Downshifting lähtee ristiriidan kokemisesta korkean elintason ja elämänlaadun välillä. Liiallisen rahan haalimisen ja materialismin oivalletaan käyvän kalliiksi omalle elämälle, ja yhteiskunnan syyttämisen sijaan downshiftaaja ottaa itse tilanteesta vastuun. Käytännössä hän toimii kahdella tasolla: vähentää sekä työhön käyttämänsä ajan määrää että kulutustasoaan. Jälkimmäinen mahdollistaa edellisen pienentäen samalla ekologista jalanjälkeä, ja lisääntynyt vapaa-aika vietetään rakkaiden ihmisten ja yksinkertaisten asioiden parissa. Vähempään tyytyminen onkin parempaan tyytymistä. (Lähde)
Seuraavaksi vaihteeksi omistajan kuulumisia, sillä Java ja Nele eivät ole hidastamassa elämäntapaansa, vaan melkeinpä päinvastoin. Sain tarpeekseni oravanpyörästä ja irtisanoin itseni vakituisesta työpaikastani toukokuun puolivälissä. Viimeinen työpäivä oli toukokuun viimeisenä maanantaina ja 1.6. alkaen olen ollut vapaa taiteilija (eli toisin sanoen työtön, mutta se ei kuulosta niin hienolta).
Parin viikon verran ollaan koirien kanssa nyt ihmetelty uutta elämänrytmiä. Java on saanut aiemminkin nauttia paljon kotona olevasta omistajasta, mutta Nele-parka on koko ajan ollut töideni sijaiskärsijä. Näillä näkymin olen vapaalla ainakin koko kesä- ja heinäkuun, elo- tai syyskuussa voi tulla jo uusia juttuja, mutta mitään varmuutta ei ole mistään. Tavoitteena olisi kuitenkin välttää joutumista kokopäiväiseen työhön, sillä osa-aikainenkin riittää. Luultavammin tiedossa on myöhemmin muutoksia myös asuinpaikkaan, ehkä jopa lähdemme Treelta pois. Mutta saa nähdä, koko elämä on nyt uusia vaihtoehtoja täynnä ja se on pelkästään hyvä juttu!
Tylsistymään en todellakaan ehdi sillä jo nyt on kalenterissa melkoisesti menoja - kaikki jotenkin koiriin liittyviä. Arki-illat kuluvat maanantaisin agilitytreeneissä ja keskiviikkoisin tokossa, lisäksi jossain vaiheessa pitäisi alkaa vetää omaa agilityn treeniryhmää ja ilmoittaa Nele hihnakäytös-kurssille. Viikonloput menevät pitkälti agilitykisoissa ja mahtuu mukaan pari vääränrotuisten ratajuoksukisaakin. Minua on houkuteltu osallistumaan taas vaihteeksi tokokisaankin, mutta saa nähdä jaksanko treenailla Javan kanssa riittävän ahkerasti. Jonkin verran tullaan hengailemaan myös Kankaanpäässä, kun oma rahatilanne koki täyskäännöksen irtisanoutumisen myötä.
Mutta liikaa en aio kuitenkaan kiirehtiä ja täyttää kalenteria, sillä tarkoitus on tämän loman aikana myös levätä ja rentoutua melkein kolmen vuoden turhan rankasta työputkesta. Piiiitkän kesäloman kautta uusien tuulien syksyyn. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Sorppa vaan Tanja, mutta sua ei päästetä pois Tampereelta.
Hämeenlinnaan! 0:)
Niin hienoa, että uskalsit lähteä noin vai pois! Kyllä sitä on muutakin elämää kuin vain työ! Nautihan nyt vapaasta ja kerrohan kun tiedät minnepäin suomea lähdet.
Lähetä kommentti