Matka jäämeren rannalle ja takaisin

Tänä syksynä minulle tarjoutui mahtava tilaisuus lähteä käymään ensimmäistä kertaa Lapissa ja Pohjois-Norjassa, kun eräs kaverini muutti vuodeksi Utsjoelle. Usein tällaiset matkasuunnitelmat jäävät puheen tasolle, mutta tämän olin päättänyt toteuttaa ja onneksi löysin mukaan myös matkaseuraa.

Matka kohti pohjoista alkoi keskiviikkoaamuna 1.10. Matkatavaroiden ja kaverini lisäksi auton kyytiin tuli myös Nele. Alun perin mietin molempien koirien mukaan ottamista, mutta sekä rahatilanteen että helpomman matkustamisen takia päätin jättää Javan kotiin.

Keskiviikkona määränpää oli Oulun vieressä sijaitseva Kempele, jossa yövyimme. Hotellin äänieristys oli melkoisen surkea, mutta ei Nele tainnut haukahtaa kuin pari-kolme kertaa. Vaelteli kyllä yöllä sitten senkin edestä eikä aamulla ollutkaan kovin pirteä olo, vaikka nukuimme kaiken lisäksi pommiin ja menetimme aamupalan. Ylipäänsä yöunet jäivät matkan aikana vähiin, mutta ehtiihän sitä kotona nukkua ihan tarpeeksi. Myöhäinen lähtö hotellista tarkoitti sitä, että saapumisaikamme Utsjoelle venyi jonnekin puolenyön tienoille.

Pysähdys Rovaniemen Napapiirillä

Vastassa Utsjoella oli kahden kaverini lisäksi neljä muuta koiraa: Nelelle entuudestaan tutut chihut Hilla ja Naava, pari kertaa aiemmin tavattu bordercollie-pentu Kide ja uusi tuttavuus cockerspanieli-pentu Femma. Chihut olivat Nelen mielestä ihan ok, mutta pennut liian innokkaita. Nele tekikin oman mielipiteensä pennuista hyvin selväksi ja hienosti sekä Kide että Femma osasivat pitää välimatkaa äksyilevään harjakoiraan. Majoituimme kaverini asunnon yläkertaan, josta saimme oman huoneen ja Nele viihtyikin pitkälti siellä omassa rauhassaan.

Perjantaina palauttelimme itseämme kahden päivän automatkasta ja seikkailimme vain Utsjoen lähimaastoissa. Päivällä tutustuimme Utsjoen geologiseen luontopolkuun ja illalla suuntasimme koko porukalla Ailigas-tunturille.

 Saamen silta, Tenojoki ja niiden takana Norjaa

 Femma ja Kide harkitsevat uintireissua

 Laskeutuminen Annakurua pitkin takaisin Utsjoen kirkonkylään

 Autot jäivät Ailigas-tunturin rinteeseen ja nousimme loppumatkan kävellen

 Pennut edellä, aikuiset koirat takana

 Pieni harjakoira tunturissa

Nele ja Femma kaverikuvassa

Lauantaina lähdimme ensimmäisen kerran kohti Norjaa. Ennen rajan ylitystä pysähdyimme kuitenkin hieman ulkoiluttamaan koiria Nuorgamin Isonkivenvaaralle ja Nele sai päälleen manttelin kovan tuulen takia. Melkein tuntui, että auton ovikin lähtee tuulen mukana... Aamulenkin jälkeen matkamme jatkui Norjan puolelle Mortensnesin kulttuurimuistoalueelle ja Vesisaareen (Vadsø), jossa pysähdyimme syömään.

Tuulen viemää

 Maanmittauslaitoksen kartoitusmuistomerkki: Istumakivi

 Suoaluetta Isonkivenvaaralla

 Pieni kylä Mortensnesin lähellä

 Kalanmaksakivi (muinainen palvontapaikka)

 Taustalla Varangerfjorden

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan kohti Hamningbergin autioitunutta kalastajakylää, joka oli päivämme pääkohde. Matkalla pysähdyimme etsimään yhden geokätkön, josta tulikin samalla pieni seikkailu. Ensin jouduimme kiipeämään jyrkkää seinämää pitkin ylös ja reitti piti valita huolella, ettei vain sattuisi mitään. Ylhäältä avautui upeat näköalat, joille valokuvat eivät mitenkään tee oikeutta. Nele ja Kide osallistuivat myös tähän seikkailuun ja ylhäällä koirille oli pakko laittaa hihnat, ettei kumpikaan menisi liian reunalle. Alastulo oli sekin omanlaisensa haaste, sillä ensin piti etsiä sama reitti ja senkin jälkeen kiersimme hieman eri kautta takaisin autoille. Ehdottomasti tähän mennessä yksi mieleenpainuvimmista kätköistä, jonka olen etsinyt!

 Siellä se kätkö on...ylhäällä!

 Persfjorden

 Nele pohtii rinteessä, että olikohan tämä sittenkään viisasta

Nele ja Kide tosi korkealla

Tie Hamningbergin kalastajakylään oli kapea ja mutkainen. Onneksi vastaantulijoita ei juurikaan ollut. Perille päästyämme kävelimme ensin kylän läpi ja lähdimme sitten suunnistamaan kohti kaukaisuudessa näkyvää majakkaa. Luulin, että emme millään voisi saavuttaa majakkaa ennen pimeän tuloa, mutta vaikka matka näytti pitkältä, ei se lopulta sitä ollutkaan. Majakalta kävelimme toista reittiä takaisin kylään ja sen upealle hiekkarannalle katsomaan, kun kuu nousi jäämeren ylle. Oli aivan uskomaton tunne seistä Nelen kanssa jäämeren rannalla Euroopan koilisimmassa paikassa kuun valaistessa meren! Ennen paluumatkaa pidimme vielä pienen evästauon autoilla ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin. Aivan suorilta emme ajaneet Suomen puolelle, vaan poikkesimme matkalla nopeasti Vuoreijassa (Vardø), johon ajettiin lähes kolme kilometriä pitkän tunnelin kautta. Perillä takaisin Utsjoella olimme joskus yhden-kahden aikaan yöllä.

 Hamningbergin vanha koulu

 Matka majakalle

 kuva: Anne Pesonen

  kuva: Anne Pesonen

 Vielä viimeisten kivien yli, kuva: Anne Pesonen

 Nele ja majakka

 Kaksi matkaajaa ja jäämeri, kuva: Anne Pesonen

Kuu nousee jäämeren ylle (ehdottomasti yksi matkan parhaita hetkiä ja kuvia)

Sunnuntaina lähdimme taas Norjan puolelle. Nyt ylitimme Tenojoen Saamen siltaa pitkin ja olimme heti Norjassa. Ajelimme ensin Vestertanan lähistöllä sijaitsevalle tunturille, jossa koirat pääsivät ulkoilemaan. Tuuli oli taas melkoinen, joten pakko oli pitää Nelellä mantteli päällä. Harmi, etten ollutkaan ottanut Nelen Pomppaa mukaan, vaikka alun perin niin suunnittelinkin. Olisihan sille tullut tunturien tuulessa käyttöä... Tunturilta lähdimme ajelemaan samaa reittiä takaisin kohti Langnesia poimien matkan varrelta pari geokätköä. Langnesista jatkoimme matkaamme vielä Gavesluftin sotaraunioille, jossa oli sijainnut linnoitus toisen maailmansodan aikana. Kiertelimme aluetta auringonlaskuun saakka ja ennen Utsjoelle palaamista pidimme lyhyen evästauon pimentyvässä illassa.

 Kohti tunturin huippua, kuva: Anne Pesonen

 Maisemia korkealta, kuva: Anne Pesonen

 Joka puolella maa oli täynnä variksenmarjaa, kuva: Anne Pesonen

 Lopputulos marjoissa kulkemisesta

 Saapuminen Gavesluftin alueelle

Sotaraunioita (tykkien paikat)

Nele ja Naava

Maanantaina oli aika aloittaa kotimatka. Ihan suorilta emme sentään ajaneet takaisin Tampereelle, vaan yövyimme tällä kertaa Keminmaalla. Myös Femma omistajansa kanssa palasi samalla kyydillä takaisin kotiin ja ennen lähtöä mietin millainen automatka sekä hotelliyö mahtaa olla tiedossa kahden toisilleen vieraan koiran kanssa. Totuus oli, että hyvin hiljainen, sillä molemmat koirat olivat ihan poikki tästä reissusta.

Inarin Karhunpesäkivellä (kivi, joka ontto sisältä)

Matkan aikana auton mittariin kertyi 3135 kilometriä ja geokätköjä löytyi 68 kappaletta. Näimme uskomattoman hienoja maisemia ja paikkoja. Todellakin aivan mahtavan upea reissu!