lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Juoksuharjoituksissa

Tänä torstaina käväistiin taas vinttikoiraradalla. Nyt paikalla oli paljon enemmän vääränrotuisia ja vinttikoirat olivat vähemmistössä. Tultiin paikalle sen verran myöhässä, että jouduimme lähtölistan loppuun ja sitten saimmekin odotella...ja odotella ja odotella. Taisi mennä jopa pari tuntia ennen kuin pääsimme radalle ja siinä ajassa ehti omistajien sekä koirien tulla kylmä. Lisäksi tuli vielä pimeääkin, mutta onneksi koirat sentään näkivät vieheen.

Tällä kertaa viehe oli erilainen kuin viimeksi ja nyt lähetin molemmat koirani itse. Java ei pettänyt: lähti vauhdilla vieheen perään ja tappoi sen kunnolla. Vieheen vetäjätkin ihmettelivät onko Java erehtynyt rodustaan. Ehei, Java nyt vain on "vähän" saalisviettinen seurakoiraksi.

Nelen kohdalla olin hieman epävarma siitä lähteekö Nele vieheen perään. Pyysin vieheen kantajaa hieman houkuttelemaan Neleä ja niin siinä kävi, että Nelekin säntäsi vieheen perään. En nähnyt koskiko Nele vieheeseen, oli ehkä enemmänkin hämmentynyt, että mikäs tämä on. Siinä missä Java jäi tappamaan viehettä, Nele palasi takaisin luokseni. Olen tyytyväinen, että molemmat lähtivät juoksemaan ja oikeastaan kaikki pikkukoiraryhmässämme menivät oikein hienosti. :)

Ei kommentteja: