Torstaina kävin pitkästä aikaa omatoimitreenaamassa koirien kanssa Tallilla. Java ja Nele tekivät pientä rataa ja Lina harjoitteli hieman leikkimistä. Samaan reissuun saatiin mahdutettua myös metsälenkkeilyä ensin Sääksjärvellä ja sitten Peltolammilla (ensin piti mennä uittamaan koiria, mutta en uskaltanutkaan, kun en tiennyt mikä on Peltsun sinilevätilanne).
Javan radalla ongelmaksi tuli irtoaminen putkeen ja keppien aloitus. Pitäisi vahvistaa irtoamista, sillä aika usein Java kääntyy katsomaan minua, vaikka putki olisi suoraan edessä ja lupakin sinne menoon annettu. Kepeillä taasen pitäisi harjoitella enemmän avokulmasta aloittamista, muuten Java suorittaa kepit molemmilta puolilta hienosti ja nopeasti. Tokoa ei tehty tällä kerralla yhtään, mutta pitäisi ottaa sekin taas ohjelmistoon, jos mielii käydä vielä tänä vuonna kokeessa.
Neleä varten radalla oli myös keinu, jota tehtiin minipöydän päältä. Tein ensin Nelen kanssa pelkkää keinua ja se meni hienosti. Sitten sama radan osana eikä mitään ongelmaa. Myös kepit menivät tosi kivasti, tehtiin niitä kylläkin vain ns. helpommalta puolelta. Lopuksi otin minipöydän keinun alta pois ja Nele meni koko keinun ensin yksittäisenä ja sen jälkeen vielä pienen radan osana. Ei voi olla kuin tyytyväinen. :) Nyt pitäisi saada sama toimimaan ohjatuissa treeneissä, epiksissä ja virallisissa kisoissa. Tavoitteena olisi mennä viimeiseen M&M Cupiin harjoittelemaan ja elokuun lopussa mahdollisesti parille agilityradalle TamSKin kisoihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti