaajan että koiran lihaskuntoa, keskittymiskykyä, tasapainoa ja parantaa koiran suhdetta ohjaajaan."

Harjoitukset aloitettiin koiran lämmittelyillä, jonka jälkeen otettiin dobopallo ja koira piti houkutella hyppäämään sen päälle. Java mietti asiaa ehkä pari sekuntia ja oli sen jälkeen jo pallon päällä. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi Nelen kanssa tämä olisi ollut haastavaa... Tunnin aikana kokeilimme myös tasapainolautaa ja lisäksi teimme harjoituksia ilman koiraa, joka sai pitää sivussa taukoa. Seuraavana päivänä todella itsekin huomasin, että oli tullut tehtyä lihaskuntotreeniä. Kaiken kaikkiaan dobo vaikutti yllättävän hauskalta. Samalla se tuntui hyvältä lajivalinnalta Javalle, jolle olen agilityeläkkeen myötä yrittänyt miettiä uusia harrastuksia.


Sopivasti pari päivää doboilun jälkeen eli eilen tiistaina Java pääsi jälleen hierottavaksi Terveysklinikka Rytmiin ja oli kuulema edellistä kertaa (noin kuukausi sitten) paremmassa kunnossa. Seuraavaa aikaa katsellaan tammikuun tienoille ja silloin myös Tilda taitaa päästä hierottavaksi.

Viime viikonloppuun mahtui myös matka Kankaanpäähän, joka Tildalle ensimmäinen kerta vanhempieni luona. Puolentoista tunnin automatkat sujuivat todella hyvin, vain menomatkasta taisi Tildalla näkyä vähän kuolaa, mutta muuten koirat matkustivat kukin kiltisti. Eniten Tildaa koko reissun aikana taisi hämmentää seinäkello, joka puolen tunnin välein ilmoitteli olemassa olostaan. Päivisin kellon soidessa Tilda katseli ympärilleen ja saattoi vähän muristakin, mutta yöllä ei onneksi reagoinut ainakaan niin vahvasti, että olisin herännyt.

Matkamme aikana lumet päättivät sulaa kokonaan pois ja mukana ollut kamera jäi lähes käyttämättä, kun päivälläkin oli synkkää ja sateista. Kävimme kuitenkin pariin otteeseen taas lenkkeilemässä Hämeenkankaalla ja sunnuntaina kameraan tallentui muutama loskainen kuva:




perjantaina, marraskuuta 07, 2014

Takertuvaa lunta

Viime postauksessa hengailtiin vielä vihertävällä nurmikolla, mutta nyt kaikkialla on valkoista. Koirat olivat aluksi lumesta innoissaan, mutta into laantui pian, kun lumi takertui tassukarvoihin. Päivän lenkit ovatkin olleet lyhyitä, tosin nyt illalla pääsee ehkä jo aurattuja katuja pitkin. En tiedä onko Tildalle siitäkään mitään hyötyä, sillä pikkuneiti tykkää mennä pitkin tien reunoja, kun Java ja Nele kävelevät suurimmaksi osaksi kiltisti asfaltilla.






Nelen mielestä voitaisiin aivan hyvin siirtyä jo takaisin sisälle

Kuluneella viikolla ollaan harjoiteltu taas autolla liikkumista ja yksinoloa. Alkuviikosta ajelin koirien kanssa Vuorekseen lenkkeilemään ja viimeisimmällä, tiistaisella reissulla Tilda ei kuolannut autossa yhtään. Harjoittelu auttaa, mutta nyt on kelien takia tullut taukoa. Yksinoloa koirille on sen sijaan tullut lähes joka päivä ja tänään pari tuntia meni oikein hyvin, vaikka haukunestopanta ei ollut Tildan kaulassa. Jätin pannan (patterilla varustettuna) olohuoneen pöydälle, tosin ei ole havaintoa reagoiko se siinä yhtään mihinkään. Ainakin saattaa toimia edes pienenä muistutuksena koirille, ettei ole syytä haukkua silloin, kun olen poissa.



Sateinen tiistai-iltapäivä Vuoreksessa Särkijärven rannalla

perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Tilda uudessa kodissa

Tildan (virallisesti Viuvaun Lääke Ikävään, syntynyt 17.11.2013) koeaika on päättynyt ja pikkuneiti jää luokseni Tampereelle.


En mitenkään erityisesti suunnitellut ottavani kolmatta koiraa. Toki sitä aina kärsii enemmän vai vähemmän kroonisesta pentukuumeesta, mutta samalla tuntui, ettei Linan lähdöstä ole kulunut vielä riittävästi aikaa. Eikä ajatus pienen pennun kouluttamisesta suuresti innostanut, kun juurihan tein sen kaiken... Toisaalta Javan jääminen eläkkeelle ja molempien koirien ikääntyminen sai miettimään miten koiraharrastamisen käy jatkossa.

Olin jo aiemmin liittynyt Facebookissa ryhmään, jossa ilmoiteltiin myytävistä harjakoirista - niin pennuista kuin aikuisista. Ilmoitus uutta kotia etsivästä Tildasta tuli sinne jo ennen Lapin matkaamme, mutta silloin en vielä tehnyt asialle mitään. Päätin miettiä juttua uudelleen, jos koira olisi yhä vapaana reissumme jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että ilmoitukseen tehtiin nosto heti pian kotiin palattuani. Otin kasvattajaan yhteyttä, kuulin tarkemmin Tildan taustoista ja vajaa viikko tästä olinkin jo matkalla Kotkaan hakemaan pikkuneitiä.

Matkalla Kirskaanniemeen, kuva: Tytti Käyhkö

Nyt Tilda on ollut luonani kohta kaksi viikkoa. Nele on suhtautunut Tildaan yllättävän suopeasti ja kärsivällisesti, mutta toisaalta tehnyt myös hyvin selväksi milloin ei kaipaa Tildaa lähelleen. Javaa uuden koiran tulo on koetellut kovasti ja muutaman kerran olen joutunut kieltämään Javaa turhasta kiukuttelusta Tildalle. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja päivä päivältä Java kestää Tildaa entistä paremmin. Tänään nähtiin ensimmäiset juoksuleikit, kun Java innostui haastamaan Tildan mukaan leikkimään. Ensimmäisen yön jälkeen koirat ovat myös siirtyneet kaikki nukkumaan makuuhuoneeseen. Olin lähes varma, ettei nukkumisesta tulisi yhtään mitään, kun Java ja Nele alkaisivat heti äksyillä, jos Tilda vähänkään erehtyisi liikkumaan yön aikana. Mutta alusta alkaen kaikki on mennyt todella hyvin ja koirat ovat nukkuneet kukin kiltisti hiljaa omissa pedeissään.

Yllättäen Tilda aloitti oletettavasti ensimmäisen juoksunsa heti Tampereelle päästyään. Sinänsä ei ollenkaan huono asia, sillä nyt voin viedä Tildan steriloitavaksi heti alkukeväästä. Jos jotain opin Linan kohdalla, niin sen, että narttu on steriloitava heti, kun mahdollista. En enää milloinkaan halua arpoa onko koiran apeus juoksuista johtuvaa vai onko taustalla sittenkin jotain muuta.

kuva: Tytti Käyhkö

Juoksusta huolimatta Tilda on päässyt jo näkemään useamman tutun (narttu)koiran. Aluksi muut koirat ovat olleet vähän jännittäviä, mutta hyvin nopeasti Tilda on jo valmiina haastamaan leikkiä. Täysin tuntemattomien koirien ohitus sujuu melkein paremmin kuin Javalta ja Neleltä: joko Tildaa ei kiinnosta tai sitten se olisi lähinnä menossa haistelemaan toista. Myös vapaana juoksemista ollaan kokeiltu ja nätisti pikkuneiti tottelee sekä pysyttelee lähellä. Kunhan juoksu loppuu, jää varmasti lenkkeilyä häiritsevä jatkuva haisteleminen ja merkkaileminen pois (tai ainakin vähenee).

kuva: Tytti Käyhkö

Mutta ei hyvää, jos ei jotain huonoakin. Tildalla ei juurikaan ole kokemusta autoilusta ja autossa matkustaminen saa Tildan voimaan pahoin. Kerran oksensi autoon ja muuten on jokaisella, lyhyelläkin, automatkalla kuolannut valtavasti. Javalla oli nuorempana sama ongelma, joka sittemmin yhtäkkiä vain katosi. Tavoitteena on nyt tehdä paljon lyhyitä automatkoja, jotka päättyvät kivaan paikkaan, jossa pääsee ulkoilemaan. Uskoisin, että pahoinvointi jää pois, kun Tilda tottuu auton kyytiin.

Autoilun lisäksi yksin kotiin jääminen on Tildalle vaikeaa ja tämä on ongelma, joka stressaa itseäni eniten, kun ottaa huomioon, että naapurit eivät noin yleisesti ottaen erityisesti arvosta haukkuvaa koiraa. Aivan yksin Tilda ei edes ole jäänyt, vaan Java ja Nele ovat myös olleet paikalla. Sain Tildan tavaroiden mukana haukunestopannan ja valitettavasti se on joutunut nyt käyttöön. En erityisemmin pidä pannan käytöstä ja olenkin laittanut sen Tildan kaulaan ilman patteria, varsinkin kun tyyppi on vasta tullut uuteen kotiin eikä ole ihme, että voi vähän ahdistaa. Panta kaulassa Tilda on ollut hiljaa, muuten tuntuu herkästi haukahtelevan. Java ja Nele eivät yhtään auta tilannetta, vaan ovat pari kertaa pitäneet jälleen ulvomiskonserttia. Tätä vauhtia jompi kumpi vanhemmistakin koirista saa taas tutustua haukunestopantaan... Toivon kovasti, että kunnollinen kotiutuminen ja yksinolon harjoitteleminen auttaisi enkä joutuisi pitämään Tildalla pantaa kuin korkeintaan joskus ja jouluna muistutuksen vuoksi. Ainakin ollaan koko ajan menty eteenpäin tässä kahden viikon aikana eikä Tilda esimerkiksi enää jatkuvasti seuraa perässäni.


Ylläolevat kuvat on otettu ennen torstain iltapäivää, jolloin päätin esitellä Tildan turkille trimmerin. Turkki ei alun alkaenkaan ollut kovin pitkä, mutta kuitenkin sellainen, että takkuuntui vaatteista ja olemisesta. Koska suunnitelmissa ei ole näyttelyitä eikä kiinnostusta viikottaiseen turkinhoitoon, halusin ehdottomasti myös Tildan lyhyeen turkkiin. Nyt kaikki koirat saavat kasvatella turkkejaan takaisin talven ajan.


Lyhytkarvaiset kiinanharjakoirat