Java
Java muutti Tampereelle Helsingistä. En osannut odottaa, että Java oli niin pieni kuin oli. Jo pelkkä syliin nostaminen tuntui haastavalta, etten vain riko pientä koiraa. Olin ostanut Javaa varten kaulapannan, mutta koskaan se ei päässyt meillä käyttöön, koska koko oli aivan liian iso myöhemminkin. Kotona kaikki oli ihan uutta niin koiralle kuin omistajalle. En oikein tiennyt mitä Javan kanssa pitäisi tehdä, kuinka usein se pitäisi viedä ulos, kuinka paljon ja koska sille pitäisi antaa ruokaa. Luulen, että alussa sitä kärsi jopa jonkinlaisesta pentuahdistuksesta, kun yhtäkkiä elämä muuttui niin paljon.
Käytin Javaa alussa hyvin paljon vain taloyhtiön omassa pikkupihassa ja vähän käveltiin tien reunassa. Olin kovin tarkka, ettei matkat vain olisi liian pitkät ja autotien takia hihna tuli nopeasti kuvioihin. Tässäpä asia, jota olen nyt saanut katua, sillä jos Java olisi pentuna paremmin oppinut seuraamaan minua vapaana, ei nykyisiä ongelmia ehkä samassa mittakaavassa olisi. Yksinoloon Java ei pentuna juurikaan tottunut, kun olin kesän kotona ja vasta syksyllä Java jäi luentojen ajaksi yksin. Onneksi tästä ei sentään tullut ongelmia.
Jossain syystä minulla on Javan kanssa ollut kiire. Pentuaikana piti opettaa sitä ja tätä ja Kaimion kirja oli jatkuvasti selailussa. Mitä tuskaa olikaan yrittää opettaa Javalle nätisti hihnassa kulkemista, kun se vain kiskoi ja muut hokivat miten niiden koirat oppivat kerrasta. Tiesin, että haluan nyt harrastaa koiran kanssa ja aloitettiin penturyhmä heti, kun mahdollista ja siitä vain jatkettiin. Näin jälkikäteen ajateltuna koulutin kyllä Javaa ahkerasti, mutta unohdin matkasta ne tärkeimmät: kontaktin ja luoksetulon. Ja todellakin olisi voinut jättää kiireen vähemmälle ja vain nauttia pentuajasta.
En totuttanut Javaa pentuna pesuihin saati naaman trimmaamiseen, koska en yksinkertaisesti tiennyt tehdä niin. Kuulin vasta Javan ollessa n. vuoden, että harjakoirien naamat ylipäänsä trimmataan. Tottumattomuudesta johtuen Java ei yhtään tykkää varsinkaan pesemisestä, joten siinä mielessä lyhyt turkki on Javalle varsin sopiva. Mitään suurta Java ei pentuna tuhonnut, yritti kyllä sovitella hampaita mm. kenkiini, mutta viimeistään suihkepullon avulla ne suunnitelmat unohtuivat. Yksi nettipiuha kyllä kohtasi loppunsa Javan hampaissa, mutta se on enemmän allekirjoittaneen vika, kun jätti piuhan lattialle ja istui vielä vieressä, kun koira sitä nakersi.
Nele
Nele tuli Tampereelle kaukaa Oulusta. Tällä kertaa tiesin mitä odottaa, ainoastaan korvien teippaus tuli ihan uutena kuviona. Ylipäänsä osasin nyt ottaa paljon rennommin ja keskittyä niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä. Etukäteen toki tuli pelättyä, että mitä jos kotiin saapuukin vielä haastavampi tapaus kuin Java, mutta onneksi Nele on luonteeltaan aivan erilainen.
Nele on vapaan kasvatuksen tulos. Jätin turhan kiirehtimisen ja Nele on saanut nauttia pentuajastaan ilman mitään koulutustavoitteita. Jos koira ei opi istumaan ensimmäisen viikon aikana, se ei ole maailmanloppu. Enemmän merkitystä on arkielämän sujumisella: Nele on todellinen turkinhoitajan unelma, kun on pennusta asti totutettu pesuihin ja trimmaukseen. Luoksetuloa ja kontaktia en hyvästä yrityksestä huolimatta opettanut niin paljon kuin olisi pitänyt, mutta toisaalta Nele on saanut nauttia vapaudesta ilman hihnaa. Näin jälkikäteen mietittynä olin ehkä jopa turhan rohkea pitäessäni Neleä lähes jatkuvasti lenkeillä vapaana, mutta nyt saan nauttia lopputuloksesta: Nele seuraa vapaana ollessaan minua eikä toisinpäin.
Javaa vein pentuna hyvinkin erilaisiin paikkoihin, mutta Nele on tässä suhteessa joutunut töideni sijaiskärsijäksi. Ja Nele olisi arkuutensa takia vielä tarvinut enemmän sosiaalistamista kuin Java pentuna, mutta kiitos rajallisen vapaa-aikani, tämä osa-alue jäi liian vähälle. Nele myös joutui heti tottumaan yksinoloon (tai siis olemiseen vain Javan kanssa), kun kesälomani ei osunut yhteen Nelen saapumisen kanssa. Kaiken kaikkiaan Nelen kohdalla pentuaika tuntui menevän ohi nopeasti, vaikka välillä miettiikin miten sitä oikein jaksoi aamulla ennen töihin lähtöä hypätä vähintään pari kertaa ulkona.
Ylläolevasta huomaa, että Javan kanssa tuli tehtyä paljon niitä ensimmäisen oman koiran virheitä, joita Nelen kanssa sitten paikkaili. Täydellisestä koiraa on turha tavoitella, ainakin niin kauan kuin omistaja itse on epätäydellinen. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti