Koiranomistajan elämä ei käy tylsäksi. Vatsatauti palasi jälleen ja tällä kertaa sairastui Java. Alkoi tänä maanantaina ja keskiviikosta asti olin etätöissä rajoittaakseni mattopyykin määrää. Java ei oksennellut ja oli ihan pirteä, mutta ripulilla niin, että pyysi öisinkin pihalle. Eilen tilanne paheni selkeästi, kun ulos tuli lähes pelkkää vettä ja usein.
Heti tiistaina aloitin Canikurin ja Java siirtyi kana-riisi-ruokavaliolle. Ei kuitenkaan tuntunut auttavan juuri yhtään. Torstaina kävin ostamassa Nutrisal-jauhetta ja Attapectinia, jonka aloitin. Samalla pakkojuotin Javaa Nutrisal-vedellä. Hetken jo näytti, että vatsatauti menisi ohi, mutta yöllä sain juosta kolme kertaa ulkona. Perjantaiaamuna soitin heti, kun mahdollista, Hakametsään, mutta oli jo täyttä. Seuraavaksi kokeilin Reviiriä Pispalassa, josta saimme peruutusajan iltapäiväksi.
Samoin kuin Nelen kohdalla, eläinlääkäri ei osannut sanoa mitään erityistä syytä Javan vatsataudille. Otettiin verinäyte, jossa oli viitteitä lievästä kuivumisesta, mutta tulehdusarvot eivät olleet koholla. Myös kuume mitattiin, mutta sitäkään ei ollut. Javalle laitettiin nestettä nahan alle ja antibiootti pistoksena. Java ei tykännyt näistä toimenpiteistä yhtään, vaikka suhteellisen hyvin paikallaan pysyikin. Kotihoidoksi saatiin 10 päivän antibioottikuuri, Inupekt Fortea 3 viikon kuuri ja Royal Caninin tukiruokaa 4 purkkia. Viime yön sain viimeinkin nukkua ilman ulkoilua. Ja hyvä niin, koska yöulkoilujen seurauksena sain itselleni flunssan eikä kipeänä ole herkkua juosta ylös-alas kolmannesta kerroksesta.
Viime viikonloppuna ehdin jo ilmoittaa Javan Nokian agilitykisoihin, jotka ovat viikon päästä. Antibioottikuurin seurauksena joudun kuitenkin perumaan Javan osallistumisen ja sain mukaani myös eläinlääkäritodistuksen perumista varten. 10 päivän lisäksi antibiootista tulee myös viikon varoaika Kennelliiton antidopingsääntöjen mukaisesti ja vasta 21.9. jälkeen saadaan taas osallistua virallisiin kilpailuihin. Tämä tarkoittaa, että myös Takujen agilitykisat jäävät meiltä välistä ja jos Java paranee kunnolla, niin voisimme osallistua vasta Noormarkun kisoihin syyskuun lopussa. Mutta kisoja tulee aina uusia, tärkeintä on nyt saada Java terveeksi.
Ihmetyttää suuresti mistä nämä vatsataudit oikein tulevat ja miksi niitä on niin vaikea saada loppumaan. Aluksi epäilin Javan vatsataudin syyksi raakaa broilerin lihaa, jota sai sunnuntaina, mutta määrä oli niin käsittämättömän pieni, että on vaikea uskoa siihen. Lisäksi tuollaiset vatsataudit ovat aina menneet yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Aika paljon eläinlääkärit ovatkin puhuneet allergiasta yhtenä syynä. Nele on antibioottikuurinsa jälkeen voinut hyvin, mutta turhan löysää tuotos on yhä. Koska kaapista löytyy valmiina RC:n Beautya, ajattelin hiljalleen vaihtaa Nelen ruokaa siihen ja katsoa tapahtuuko mitään. Ehkä Nutra Nuggets on sittenkin huono ruokamerkki meille. Enemmän haluaisin päästä myös raakaruokinnan suuntaan, mutta sellaiset kokeilut on taas parempi haudata siksi aikaa, että molempien vatsat ovat kunnossa.
Eilisen eläinlääkärivierailun aikana selvisi myös, että Javan paino on tällä hetkellä 4,2kg (eli olisi laihtunut 300g, tosin oma mittailuni ei välttämättä ole niin tarkka) ja että Nelen sterilisaatio olisi mahdollista marraskuussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti