Tänä vuonna järjestetään kolmatta kertaa Sastamalassa Musti & Mirri Cup. Viime vuonna osallistuin molempien koirien kanssa kahteen ensimmäiseen osakilpailuun ja Java sai kivasti cup-pisteitäkin, mutta Javan polvileikkauksen takia jouduimme jättämään loput osakilpailut välistä. Tänä vuonna olisi tarkoitus yrittää osallistua kaikkiin osakilpailuihin, mutta katsotaan miten käy...
Ensimmäinen osakilpailu ei ollut viime vuodesta tutussa jääkiekkokaukalossa, vaan hallissa. Hallin löytäminen oli aivan oma projektinsa, sillä navigaattori neuvoi meidät pellon laitaan Äetsässä, jossa ei näkynyt niin minkäänlaista hallia. Lopulta Fonectan numeropalvelu kertoi uuden osoitteen, tosin hekin luulivat, että olimme vajaan 70 kilometrin päässä Akaassa. Siihen todellakin on syynsä miksi maaseutumatkailu on joskus todella ärsyttävää... Ihme kyllä ehdittiin kisapaikalle juuri ennen mölliluokan alkua.
Ilmoitin molemmat koirat avoimeen luokkaan, sillä kisaaville ei jaeta mölliluokassa cup-pisteitä. Ja kyllä, luitte ihan oikein! Myös Java osallistui ensimmäistä kertaa sitten leikkauksensa epiksiin ja olikin koiristani ensimmäisenä vuorossa.
Avoimen luokan rata oli vaikea ja siinä oli paljon ansapaikkoja. Radalla oli myös keinu, joten arvasin, että ainakin Nelen kanssa tulisi hylätty. Mutta niin kävi myös Javan kanssa, sillä radalle päästessään Java oli pieni sähikäinen, joka sinkoili vähän joka puolelle. Huomasi hyvin, että olemme pitkälti tehneet yksittäisiä esteitä ja vain pieniä ohjauspätkiä. Toisaalta en välttämättä edes ohjannut Javaa parhaalla mahdollisella tavalla, koska on niin pitkä aika, kun viimeksi olemme tehneet yhdessä pidempää rataa. Vähän kyllä huolestuttaa, että veinkö Javan liian aikaisin kisaamaan, mutta toisaalta olemme tehneet omatoimitreeneissä yhtä paljon esteitä kuin mitä nyt oli kisaradalla.
Javan jälkeen ehdin hetken hengähtää, kun välissä oli yksi koirakko ennen Neleä. Nelen rata tosiaankin hylkääntyi heti keinulle: Nele tuli puoleenväliin keinua, mutta kääntyi ja tepsutteli takaisin alas. En jäänyt vääntämään keinun kanssa, vaan jatkettiin eteenpäin...tai ainakin yritettiin jatkaa, mutta Nelen mielestä keinonurmimaton haistelu oli taas tosi kivaa. Jouduin ihan kieltämään Neleä haistelusta. Loppurata oli enemmän tai vähemmän sähläämistä, mutta pujottelu meni kerralla oikein!! Kunpa olisin siinä vaiheessa tajunnut palkita Nelen... Kaiken kaikkiaan nämä epikset vain varmistivat sitä tunnetta, että ulkokisat sopivat paremmin Nelelle, koska sisätilamatot tuoksuvat näköjään niin herkulliselta, että Nele lähtee nopeasti haistelemaan, jos vain on tilaisuus.
Seuraavat osakilpailut ovatkin Kallialan koulun jääkiekkokaukalossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti