sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011

Helsingin pentunäyttely

Eilen osallistuimme Linan toiseen ja samalla meidän osalta tämän vuoden viimeiseen pentunäyttelyyn Helsingissä. Harjakoiria oli ilmoitettu näyttelyyn 15 (paikalla 14). Tällä kertaa sää ei suosinut, vaan taivaalta tuli enemmän tai vähemmän tihkusadetta ja kosteushan saa Linan turkin helposti kihartumaan. Lisäksi trimmerin akku hyytyi perjantai-iltana ja naaman trimmaaminen jäi aamuun. Lina ei toimenpidettä arvostanut, vaan laittoi aika tehokkaasti vastaan. Matka Helsinkiin ei siis alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Java ja Nele pääsivät taas Hervantaan, kun tiedossa oli pitkä päivä näyttelyreissulla.

Pentunäyttely oli Messukeskuksessa ja olimme paikalla jo klo 10 maissa, kun kehän alkaminen oli merkitty vasta 11.30. Koska pentunäyttelyn lisäksi Messukeskuksessa oli myös neljät messut, oli ihmisiä joka puolella ja tungos sen mukainen. Lina oli pikkuisen reippaampi kuin Lahdessa, mutta selvästi vieläkin jännitti. Kehän alkua saimme lopulta odotella ihan kunnolla, kun oli tunnin myöhässä. Lina alkoi väsähtää ja olisi mielellään mennyt nukkumaan.

Nuorempia (5-7 kk) narttuja oli ilmoitettu viisi ja mukana oli tälläkin kertaa myös Linan sisko. Tuomarina toimi Harri Lehkonen, joka kulki kehässä vinkulelu kädessä.

Lina liikkui kyllä mukanani ja seisoi suurimmaksi osaksi ihan hyvin, mutta häntä ei noussut liikkeessä ja muutenkin Lina oli jotenkin tosi apaattinen. Tuomarin vinkulelua katsoi ihmetellen ja pöydällä antoi ihan hyvin käsitellä. Sijoitus oli lopulta sama kuin Lahdessa eli pikkunarttujen toinen kunniapalkinnolla. Apaattisuus näkyi arvostelussakin:

Tottumattomasti esiintyvä narttupentu. Miellyttävä pää ja hyväasentoiset korvat. Hyvin kulmautuneet raajat. Hieman lyhyt rintakehä, mutta oikeat mittasuhteet. Saisi käyttää enemmän häntäänsä ja esiintyä itsevarmemmin. Terveet liikkeet. Pentuturkissa.

 Kaikki 5-7 kk nartut

Ensimmäisenä Linan sisko Elsie, toisena Lina - kuin kaksi marjaa :)



Tuomari heitti vinkulelun Linan eteen (tyylinsä kullakin...)

Pentuluokan lisäksi Lina esiintyi vielä kasvattajaluokassa (kuten Lahdessakin). Pentunäyttelyn jälkeen Lina pääsi hetkeksi autoon nukkumaan, kun pitihän sitä kaikki messutkin kiertää nopeasti. Lemmikkimessuilta ostin Linan turkkia varten silkkitippoja, pienen karstan ja kaikille koirille luita.

Seuraavaksi olen suunnitellut Linalle Turun KV-näyttelyn pentuluokkaa, mutta se on vasta tammikuussa. Ennen sitä pitää etsiä iloa esiintymiseen! Eli ei muuta kuin mätsäreihin treenaamaan.

Ei kommentteja: