Javan kisatauko päättyi Noormarkun agilitykisoihin viime sunnuntaina. Vuorossa oli meidän 3. ja 4. startti kakkosissa ja nyt vaihteeksi hallissa. Ensimmäisenä oli vuorossa hyppyrata ja koiria 9 eli jaossa 2 nousunollaa. Javan kanssa olin lähtövuorossa viimeisenä. Ykkösten ratoihin verrattuna tällä hyppyradalla oli paljon enemmän kieputusta ja pari putkiansaakin oli tehty (olin varma, että jompi kumpi imaisee Javan). Lähdössä Java oli yllättävän kiltisti, jäi paikalleen ja pääsin kävelemään hypyn 2 taakse. Alku meni hyvin, mitä nyt taisin itse sekoilla pussin (6) jälkeen askelissani. Ennen putkea 12 otin Javan haltuun tiukalla tässä-käskyllä ja putkella 15 blokkasin itse väärän pään. Putkien väliin mahtui mm. okseri (13), johon en muista ennen törmänneeni kisoissa. Kepit (17) Java meni todella hienosti ja ennen rengasta ehdin sekunnin jännittää, että mitä jos Java hyppääkin sivusta. Ei onneksi, tehtiin ainoana koirakkona nollarata! Ihanneaikaan jäi vielä 4,5 sekuntia ja tässä ratapiirros:
Nyt muistettiin olla paikalla palkintojen jaossa (toisin kuin viimeksi Noormarkun kisoissa). Palkinnoksi saatiin puruluu, puulaatta ja 10 euron lahjakortti Mustiin ja Mirriin. Nyt minulla on jo 20 euron edestä lahjakortteja ko. firmaan, kiitos Javan! Tällä kertaa päästiin mukaan palkintokuvaankin, täytyy yrittää bongailla sitä WECAn sivuilta.
Agilityrata ei mennyt ihan niin hyvin kuin hyppy. Nyt olin lähtövuorossa ensimmäisenä, mikä on aina yhtä ärsyttävää. Java ei millään halunnut jäädä lähtöön, vaan meinasi jatkuvasti varastaa. Toisena esteenä radalla oli keinu, jonka Java meni ihan ok, mutta hyppäsi liian aikaisin ja liian sivusta pois. Ei kuitenkaan virheitä siitä. Ennen keppejä (8) minun piti tehdä valssi, mutta en todellakaan ehtinyt. Tehtiin jonkinlainen takaaleikkaus kepeille ja Java haki ne aivan uskomattoman hyvin! Huomaa, että harjoittelu on todellakin auttanut.
Ensimmäinen virhe radalla tuli A:lta (12). En sanonut Javalle käskyä ollenkaan ajoissa, joten Java lähti perääni A:n ohi. A:n jälkeen tuli jälleen ihan uusi tuttavuus: sarjaeste. Kisoissa en tiennyt mitä sillä tarkoitetaan, joten piti myöhemmin kotona googlettaa. Loppurata meni hyvin, kunnes tuli toiseksi viimeinen hyppy (20). En ottanut Javaa putkesta mukaani, vaan jätin taakseni. Java juoksikin oikealle puolelleni ja tässä sähläyksessä hyppäsi hypyn 20 väärästä suunnasta. Ei oikeastaan harmittanut, kun oli jo vitonen alla. Java oli agilityradalla turhan kierroksilla (haukkui ja hyppi), mutta nyt kaikki virheet olivat ihan selkeästi ohjaajan eli allekirjoittaneen. Tässä ratapiirros (johon merkitsin sarjaesteen heti väärin eli pitäisi vissiin olla hypyt 13a ja 13b, mutta en nyt ala muuttamaan):
Videotkin piti olla, mutta kuvaajalla oli pientä häikkää kameran kanssa. ;)
WECAn jakamien palkintojen lisäksi Java sai kisoista mukaan itselleen uuden talvitakin, kun äitini erehtyi lupaamaan takin, jos Java pärjää. Hienon hyppyradan ansiosta Javalla on nyt oma ToppaPomppa. Tulee olemaan erittäin tarpeellinen talven treeneissä ja muutenkin:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti