sunnuntai, syyskuuta 04, 2011

Pienen pennun elämää

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa syyskuu kuin pentukuulumiset!

Linalle tuli 15-viikkoa täyteen ja koska oli taas aika hoitaa madotus ennen ensi viikon rokotusta, kävi pentu vaa'alla. Vaaka näytti tiistaina tasan 3 kg ja mielenkiinnolla odotan mitä Hakametsän tarkempi vaaka näyttää huomenna.

T'ässä kuvassa Lina 14 viikkoa

Linan kanssa ollaan tavattu tuttuja koiria, pentutreffailtu Naavan kanssa, käyty agilitykilpailussa, kokeiltu uudestaan putkea ja uutena hypyn siivekkeiden välistämenoa sekä vierailtiin viime viikonloppuna jälleen Kankaanpäässäkin, jossa Lina pääsi taas mukaan keskustaan jonkinlaisille markkinoille. Tänä torstaina Lina oli "häiriökoirana" mukana kouluttamassani pentutokossa. Linan kanssa olen viime aikoina harjoitellut todella vähän mitään muuta kuin olemista ja tietysti hoitotoimenpiteitä. Pitäisikin ottaa itseään niskassa kiinni tässä asiassa.

Lina omenavarkaissa

Koirille tuli myös ensimmäiset pidemmät yksinolot, kun olin kaksi päivää koulussa. Pehmensin laskua tulemalla kotiin jo iltapäiväkahvin aikaan, mutta ensi kerralla joudun olemaan koko pitkän päivän koulussa. Yritin ekana koulupäivänä nauhoittaa koirien touhuja ja nauhoitus toimikin puolentoista tunnin ajan, mutta sen jälkeen kuului pelkkää (liian) tasaista kohinaa. Luulen, että koirat ovat kuitenkin pitkälti vain nukkuneet täällä, kun tulivat haukotellen ja venytellen vastaan. Lina oli hienosti myös pidätellyt, mutta toki ulos oli lähdettävä samantien.

Mökiltä löytyi valtavan kokoisia mustikoita

On ollut ihana seurata miten Lina koko ajan kehittyy. Sisäsiisteys paranee päivä päivältä ja jos alussa pissoja tuli sisälle useampi, niin nyt ne ovat vähentyneet yhteen tai kahteen - riippuen siitä kuinka hyvin omistaja osaa lukea Linan selkeitä merkkejä. Kakkoja ei ole tullut sisälle kuin kaksi kertaa ja nekin ihan alussa, kun Lina oli vasta muuttanut uuteen kotiin. Kunnon mattoja en silti ihan vielä uskalla laittaa lattialle, mutta ehkäpä jo lokakuun alussa voisi harkita ensimmäisten mattojen vaihtoa.

Lina on myös selvästi oppinut ja tottunut rutiineihimme. Aamulla käytän ensimmäisenä ulkona Linan, joka saa heti sen jälkeen aamupalan. Seuraavaksi vuorossa on Javan ja Nelen aamulenkki ja Lina on jo oppinut, ettei pääse silloin mukaan ja menee yleensä jonnekin nukkumaan. Linalle tulee näin ollen joka päivä yksinoloharjoitus ja olen myös jättänyt koiria kahdestaan kotiin eri pareissa (Java ja Lina - Nele ja Lina), kun käytän koirat kahdessa erässä ulkona tai otan vain yhden harrastukseen mukaan. Kolmen koiran yhteisulkoilutus hihnoissa on melko hankalaa, joten jos otan kaikki koirat mukaan, menemme yleensä metsään tai muualle missä voin päästää Nelen ja Linan vapaaksi.

Sohvalle hyppäämisen jalon taidon Lina oppi 15-viikkoisena

Eilen Lina sai ensimmäisen asian tuhoamislistaansa, kun pureskeli kännykän laturin johdon rikki. Kännykkään oli siinä yhteydessä tullut oikosulku tai vastaava, mutta onneksi johto on ainut, joka todella hajosi enkä usko, että Lina sai sähköiskua (ainakaan suurta). Toivottavasti tuhottujen listaan ei tule enempää asioita ja johdon pureskelustakin saan syyttää itseni, kun istuin ihan Linan vieressä enkä kunnolla kiinnittänyt neidin puuhasteluun huomiota.

Ei kommentteja: