perjantaina, toukokuuta 16, 2014

Vihdoinkin LUVAllinen nolla

Viime lauantaina maakuntamatkailin Nelen kanssa Kauhajoelle agilitykisoihin. Java ei päässyt mukaan edes turistiksi, vaan jäi viettämään aikaa Kankaanpäähän.

Olin ilmoittanut Nelen sekä agility- että hyppyradalle ja oli mukava yllätys, kun minikakkosissa oli jopa seitsemän koirakkoa (viimeksi Kauhajoella kisaajia oli paljon vähemmän) ja näin ollen molemmilla radoilla jaossa oli kaksi LUVA-nollaa. Pitkästä aikaa olin Nelen kanssa saanut ensimmäisen lähtövuoron, joten rataan tutustumisen jälkeen en ehtinyt juuri muuta kuin hakea koiran ja sitten oltiin jo tositoimissa.

Ensimmäisenä oli agilityrata, josta saatiin hylätty. Heti alussa otettiin vitonen kepeiltä, kun Nele jätti viimeisen välin pujottelematta. Seuraavana oli vuorossa hylkääntyminen, kun vastassa oli keinu. Jo keinun lähestyminen sai Nelen epävarmaksi eikä Nele taaskaan suostunut kiipeämään kuin lyhyen matkan ja pysähtyi siihen katselemaan. Tässä vaiheessa itseä alkoi ärsyttää, että miten voi olla näin vaikeaa, kun treeneissä keinu kyllä menee. Loppurata menikin sitten ihan miten sattui (Nele muun muassa hyppäsi renkaan sivusta), kun oma ohjaus oli huolimatonta eikä saatu pidettyä iloista mielentilaa yllä.

Paranneltiin fiilistä kahvilla ennen hyppyrataa ja niinhän siinä kävi, että Nelen kanssa napattiin hypäristä kakkosten ensimmäinen LUVA hienosti nollavoitolla. Muita nollia ei kakkosissa sitten tullutkaan... Tuloksia katsellessa huomasin, että meiltä puuttui LUVA-merkintä ja kun kisakirjassakaan sitä ei näkynyt, piti asiasta käydä kysymässä kilpailun järjestäjiltä. Sinänsä en yhtään ihmettele, että LUVA jäi huomaamatta, kun Nelellä kuitenkin oli jo kolme hyppyradan nollaa kisakirjassaan. Saatiin asia lopulta korjatuksi ja nyt pitäisi kaikkien merkintöjen olla oikein, tosin vielä ei SAGIn intrassa näy näitä tuloksia.



Seuraavien kisojen ajankohdasta ei ole tietoa, sillä en saa Nelen kanssa enää hypäreiltä kuin kokemusta ja agilityradoille meneminen on rahojen tuhlausta hylättyyn. Toisaalta tämä kesä olisi sopivaa aikaa kisaamiseen, kun päästään ulkoradoille... Jos ei muuta, niin pitäisi ainakin nyt ahkerammin katsella sopivia epiksiä, kun jostain se kisanomainen keinutreeni pitäisi hakea.

Ei kommentteja: