keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

Sähköhoitoa

Koska Javalla on jatkuvasti ollut etuosassaan kireyttä, poikkesi koirahieroja-Marja meillä taas eilen. Tällä kertaa toi tullessaan mielenkiintoisen laitteen, jonka toiminta perustuu sähköimpulsseihin:


Javaa hieman hämmensi lätkien laittaminen, mutta noin muuten oli nyt paljon rauhallisempi kuin aiemmin hieronnassa. Pohdimme mikä voisi jatkuvasti ylläpitää kireyttä ja yhtenä vaihtoehtona esiin tuli Javan taipumus kiskoa hihnassa. Nykyään Java kävelee jo paljon nätimmin kuin nuorempana, mutta silti esim. metsässä tai kun Nele juoksee vapaana, on Javalla koko ajan jonkinlainen veto päällä. Pahimmillaan vetää ihan vinossa kumarassa kovaa vauhtia eteenpäin. Olen yrittänyt hillitä tätä, mutta aina ei voi pysähdellä puolen metrin välein.. Tarkoitus olisi hankkia Javalle kunnolla istuvat valjaat, mutta M&M:n valikoimasta ei löytynyt yhtäkään sopivaa, vaan kaikki olivat joko liian isoja tai pieniä. Tällä hetkellä lainassa on Hilan Happy Dog-valjaat, joissa säätömahdollisuuksia on paljon enemmän kuin tavallisissa valjaissa.

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kannattaa katsoa valjaita ainakin sivuilta www.4paws.fi, www.designdog.fi ja www.finngrey.com :) Tekevät mittatilauksena aika kohtuuhintaan ja saa valita mallin ja materiaalit itse. Mä oon tilaillu joskus kaikista noista kaupoista ja hyvin on toiminut. Designdogin Johanna myös tuunasi Hipin pantaa vielä toimituksen jälkeenkin sopivammaksi ilman erillistä maksua.

Tanja kirjoitti...

Mä juttelin tuossa Tytin kanssa ja myös Gessi tekee pienille koirille mittatilauksena valjaita. Ehkä tilaan sieltä tai sitten jostain noista. Happy Dog-valjaat on ihan ok, mutta en varmaan osta sellaisia, ku mä tahtoisin nätit valjaat Javalle. :D