perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Tilda uudessa kodissa

Tildan (virallisesti Viuvaun Lääke Ikävään, syntynyt 17.11.2013) koeaika on päättynyt ja pikkuneiti jää luokseni Tampereelle.


En mitenkään erityisesti suunnitellut ottavani kolmatta koiraa. Toki sitä aina kärsii enemmän vai vähemmän kroonisesta pentukuumeesta, mutta samalla tuntui, ettei Linan lähdöstä ole kulunut vielä riittävästi aikaa. Eikä ajatus pienen pennun kouluttamisesta suuresti innostanut, kun juurihan tein sen kaiken... Toisaalta Javan jääminen eläkkeelle ja molempien koirien ikääntyminen sai miettimään miten koiraharrastamisen käy jatkossa.

Olin jo aiemmin liittynyt Facebookissa ryhmään, jossa ilmoiteltiin myytävistä harjakoirista - niin pennuista kuin aikuisista. Ilmoitus uutta kotia etsivästä Tildasta tuli sinne jo ennen Lapin matkaamme, mutta silloin en vielä tehnyt asialle mitään. Päätin miettiä juttua uudelleen, jos koira olisi yhä vapaana reissumme jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että ilmoitukseen tehtiin nosto heti pian kotiin palattuani. Otin kasvattajaan yhteyttä, kuulin tarkemmin Tildan taustoista ja vajaa viikko tästä olinkin jo matkalla Kotkaan hakemaan pikkuneitiä.

Matkalla Kirskaanniemeen, kuva: Tytti Käyhkö

Nyt Tilda on ollut luonani kohta kaksi viikkoa. Nele on suhtautunut Tildaan yllättävän suopeasti ja kärsivällisesti, mutta toisaalta tehnyt myös hyvin selväksi milloin ei kaipaa Tildaa lähelleen. Javaa uuden koiran tulo on koetellut kovasti ja muutaman kerran olen joutunut kieltämään Javaa turhasta kiukuttelusta Tildalle. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja päivä päivältä Java kestää Tildaa entistä paremmin. Tänään nähtiin ensimmäiset juoksuleikit, kun Java innostui haastamaan Tildan mukaan leikkimään. Ensimmäisen yön jälkeen koirat ovat myös siirtyneet kaikki nukkumaan makuuhuoneeseen. Olin lähes varma, ettei nukkumisesta tulisi yhtään mitään, kun Java ja Nele alkaisivat heti äksyillä, jos Tilda vähänkään erehtyisi liikkumaan yön aikana. Mutta alusta alkaen kaikki on mennyt todella hyvin ja koirat ovat nukkuneet kukin kiltisti hiljaa omissa pedeissään.

Yllättäen Tilda aloitti oletettavasti ensimmäisen juoksunsa heti Tampereelle päästyään. Sinänsä ei ollenkaan huono asia, sillä nyt voin viedä Tildan steriloitavaksi heti alkukeväästä. Jos jotain opin Linan kohdalla, niin sen, että narttu on steriloitava heti, kun mahdollista. En enää milloinkaan halua arpoa onko koiran apeus juoksuista johtuvaa vai onko taustalla sittenkin jotain muuta.

kuva: Tytti Käyhkö

Juoksusta huolimatta Tilda on päässyt jo näkemään useamman tutun (narttu)koiran. Aluksi muut koirat ovat olleet vähän jännittäviä, mutta hyvin nopeasti Tilda on jo valmiina haastamaan leikkiä. Täysin tuntemattomien koirien ohitus sujuu melkein paremmin kuin Javalta ja Neleltä: joko Tildaa ei kiinnosta tai sitten se olisi lähinnä menossa haistelemaan toista. Myös vapaana juoksemista ollaan kokeiltu ja nätisti pikkuneiti tottelee sekä pysyttelee lähellä. Kunhan juoksu loppuu, jää varmasti lenkkeilyä häiritsevä jatkuva haisteleminen ja merkkaileminen pois (tai ainakin vähenee).

kuva: Tytti Käyhkö

Mutta ei hyvää, jos ei jotain huonoakin. Tildalla ei juurikaan ole kokemusta autoilusta ja autossa matkustaminen saa Tildan voimaan pahoin. Kerran oksensi autoon ja muuten on jokaisella, lyhyelläkin, automatkalla kuolannut valtavasti. Javalla oli nuorempana sama ongelma, joka sittemmin yhtäkkiä vain katosi. Tavoitteena on nyt tehdä paljon lyhyitä automatkoja, jotka päättyvät kivaan paikkaan, jossa pääsee ulkoilemaan. Uskoisin, että pahoinvointi jää pois, kun Tilda tottuu auton kyytiin.

Autoilun lisäksi yksin kotiin jääminen on Tildalle vaikeaa ja tämä on ongelma, joka stressaa itseäni eniten, kun ottaa huomioon, että naapurit eivät noin yleisesti ottaen erityisesti arvosta haukkuvaa koiraa. Aivan yksin Tilda ei edes ole jäänyt, vaan Java ja Nele ovat myös olleet paikalla. Sain Tildan tavaroiden mukana haukunestopannan ja valitettavasti se on joutunut nyt käyttöön. En erityisemmin pidä pannan käytöstä ja olenkin laittanut sen Tildan kaulaan ilman patteria, varsinkin kun tyyppi on vasta tullut uuteen kotiin eikä ole ihme, että voi vähän ahdistaa. Panta kaulassa Tilda on ollut hiljaa, muuten tuntuu herkästi haukahtelevan. Java ja Nele eivät yhtään auta tilannetta, vaan ovat pari kertaa pitäneet jälleen ulvomiskonserttia. Tätä vauhtia jompi kumpi vanhemmistakin koirista saa taas tutustua haukunestopantaan... Toivon kovasti, että kunnollinen kotiutuminen ja yksinolon harjoitteleminen auttaisi enkä joutuisi pitämään Tildalla pantaa kuin korkeintaan joskus ja jouluna muistutuksen vuoksi. Ainakin ollaan koko ajan menty eteenpäin tässä kahden viikon aikana eikä Tilda esimerkiksi enää jatkuvasti seuraa perässäni.


Ylläolevat kuvat on otettu ennen torstain iltapäivää, jolloin päätin esitellä Tildan turkille trimmerin. Turkki ei alun alkaenkaan ollut kovin pitkä, mutta kuitenkin sellainen, että takkuuntui vaatteista ja olemisesta. Koska suunnitelmissa ei ole näyttelyitä eikä kiinnostusta viikottaiseen turkinhoitoon, halusin ehdottomasti myös Tildan lyhyeen turkkiin. Nyt kaikki koirat saavat kasvatella turkkejaan takaisin talven ajan.


Lyhytkarvaiset kiinanharjakoirat

maanantaina, lokakuuta 20, 2014

Koekoira Tilda

Joskus asiat tapahtuvat kovin nopeasti ja tällä hetkellä ne suorastaan kiitävät eteenpäin. Eilen Java ja Nele saivat uuden pikkusiskon, kun puuterityttö Tilda muutti Tampereelle. Tilda on hieman vajaan vuoden ikäinen kodinvaihtaja Kotkasta ja on tällä hetkellä luonani koeajalla.



Koko eilinen päivä meni Kotkan reissulla ja saavuimme kotiin vasta iltakymmenen aikaan. Tilda on alusta asti ollut reipas ja iloinen pikkuneiti, tosin jonkin verran meinasi automatkalla itkettää, kun vanha koti jäi taakse. Alkumatkasta Tildalla oli myös huono olo, jolloin kuolasi häkin pehmusteet märäksi. En tiedä nukkuiko yhtään koko pitkän matkan aikana, luultavasti ei.

Kotona meitä odottivat Java ja Nele. Pienen pennun olen yleensä tuonut suoraan sisälle, mutta tällä kertaa koirat tutustuivat yksitellen ulkona ja sen jälkeen lähdettiin koko porukka lenkille. Javaa Tildan tulo kiukutti oikein kunnolla, Neleä yllättäen vähemmän. Lenkillä kaikki meni ok, mutta sisällä erityisesti Java oli pakko pitää jonkin aikaa portin takana. Nele sen sijaan innostui jopa hieman leikittämään Tildaa, mikä on aivan historiallista näin lyhyen tuntemisen jälkeen. Yön koirat viettivät erillään, kun itse nukuin Tildan kanssa olohuoneessa ja vasta tänään kaikki koirat ovat olleet vapaasti samoissa tiloissa. Java ja Nele ovat mustasukkaisia ja äksyilevät helposti, mutta Tilda osaa hienosti väistää ja sivuuttaa muiden kiukuttelut.

Lelut kiinnostavat kovasti


Kuin kaksi marjaa

lauantaina, lokakuuta 18, 2014

Java koirauimalassa



Tänään oli Javan vuoro päästä uimaan Tampereen Koirauintiin, johon olimme Tappien kautta varanneet ajan neljälle ryhmälle. On hienoa, että pikkukoiristakin löytyy paljon uinnista kiinnostuneita ja uittaja myös kehui, että kaikki ryhmiemme koirat olivat olleet tosi reippaita uimareita. Javalla edellisestä kerrasta koirauimalassa on jo pitkä aika, mutta alkuvaikeuksien jälkeen uinti sujui oikein mallikelpoisesti. Ainoastaan altaaseen menoon Java tarvitsi uittajalta apua.



Patologin lausunto

Torstaina sain soiton Hakametsästä, että patologin lausunto on saapunut. Nopeaa toimintaa, ei mennyt kuin viikko! Tällaista lausunto kertoi:

"Tutkimustulos: Pannikuliittiin viittaavat löydökset

Löydös viittaa rasvakudoksen steriiliin tulehdukseen. Tällaisen muutoksen taustalla voi piillä erilaisia etiologisia tekijöitä. Varsin usein taustalla on traumaperäinen verenkiertohäiriö rasvakudoksessa, jossa vaurioituneeseen rasvakudokseen kohdistuu steriili tulehdus ja arpeutuminen."

Eli hyvin todennäköisesti Nelen kyljen patti on seurausta yhteentörmäyksestä Ella-koikkerin kanssa. Sinänsä onni, ettei kyseessä ole mitään vakavaa. Eläinlääkäriin ei patin takia tarvitse enää mennä, ellei se ala vaivaamaan Neleä.

torstaina, lokakuuta 16, 2014

Matka jäämeren rannalle ja takaisin

Tänä syksynä minulle tarjoutui mahtava tilaisuus lähteä käymään ensimmäistä kertaa Lapissa ja Pohjois-Norjassa, kun eräs kaverini muutti vuodeksi Utsjoelle. Usein tällaiset matkasuunnitelmat jäävät puheen tasolle, mutta tämän olin päättänyt toteuttaa ja onneksi löysin mukaan myös matkaseuraa.

Matka kohti pohjoista alkoi keskiviikkoaamuna 1.10. Matkatavaroiden ja kaverini lisäksi auton kyytiin tuli myös Nele. Alun perin mietin molempien koirien mukaan ottamista, mutta sekä rahatilanteen että helpomman matkustamisen takia päätin jättää Javan kotiin.


Keskiviikkona määränpää oli Oulun vieressä sijaitseva Kempele, jossa yövyimme. Hotellin äänieristys oli melkoisen surkea, mutta ei Nele tainnut haukahtaa kuin pari-kolme kertaa. Vaelteli kyllä yöllä sitten senkin edestä eikä aamulla ollutkaan kovin pirteä olo, vaikka nukuimme kaiken lisäksi pommiin ja menetimme aamupalan. Ylipäänsä yöunet jäivät matkan aikana vähiin, mutta ehtiihän sitä kotona nukkua ihan tarpeeksi. Myöhäinen lähtö hotellista tarkoitti sitä, että saapumisaikamme Utsjoelle venyi jonnekin puolenyön tienoille.

Pysähdys Rovaniemen Napapiirillä

Vastassa Utsjoella oli kahden kaverini lisäksi neljä muuta koiraa: Nelelle entuudestaan tutut chihut Hilla ja Naava, pari kertaa aiemmin tavattu bordercollie-pentu Kide ja uusi tuttavuus cockerspanieli-pentu Femma. Chihut olivat Nelen mielestä ihan ok, mutta pennut liian innokkaita. Nele tekikin oman mielipiteensä pennuista hyvin selväksi ja hienosti sekä Kide että Femma osasivat pitää välimatkaa äksyilevään harjakoiraan. Majoituimme kaverini asunnon yläkertaan, josta saimme oman huoneen ja Nele viihtyikin pitkälti siellä omassa rauhassaan.

Perjantaina palauttelimme itseämme kahden päivän automatkasta ja seikkailimme vain Utsjoen lähimaastoissa. Päivällä tutustuimme Utsjoen geologiseen luontopolkuun ja illalla suuntasimme koko porukalla Ailigas-tunturille.

 Saamen silta, Tenojoki ja niiden takana Norjaa



 Femma ja Kide harkitsevat uintireissua


 Laskeutuminen Annakurua pitkin takaisin Utsjoen kirkonkylään

 Autot jäivät Ailigas-tunturin rinteeseen ja nousimme loppumatkan kävellen


 Pennut edellä, aikuiset koirat takana

 Pieni harjakoira tunturissa

Nele ja Femma kaverikuvassa

Lauantaina lähdimme ensimmäisen kerran kohti Norjaa. Ennen rajan ylitystä pysähdyimme kuitenkin hieman ulkoiluttamaan koiria Nuorgamin Isonkivenvaaralle ja Nele sai päälleen manttelin kovan tuulen takia. Melkein tuntui, että auton ovikin lähtee tuulen mukana... Aamulenkin jälkeen matkamme jatkui Norjan puolelle Mortensnesin kulttuurimuistoalueelle ja Vesisaareen (Vadsø), jossa pysähdyimme syömään.

Tuulen viemää


 Maanmittauslaitoksen kartoitusmuistomerkki: Istumakivi

 Suoaluetta Isonkivenvaaralla

 Pieni kylä Mortensnesin lähellä


 Kalanmaksakivi (muinainen palvontapaikka)


 Taustalla Varangerfjorden


Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan kohti Hamningbergin autioitunutta kalastajakylää, joka oli päivämme pääkohde. Matkalla pysähdyimme etsimään yhden geokätkön, josta tulikin samalla pieni seikkailu. Ensin jouduimme kiipeämään jyrkkää seinämää pitkin ylös ja reitti piti valita huolella, ettei vain sattuisi mitään. Ylhäältä avautui upeat näköalat, joille valokuvat eivät mitenkään tee oikeutta. Nele ja Kide osallistuivat myös tähän seikkailuun ja ylhäällä koirille oli pakko laittaa hihnat, ettei kumpikaan menisi liian reunalle. Alastulo oli sekin omanlaisensa haaste, sillä ensin piti etsiä sama reitti ja senkin jälkeen kiersimme hieman eri kautta takaisin autoille. Ehdottomasti tähän mennessä yksi mieleenpainuvimmista kätköistä, jonka olen etsinyt!

 Siellä se kätkö on...ylhäällä!

 Persfjorden

 Nele pohtii rinteessä, että olikohan tämä sittenkään viisasta

Nele ja Kide tosi korkealla

Tie Hamningbergin kalastajakylään oli kapea ja mutkainen. Onneksi vastaantulijoita ei juurikaan ollut. Perille päästyämme kävelimme ensin kylän läpi ja lähdimme sitten suunnistamaan kohti kaukaisuudessa näkyvää majakkaa. Luulin, että emme millään voisi saavuttaa majakkaa ennen pimeän tuloa, mutta vaikka matka näytti pitkältä, ei se lopulta sitä ollutkaan. Majakalta kävelimme toista reittiä takaisin kylään ja sen upealle hiekkarannalle katsomaan, kun kuu nousi jäämeren ylle. Oli aivan uskomaton tunne seistä Nelen kanssa jäämeren rannalla Euroopan koilisimmassa paikassa kuun valaistessa meren! Ennen paluumatkaa pidimme vielä pienen evästauon autoilla ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin. Aivan suorilta emme ajaneet Suomen puolelle, vaan poikkesimme matkalla nopeasti Vuoreijassa (Vardø), johon ajettiin lähes kolme kilometriä pitkän tunnelin kautta. Perillä takaisin Utsjoella olimme joskus yhden-kahden aikaan yöllä.

 Hamningbergin vanha koulu

 Matka majakalle

 kuva: Anne Pesonen

  kuva: Anne Pesonen

 Vielä viimeisten kivien yli, kuva: Anne Pesonen


 Nele ja majakka

 Kaksi matkaajaa ja jäämeri, kuva: Anne Pesonen

Kuu nousee jäämeren ylle (ehdottomasti yksi matkan parhaita hetkiä ja kuvia)

Sunnuntaina lähdimme taas Norjan puolelle. Nyt ylitimme Tenojoen Saamen siltaa pitkin ja olimme heti Norjassa. Ajelimme ensin Vestertanan lähistöllä sijaitsevalle tunturille, jossa koirat pääsivät ulkoilemaan. Tuuli oli taas melkoinen, joten pakko oli pitää Nelellä mantteli päällä. Harmi, etten ollutkaan ottanut Nelen Pomppaa mukaan, vaikka alun perin niin suunnittelinkin. Olisihan sille tullut tunturien tuulessa käyttöä... Tunturilta lähdimme ajelemaan samaa reittiä takaisin kohti Langnesia poimien matkan varrelta pari geokätköä. Langnesista jatkoimme matkaamme vielä Gavesluftin sotaraunioille, jossa oli sijainnut linnoitus toisen maailmansodan aikana. Kiertelimme aluetta auringonlaskuun saakka ja ennen Utsjoelle palaamista pidimme lyhyen evästauon pimentyvässä illassa.

 Kohti tunturin huippua, kuva: Anne Pesonen

 Maisemia korkealta, kuva: Anne Pesonen


 Joka puolella maa oli täynnä variksenmarjaa, kuva: Anne Pesonen

 Lopputulos marjoissa kulkemisesta


 Saapuminen Gavesluftin alueelle

Sotaraunioita (tykkien paikat)


Nele ja Naava



Maanantaina oli aika aloittaa kotimatka. Ihan suorilta emme sentään ajaneet takaisin Tampereelle, vaan yövyimme tällä kertaa Keminmaalla. Myös Femma omistajansa kanssa palasi samalla kyydillä takaisin kotiin ja ennen lähtöä mietin millainen automatka sekä hotelliyö mahtaa olla tiedossa kahden toisilleen vieraan koiran kanssa. Totuus oli, että hyvin hiljainen, sillä molemmat koirat olivat ihan poikki tästä reissusta.

Inarin Karhunpesäkivellä (kivi, joka ontto sisältä)



Matkan aikana auton mittariin kertyi 3135 kilometriä ja geokätköjä löytyi 68 kappaletta. Näimme uskomattoman hienoja maisemia ja paikkoja. Todellakin aivan mahtavan upea reissu!