perjantaina, lokakuuta 13, 2017

Syysretki Ammejärvelle

Lauantaina lähdin Nelen ja Tildan kanssa Tappien syysretkelle. Alun perin tarkoitus oli kävellä Kaitajärven kodalle, jonne parkkipaikalta olisi ollut noin neljän kilometrin matka. Lähtö retkelle kuitenkin viivästyi ja aikataulujen sekä sääennusteen takia päätimme lyhentää reissua ja jäädä Ammejärven laavulle. Kyseisellä laavulla olen käynyt kerran ennenkin ja myös silloin tappilaisten kanssa, kun minä ja Nele osallistuimme laskiaisretkelle vuonna 2013.




Matkaa Ammejärvelle oli vajaan kilometrin verran, mutta syksyn sateiden takia polku oli hyvin mutainen ja kävelyvauhti sen vuoksi hidas. Laavulla meitä odotti surullinen näky, sillä kaikki puut oli kaadettu laavun ympäristöstä. Nuotio sen sijaan oli ilahduttavasti valmiina. Paikalla oli perhe, jonka lapset olivat valloittaneet laavun, mutta hyvin mahduttiin koirien kanssa sekaan. Nele ja Tilda saivat olla laavulla lähes koko ajan vapaana ja kävivät aina tilaisuuden tullen kerjäämässä lapsilta ruokaa.

Matkalla ohitettiin Kortejärvi


Koirat olin varustanut villapaidoilla ja sadetakeilla, sillä iltapäivään oli luvattu sadetta. Muutenkin ilma oli kylmä ja kolea. Vettä ei onneksi juurikaan saatu päällemme, vaan sateet tuntuivat alkavan kunnolla vasta kotiutumisen jälkeen.


Tällä kertaa retkelle osallistui kahdeksan pikkukoiraa, joista viisi oli harjakoiria. Yhdessä vaiheessa omat koirani tuntuivat olevan erikoisuus Tappien toiminnassa, joten on yhä erittäin kivaa, että mukaan on saatu muitakin harjakoiria. Varsinkin Nele oli superinnoissaan, kun huomasi harjispoikien tulevan retkelle.

maanantaina, lokakuuta 02, 2017

Tilda pohjoisessa

Tänä vuonna olen päässyt käymään Lapissa kahdesti. Ensimmäisen pohjoisen reissun tein ilman koiria Saariselän geokätkötapahtumaan, mutta toiselle matkalle Tilda pääsi mukaan. Java on jo liian vanha matkustamaan ja tällä kertaa pohjoisen tyttö Nelekin joutui jäämään vanhemmilleni hoitoon, sillä reissu olisi ollut Nelelle liian stressaava eikä sellainen tee hyvää sydämelle. Edellisellä Lapin matkalla Tilda osoitti olevansa mainio reissukoira, joten ajattelin, että pikkukoira pärjäisi rengasmatkalla hyvin.

Kohti pohjoista lähdettiin 18.8. ja ensimmäisenä suuntana oli Oulu. Yleensä Oulun ohi on vain ajettu, mutta nyt oli tilaisuus tutustua kaupunkiin tarkemmin. Majapaikkana toimi keskustan Sokos-hotelli ja iltalenkillä ajatuksena olikin kierrellä pitkin keskustan katuja. Harmillisesti kuitenkin illasta alkoi sataa, joten kovin pitkään ei ulkona viihdytty eikä pimeässä lopulta edes nähnyt mitään kunnolla. Lisäksi perjantai-ilta toi kaupunkiin oman lisänsä, jonka keskellä pieni koira ei erityisemmin viihtynyt.


Lauantaiaamuna matka jatkui kohti Pelloa, jonne saavuttiin iltapäivästä. Tässä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että toisin kuin parin vuoden takaisella Lapin matkalla, Tildalla oli suuria vaikeuksia nukkua autossa. Pikkukoira saattoi hetkittäin torkkua, mutta myös vinkui, vaihtoi paikkaa ja välillä tärisi. Luultavasti Nelen puuttuminen matkasta sai Tildan jotenkin stressaamaan autoilua. Pellossa majoituimme anoppilaan. Ensin Tildaa selvästi jännitti uudet ihmiset, mutta sopivan kinkkutarjoilun jälkeen pikkukoiraa ei enää näkynyt vieressä, jos joku sattui olemaan keittiön lähellä.

Iijoki

Jäätelön mittainen pysähdys Merihelmessä


Lankojärven rannassa

Pitkän automatkan jälkeen otettiin sunnuntai rennosti eikä lähdetty paikallista luontopolkua pidemmälle. Iltapäivään oli luvattu sadetta, joten heti aamiaisen jälkeen suunnistettiin Jaipaljukan neljän kilometrin luontopolulle. Kyseessä oli jäätiköiden sulamisen aikaan muodostunut delta, jonka suulle oli kertynyt valtava määrä kiviä. Tilda ei erityisesti arvostanut kivikossa liikkumista ja tarvitsi välillä jopa nostoapua. Paluumatkasta jännitystä lähinnä omistajalle aiheutti aivan vierestä liikkeelle lähtenyt poro, jonka Tildakin oli vainunnut. Onneksi olin juuri ennen poron ilmaantumista napannut Tildan hihnaan, sillä pikkukoira oli sen verran innoissaan, että olisi saattanut lähteä juoksemaan perään.




Kivikko ahdisti pientä koiraa


Matkustus väsyttää

Maanantaina Tilda joutui taas auton kyytiin, kun lähdettiin ajamaan kohti Kilpisjärveä. Karesuvannossa tuli poikettua nopeasti Ruotsin puolella yhden geokätkön takia, mutta muuten tämä matka pysyttiin Suomen rajojen sisällä. Kilpisjärvellä odotti huoneistohotelli, jossa yllättäen oli nukkumistilat yläkerrassa, vaikka Tildaa ajatellen yritin varata vain yksitasoisen majoituksen. Onneksi pikkukoira pysyi kiltisti yön pedillään eikä kokeillut onneaan portaiden kanssa. Tiistaiaamu valkeni Kilpisjärvellä kirkkaana ja hyvä niin, sillä päivän tavoitteena oli huiputtaa Saana-tunturi. Matka huipulle aloitettiin Retkeilykeskukselta, josta oli noin neljän kilometrin kävely ylös. Kiirettä ei pidetty, vaan pysähdeltiin aina vähän väliä ihastelemaan maisemia. Muitakin koiria tuli matkalla vastaan, suurin osa isoja. Huipulla Tilda sai päälleen villapaidan ja manttelin, sillä tuuli oli kylmä ja toisaalta pysähdyimme evästauolle. Kokonaisuudessaan matkaa tuli vähän päälle 9 km ja aikaa kului 4,5 tuntia.

Pikainen visiitti Ruotsin puolelle

Porojen katselua varovaisessa takanojassa, jos vaikka tulevatkin yhtäkkiä kohti

Saana-tunturi

Takana Pikku-Malla

Reitillä yksi keppi ja mitä tekee koira...

Matkalla kohti Saanan huippua


Huipulla!



Alhaalla kulkevat autot hämmensivät pienen koiran mielen

Huiputuksen jälkeen itse kukin oli suhteellisen poikki, mutta vielä piti matkata takaisin Pelloon. Keskiviikkona ei sitten jaksanutkaan mitään suureellista. Aamulenkki tehtiin Metelivaaran maisemissa ja päivällä kierreltiin Pellon kirkonkylää etsien samalla muutamia geokätköjä. Torstai oli viimeinen päivä pohjoisessa ja sen verran autoiltiin, että käytiin tutustumassa Pakasaivoon Muoniossa. Kyseessä oli rotkojärvi, johon vesi virtaa maanalaisista lähteistä. Samalla reissulla tuli poikettua myös Ylläksen liepeillä, joka huiputettiin kahden vuoden takaisella matkalla. Tällä kertaa ei oltu paikalla kahvitaukoa pidempää pysähdystä, tosin löysin viimein poron, joka ei juossut karkuun...

Metelivaaralta mukaan tarttui siemeniä

Pakasaivo


"Eikö tämä kiipeily jo lopu?"


Perjantaina edessä oli pitkä ajomatka Pellosta suoraan takaisin Nokialle. En tiedä nukkuiko Tilda koko aikana autossa juuri yhtään, taisi lähinnä torkkua. Pysähdeltiin matkalla muutamaan otteeseen, jotta pikkukoira pääsisi hieman ulkoilemaan. Näin jälkikäteen on pakko todeta, ettei Tilda sittenkään ole sellainen reissukoira kuin luulin. Autoilu oli vaikeaa ja lisäksi heti ensimmäisen matkapäivän iltana Tilda aloitti rapsuttamisen, joka vain lisääntyi matkan edetessä. Nyt rapsuttelu on loppunut, joten todennäköisesti se liittyi stressiin. Tilda rapsutteli paljon myös kodinvaihdon yhteydessä mikä sekin viittaa stressioireeseen. Tulevaisuudessa täytynee miettiä kahdesti kannattaako koiria ollenkaan ottaa pidempään matkaan mukaan vai olisiko lauman tilanteesta riippuen helpompi jäädä tuttuun paikkaan hoitoon.

tiistaina, syyskuuta 12, 2017

Nelen sydänkontrolli

Elokuun puolivälissä oli Nelen vuosittaisen sydänkontrollin aika Hakametsässä. Mitään erityisiä muutoksia en ole Nelessä vuoden aikana huomannut, vaan esimerkiksi lenkkeilijänä Nele on yhä porukan reippain. Kuitenkin eläinlääkäriin lähtee nykyään aina sillä varauksella, että uutiset saattavat olla huonoja.

Eläinlääkäri tutki ensin Nelen pintapuolisesti ja sen jälkeen katsottiin sydäntä ultraäänellä. Ja saatiin hyviä uutisia: sydämen tilanne oli pysynyt entisellään. Vasemman läpän laajentuma ei ollut edennyt viimevuotisesta ja mitraaliläppävuoto oli keskivoimakas, mutta muut läpät normaalit. Lääkitys jatkuu samana kuin ennenkin ja seuraavassa kontrollissa pitäisi käydä ennen tulevan vuoden toukokuun loppua. Valitettavasti Nelen eläinlääkärireissut eivät vielä lopu tähän, vaan tulossa on hammashoito, jonka yhteydessä pitäisi poistaa yksi lohjennut hammas. Aika tähän saatiin vasta lokakuun alkupuolelle.


Myös Tilda on päässyt eläinlääkäriin ja tällä kertaa käytiin tutustumassa Pirkan eläinlääkäriin täällä Nokialla. Ensimmäisellä kerralla Tilda joutui anaalirauhasten tyhjennykseen, sillä jokin on vaivannut pikkukoiran takapäätä. Mitään erikoista ei anaalien tyhjennyksen yhteydessä kuitenkaan huomattu, tosin takapään nuoleminen ja hinkkaaminen mattoon kyllä hetkeksi helpotti. Samaisella käynnillä varasin Tildalle ajan hammaskiven poistoon, joka tehtiin elokuun alussa.

"Koiralla on ylä p3 hieman sivuttain suussa mutta hampaat eivät osu viereisiin hampaisiin. Heiluvia hampaita ei todettu."

Anaalit tarkistettiin ja tyhjennettiin uudestaan hammasoperaation yhteydessä, mutta taaskaan niissä ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Pirkan eläinlääkäristä suosittelivat Tildan käyttämistä hieronnassa ja kuun vaihteessa kävin Tildan kanssa tutulla koirahierojallamme Your Dogissa. Pikkukoira oli kauttaaltaan jumissa, tosin rauhoittumisesta ei vieraassa paikassa meinannut tulla mitään. Ainakin toinen käynti täytyy vielä tehdä hierontaan.

perjantaina, elokuuta 04, 2017

Hei, me muutettiin taas!

Harrastamattomuuden lisäksi yksi syy blogin hiljaiseloon on ollut se, että olen koirien kanssa kulkenut kahden kodin väliä viimeisen vuoden ajan. Ja vaikka siirtymä on ollut vain Tampereen sisäinen, on siihen mennyt oma aikansa eikä blogin kirjoittaminen ole ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Nyt kuitenkin tuli aika yhdistää kaksi taloutta samaan paritalon puolikkaaseen ja samalla vaihtui kaupunki, kun yli 15 vuoden Tampereella asumisen jälkeen muutimme Nokialle. Tampereen raja on kuitenkin kilometrin päässä uudesta kodista ja töiden takia sen saa ylittää melkein päivittäin.


Linnainmaan asumisoikeusasunnosta luopuminen oli kolmen kuukauden projekti, jonka aikana remontoitiin ahkerasti uutta kotia. Koirat joutuivat hengaamaan remontin keskellä ja aika tylsää taisi välillä olla. Muuttopäivänä koirat pääsivät hoitoon Hervantaan, etteivät jäisi jalkoihin tavaroita kantaessa tai karkaisi ovesta omille teilleen.



Pysyvästi Nokialle muutimme lähes kaksi viikkoa sitten. Nämä ovat itselleni aivan vieraita kulmia, mutta pikkuhiljaa varsinkin naapuruston lenkkireitit alkavat tulla tutuksi. Lähistöllä on myös isot metsäalueet täynnä polkuja, joille täytyy suunnata heti, kun koti alkaa näyttää asuttavalta. Ihan pelkästään sisätiloissa koirien ei tarvitse kotonakaan hengata, koska nyt meillä on taas piha! Ja mikä parasta se on tällä kertaa ihan ikioma. Piha oli sopivasti lähes kokonaan edellisten asukkaiden toimesta aidattu ja aitaamaton osuus laitettiin heti kuntoon, kun avaimet asuntoon oli saatu. Ensimmäistä kertaa pihaan päästyään koirat olivat siellä koko päivän ja illalla koko porukkaa vaivasi sellainen ulkoilmamyrkytys, että koirat painuivat samantien nukkumaan. Nyttemmin innostus on jo kadonnut ja yleensä koirat viettävät aikaa siellä missä allekirjoittanutkin, vaikka niillä olisi mahdollisuus mennä pihalle.



Piha on suhteellisen hoitamaton, joka on itselleni aivan unelmatilanne. Sisätilojen remontin takia olen joutunut odottamaan puutarhatöiden kanssa, mutta eilen viimeinkin pääsin aloittamaan ensimmäisen pihaprojektini ja kaivoin pihassa olleet ränsistyneet pensashanhikit pois. Villiviini taasen löysi uuden kodin ja se lähtee ensi viikolla. Seuraavaksi pitäisi nurkkaukseen rakentaa kukkapenkki. Ja jälleen kerran ajattelin ilahduttaa kaikkia lukijoita näillä puutarhajutuilla, koska koirien harrastuskertomuksiaan ei nyt ole. :)


Iltalenkki Vihnusjärven rannalla

tiistaina, kesäkuuta 13, 2017

Mattopyykillä

Jälleen kerran aika ja siinä sivussa kesäkin menee ihan supernopeasti. Toukokuussa vein Javan taas Hakametsään hammaslääkäriin, kun helmikuun käynnillä jäi vielä pari murtunutta hammasta poistamatta. Samalla kysyin olisiko mahdollista poistaa Javan etutassussa oleva rasvapatti, joka oli alkanut häiritä Javaa. Eläinlääkäri lupasi hoitaa asian, jos hampaiden poistossa ei tulisi ongelmia.

"Javalta poistettiin jatkohoitona oikealta alhaalta kruunuosasta murtunut M1 poskihammas sekä aiemmin katkenneen oikean alaP4 väliposkihampaan juuret."

Nyt suu on toistaiseksi kunnossa, tosin omistajan pitäisi vielä kaivaa se hammasharja kaapista ja aloittaa jäljellä olevien hampaiden edes jokseenkin säännöllinen harjaus. Eläinlääkäri sai myös poistettua etutassusta kaksi rasvapattia, joita kotiutusohjeessa kutsuttiin ihosyyliksi. Tassuun Java sai 6 kappaletta tikkejä, joten pari viikkoa meni pitkästä aikaa kaulurin kanssa törmäillessä. Tikkien poistossa haavojen todettiin parantuneen ilman ongelmia eikä ienkontrollissakaan ilmennyt mitään ihmeellistä.


Toukokuun loppupuolella kevensin koirien oloa lyhyemmällä turkilla. Jokainen pääsi pesun kautta trimmattavaksi ja otin turkit nyt todella lyhyeksi, sillä en ajatellut niitä työstää ihan heti uudelleen. Tämä ei mennyt aivan kuin Strömsössä, vaan trimmasin vahingossa Javaa ja Neleä liian läheltä ihoa. Java säpsähti heti ja osasin olla paljon varovaisempi, mutta Nele ei reagoinut mitenkään ja sai hieman isomman pintaraapaisun. Harmitti koirien puolesta todella paljon, kun menin sähläämään, mutta nyt ainakin tiedän olla uuden trimmerin kanssa varovainen.

Trimmausonnettomuudesta oltiin juuri ja juuri selvitty, kun toissaperjantaina Nele yhtäkkiä sai jostain ripulin, jonka seurauksena useampi mattoni on päätynyt kylpyhuoneeseen. Ulkona piti käydä öisinkin pari kertaa ja kaikesta lääkitsemisestä huolimatta tilanne tuntui vain pahentuvan. Viikonloppu sinniteltiin kotona, mutta maanantai-iltana oli pakko viedä Nele eläinlääkäriin. Tällä kertaa mentiin Nekalan Evidensiaan, jonka nettiajanvaraus toimi sunnuntai-iltanakin mainiosti. Eläinlääkäri totesi tutkimuksen jälkeen, että voisi ottaa Nelen verikokeisiin ja nesteytykseen kolmeksi tunniksi.

"Nelen verinäytteissä tulehdusarvot normaalit, CRP 14. Haimatulehdusarvo positiivinen."


Eli suomeksi pikatesti näytti Nelelle jälleen haimatulehdusta. Näyte lähetettiin eteenpäin, mutta ennen tarkempaa tulosta Neleä tulisi hoitaa kuten haimatulehduspotilasta. Mukaan sain kasan erilaisia lääkkeitä ja samalla ostin Royal Caninin vähärasvaista nappulaa, jotta suoliston toiminnan saisi normalisoitumaan. Heti kotiparkkipaikalla Nele otti suunnaksi lähimmän pusikon, mutta tämän jälkeen tilanne lähti nopeasti paranemaan ja ehdin jo haaveilla yöstä ilman herätyksiä, kun yhtäkkiä Tilda oli kipeä. Ja päivän päästä tästä Javakin alkoi ripuloida, joka oli erittäin huolestuttavaa, kun Java on taas turhan laihassa kunnossa. Koska kyseessä selvästi oli jokin tarttuva vatsatauti, aloitin Nelen saamat antibiootit myös Javalle ja Tildalle.

Antibiootit vaikuttivat koiriin nopeasti ja nyt kaikki ovat kunnossa. Eilen vihdoin olimme eläinlääkärin kanssa samaan aikaan puhelimen luona ja kuulin, että Nelen pikatestin tulos oli jälleen väärä hälytys, jota olin jo osannut epäillä, kun muutkin koirat tulivat kipeäksi. Hetkeen ei tällaista sairastamista ole koirien keskuudessa ollut ja toivottavasti ei pitkään aikaan tulekaan. Varsinkin Nele oli todella kipeä ja on raskasta, kun kaikesta yrittämisestä huolimatta ei saa koiraa millään paranemaan.

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

On siis kevät...

...kuljen Pyhäjärven rantaa. Javan mielestä nyt oli jo hyvä aika kahlata.


Vappuaattona kaikki näytti kuitenkin aivan toiselta, kun talvi päätti vielä kerran palata takaisin. Aamulenkki tehtiin talvisissa maisemissa, mutta nopeasti lumi lähti sulamaan ja vappupäivänä takatalvesta ei ollut enää tietoakaan.



Tällä viikolla lämpötilat viimein nousivat kunnolla ja aurinko on paistanut joka päivä. Keskiviikkona oli aika laittaa parveke kuntoon, jotta koirat pääsisivät nauttimaan ulkoilmasta. Välillä parvekkeen sohvalla oli ruuhkaa ja siellä tietenkin oltiin niin kauan, että oli pakko tulla sisälle varjoon. Kerran jopa kannoin Nelen sisälle, kun alkoi näyttää, että nyt on pikkuisen liian kuuma. Parvekkeen kasveista mustaherukka on jo aukaissut silmunsa ja näyttää varsin hyväkuntoiselta. Päivisin ulkoilemaan pääsevät myös viime kesän pelargonit, jotka viettivät talven vanhempieni varastossa. Leikkasin ne pääsiäisen jälkeen ja nyt uutta kasvua on tullut paljon. Leikkauksen yhteydessä tuli otettua pistokkaita ja ainakin muutama näyttäisi lähteneen kasvuun. Harmillisesti lajikkeita ei tullut merkattua syksyllä, mutta eiköhän viimeistään kukinta paljasta oikeat nimet.


Uutena parvekkeelle muutti maaliskuussa libanoninsetri, joka odottelee vielä omaa ruukkuaan. Ulkokasvina tämä tuskin kestää Suomen talvea, mutta ehkäpä säilyisi talvetuksessa.


Mustaherukan kaverina hengailee pilariomenapuuni, joka ei vieläkään ole tehnyt oikein mitään. Toivottavasti olisi elossa! Nyt olen yrittänyt malttaa kastelun kanssa, koska luulen, että viime vuonna pikkusyreeni kuoli liialliseen kasteluun.


Riipparaitakin on pajuksi yllättävän hidas herääjä. Ryhmäruusun kohdalla en sen sijaan ole yhtään yllättynyt, jos mitään kasvua ei tapahtu. Hieman näyttää menetetyltä tapaukselta... Kärhö ja karpaattienkellot ovat nekin vielä talviunilla. Multasäkissä lopputalven viettänyt jouluruusu pääsi ruukkuun ja kovasti jo kasvattaa uusia versoja. En kuitenkaan uskalla pitää jouluruusua koirien takia, vaan se saa muuttaa myöhemmin vanhempieni puutarhaan.


Lämpimät päivät saivat luonnon villiintymään ja vihertymään ihan hetkessä. Koirien kanssa ollaankin lenkeillä paljon fiilistelty kevään etenemistä.