maanantaina, lokakuuta 20, 2014

Koekoira Tilda

Joskus asiat tapahtuvat kovin nopeasti ja tällä hetkellä ne suorastaan kiitävät eteenpäin. Eilen Java ja Nele saivat uuden pikkusiskon, kun puuterityttö Tilda muutti Tampereelle. Tilda on hieman vajaan vuoden ikäinen kodinvaihtaja Kotkasta ja on tällä hetkellä luonani koeajalla.



Koko eilinen päivä meni Kotkan reissulla ja saavuimme kotiin vasta iltakymmenen aikaan. Tilda on alusta asti ollut reipas ja iloinen pikkuneiti, tosin jonkin verran meinasi automatkalla itkettää, kun vanha koti jäi taakse. Alkumatkasta Tildalla oli myös huono olo, jolloin kuolasi häkin pehmusteet märäksi. En tiedä nukkuiko yhtään koko pitkän matkan aikana, luultavasti ei.

Kotona meitä odottivat Java ja Nele. Pienen pennun olen yleensä tuonut suoraan sisälle, mutta tällä kertaa koirat tutustuivat yksitellen ulkona ja sen jälkeen lähdettiin koko porukka lenkille. Javaa Tildan tulo kiukutti oikein kunnolla, Neleä yllättäen vähemmän. Lenkillä kaikki meni ok, mutta sisällä erityisesti Java oli pakko pitää jonkin aikaa portin takana. Nele sen sijaan innostui jopa hieman leikittämään Tildaa, mikä on aivan historiallista näin lyhyen tuntemisen jälkeen. Yön koirat viettivät erillään, kun itse nukuin Tildan kanssa olohuoneessa ja vasta tänään kaikki koirat ovat olleet vapaasti samoissa tiloissa. Java ja Nele ovat mustasukkaisia ja äksyilevät helposti, mutta Tilda osaa hienosti väistää ja sivuuttaa muiden kiukuttelut.

Lelut kiinnostavat kovasti


Kuin kaksi marjaa

Ei kommentteja: