maanantaina, toukokuuta 25, 2015

Kesäkauden aloitus

Tämän vuoden ensimmäisten omatoimitreenien jälkeen olen nyt käynyt kahdesti treenaamassa koirien kanssa Takkulassa. Pääasiassa olen tehnyt vain Tildan kanssa, tosin edellisviikolla Nele pääsi tekemään vähän pujottelua ja erittäin lyhyttä rataa. Viime torstaina Tilda pääsi myös ihan oikeisiin agilitytreeneihin tuuraamaan Neleä. Tehtiin hyppytekniikkaa ja samalla sai harjoitusta namilautaselle etenemisestä. Pikkukoiraa vähän aluksi jännitti, mutta nopeasti pääsi yli siitä ja suoriutui harjoituksista siinä missä ryhmän muutkin koirat.

Tilda on kerrassaan mainio agilitykoiran alku! Puomi ja A ollaan menty jo kokonaisena, putkiin pikkuneiti juoksee ihan omatoimisesti ja viime keskiviikon omatoimitreeneissä kokeiltiin pienen radan yhteydessä lelupalkkaa. Toimi yhtä hyvin kuin Javalla aikanaan. Pujottelu paranee kerta kerralta. Tildassa on paljon potentiaalia, jos mitään esteitä ei tule matkan varrelle.

Tällä kertaa yritän kuitenkin olla asettamatta rimaa liian korkealle. Meillä ei tarvitse olla loppuun asti hiottuja pysäytys/juoksu/whatever-kontakteja, ei ohjaajan kärrynpyöriä koiran pujottelun aikana eikä valikoimassa tuhatta eri ohjaustekniikkaa. Linan kanssa aloittaessa tuntui, että kaikki pitäisi tehdä heti täydellisesti alusta saakka, joka lopulta johti siihen, ettei huvittanut tehdä mitään. Tildan kanssa ajattelin ottaa paljon rennommin ja katsoa mihin se lopulta meidät johtaa. Sen verran olen kuitenkin jo oppinut, että kisoihin ei mennä ennen kuin koira todella osaa kaikki esteet.

Nelen kanssa korkattiin agilityn kesäkausi torstaina 7.5. Treenailtiin ensimmäistä kertaa Takkujen Hervannan kentällä: uusi kenttä, oudot esteet ja vieraat kouluttajat. Hämmennyin itsekin siitä, että kouluttajia oli kaksi ja molemmat paikallisia agilitytuomareita, joita on tottunut näkemään vain kisoissa.

Alusta saakka mikään ei oikein tuntunut toimivan: rata käytiin läpi siihen tahtiin, että unohdin siitä heti osan ja kouluttajatkin häipyivät jonnekin. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin huono rataan tutustuminen ja pakko siinä oli sitten soveltaa jotain omaa. Treenien edetessä tilanne ei erityisemmin parantunut, vaan tuntui kuin olisimme palanneet jonnekin ykkösluokan tasolle. Kotiin lähdinkin pettyneenä, kun odotukset ensimmäisten ulkotreenien suhteen olivat olleet ihan jotain muuta.

Muutaman päivän sulattelin treenejä ja mietin missä vika. Nele teki treeneissä parhaansa niillä eväillä, jotka pienelle harjakoiralle on annettu, mutta siltikään se ei kelvannut. Tajusin, että syynä oli agilityn SM-kisat, joiden joukkuekisaan osallistumisesta olen puhunut jo alkuvuodesta asti. Kovasti olin menossa Nelen kanssa joukkueeseen, vaikka emme ole juurikaan ehtineet treenata ja sen takia yksittäisiin treeneihin kohdistui niin kova suorituspaine. Olisi pitänyt onnistua, jotta olisi saanut varmuutta, että päätös yrittää joukkueeseen oli oikea. Otin järjen ja kalenterin käyttööni ja totesin, ettei meidän kannata hakea sen enempää Takkujen kuin Tappienkaan joukkueeseen. SM-kisoihin olisi vain kuukausi aikaa eikä tiedossa ollut juurikaan mahdollisuuksia päästä ohjattuihin treeneihin. Myös muita kisastartteja olisi pitänyt saada pohjalle ennen SM-kisaa, mutta treenaamattomuus tuli ongelmaksi niidenkin kanssa.

Heti päätöksen jälkeen tuli paljon helpottuneempi olo. Kilpailemaan olisi kiva päästä, mutta ei niin, että takana on parit treenit enkä pysty olemaan yhtään varma miten esimerkiksi keinu sujuu. En haluaisi ottaa keinun suhteen yhtään takapakkia, kun vihdoinkin ollaan edistytty sen kanssa. Nele ei ole sellainen koira, joka voisi kisailla satunnaisilla treeneillä, vaan kunnollinen kilpailusuoritus vaatii taustalle säännölliset treenit.

Kukkaistytöt

tiistaina, toukokuuta 19, 2015

Kevätretki Siikanevalle

Sunnuntaina 3.5. TaPit järjesti kevätretken Ruovedelle Siikanevan soidensuojelualueelle. Kävelimme Siikanevan kierroksen, jolla pituutta oli noin 10 kilometriä. Suurin piirtein puolivälissä kierrosta vastaan tuli Jaarikanmaan laavu, jossa paistettiin makkarat.

Selkeästi merkitty reitti kulki pitkospuilla...

...ja metsäpoluilla, kuva: Juha Tiihonen


Retkelle osallistui yhteensä 9 ihmistä ja 8 pikkukoiraa. Mukana oli Nelen ja Tildan lisäksi kaksi muuta harjakoiraa. Vähän jännitti miten omat suhtautuvat rotukavereihin, mutta kyllä harjakoira aina toisen tunnistaa ja Nele oli heti ihan innoissaan tutustumassa harjispoikiin. Kaikki koirat tulivat taas hienosti toistensa kanssa toimeen ja retki oli kaikin puolin onnistunut.


Oman vuoron odottelua laavulla, kuva: Juha Tiihonen

Hihnasolmujen selvittelyä, kuva: Juha Tiihonen

Yhteiskuvassa, kuva: Juha Tiihonen

Kuva: Juha Tiihonen


Vähän jo väsyneet retkeläiset

maanantaina, toukokuuta 18, 2015

Javan vierailu


Sunnuntaina näin pitkästä aikaa (yli kuukausi jo viime kerrasta!) Javan, joka poikkesi vanhempieni kanssa Tampereella. Nele oli riemuissaan Javan näkemisestä, Tilda suhtautui varovaisemmin ja Java tarkisti heti mitä lelukorista löytyi. Oikeastaan koko lelukori piti aluksi takavarikoida pois koirilta, sillä Tilda on todella omistushaluinen kaiken syötävän suhteen enkä halunnut, että koirat alkavat heti tapella jostain turhasta.

Kotona Java joutui kynsien leikkaukseen ja samalla trimmattiin kuonon karvat lyhyemmäksi. Vaaka näytti painoksi 4,1 kiloa, joka on +400 g lähtöpainoon. Erittäin hyvä asia ja Javasta huomasi, että kylkiluut ja selkäranka eivät tuntuneet enää niin selkeästi. Turkki sen sijaan näytti entistä ohuemmalta ja on ihan selvää, että Javan täytyy kylmillä ilmoilla käyttää aina takkia. Mutta niin se taitaa olla muidenkin vanhuskoirien kohdalla ja onneksi eteisen laatikosta löytyy jo valmiiksi mantteleita joka säälle.

Koska omat työkuviot jatkuvat vieläkin kiireisenä eivätkä vanhempani vastustaneet ajatusta, hyppäsi Java iltapäivästä jälleen autoon ja matkusti takaisin loman viettoon maalle. Tällä hetkellä en pysty toteuttamaan Javan kohdalla kolmea ruokintakertaa päivässä, jonka painon ylläpitäminen (ja nostaminen) näköjään vaatii, joten on parempi, että Java pysyttelee vielä säännöllisempien ruoka-aikojen piirissä. Tästä järjestelystä hyötynevät kaikki sen osapuolet. :)

torstaina, toukokuuta 07, 2015

Omatoimitreenit Takkulassa

Tiistaina oli piiiiitkästä aikaa agilityn omatoimitreenit. Varasin tunnin vuoron Takkulasta, joten ajelin koirien kanssa heti aamupäivästä Pirkkalaan. Valitettavasti keinu oli jo siirretty Hervannan kentälle, joten jouduin "tyytymään" kaikkiin muihin esteisiin. Toisaalta en varannut vuoroa niinkään Nelen vaan Tildan takia.

Tildan edellinen kerta agilitykentällä oli pentuagissa helmikuussa, joten hetki jos toinenkin on ehtinyt vierähtää tässä välissä. Aloitettiin heti pujottelulla: kuusi keppiä hihnassa. Pientä hakemista, mutta vikoilla toistoilla Tilda alkoi jo paikoitellen löytää oikeaa rytmiä. Tästä siirryttiin suoralle putkelle, joka oli aluksi vähän epäilyttävä, mutta pian Tilda tajusi, että tämä olikin kiva juttu. Sen jälkeen sujui jo mutkaputkikin.

Tildan taukojen aikana tein lyhyttä ratapätkää Nelen kanssa ja otettiin muutama kerta pujottelua. Pujottelun viimeiset välit ovat haastavia, kun Nele niin herkästi lopettaa liian aikaisin. Viime vuoden lopussa saatiin jo hyvää edistymistä tämän ongelman suhteen, mutta toki tauko ja harvoin tapahtuva harjoittelu ovat taas tehneet tehtävänsä.

Ihan uutena juttuna otin Tildan kanssa puomia. Ensin kokeilin perinteisellä tavalla, mutta siinä meno pysähtyi jo ylösmenokontaktille. Aloitettiin uudestaan, mutta tällä kertaa alasmenokontaktin luota ja siirryttiin hiljalleen puomia taaksepäin, kunnes Tilda teki puomin ylösmenokontaktin puolivälistä. Ehkä ensi kerralla menee jo koko este. Lopuksi tehtiin vielä hyvin lyhyt rata sisältäen kaksi hyppyä ja putken. Koko ajan Tilda oli todella reipas ja innoissaan. Jopa niin innoissaan, että esitteli taas javamaisia piirteitään huutamalla kentän reunassa sillä aikaa, kun tein Nelen kanssa. Tässä yksi harjoiteltava asia lisää: oman vuoron odottaminen.

Ehdottomasti täytyisi taas pian päästä treenaamaan ja tällä kertaa jonkinlaisen suunnitelman kanssa. Ilman suunnitelmaa sitä tekee vain satunnaisesti jotain, kun oikeasti voisi etukäteen vähän miettiä mikä olisi jatkon kannalta järkevää treenaamista.

maanantaina, toukokuuta 04, 2015

Java 9v

Vuodet vierii Javallekin ja tänään tuli yhdeksän vuotta täyteen. Kotona Tampereella Java ei ole, vaan viettää aikaa yhä vanhempieni luona Kankaanpäässä. Parin viikon reissu on venähtänyt kuukaudeksi eikä sovittuna ole tarkkaa aikaa Javan paluusta. Huonoa omaatuntoa en tästä koe, sillä Javalla on nyt varmasti aivan erinomaiset oltavat ja äidilläni lenkkiseuraa. Painokin oli kuulema noussut neljään kiloon.

Java tänä aamuna keinutuolissa