Viime sunnuntaina osallistuin Nelen kanssa hyppyradalle Takujen järjestämässä agilitykilpailussa Hervannassa. Tuomarina oli Seppo Savikko. Hyppärin rataprofiili oli kiva ja ihanneaikakin tavoitettavissa.
Nele lähti radalle heti toisena, kun meitä ennen yksi nousi kakkosiin ja toinen oli poissa. Tuntuu, että näistä alkupään lähdöistä on tulossa tapa... Jätin Nelen ensimmäisen hypyn taakse ja kävelin jonkin matkaa eteenpäin, mutta en toisen esteen taakse, koska ajattelin, että saamme paremmat vauhdit, kun nappaan Nelen puolivälistä mukaan. Mutta Nele päättikin yllättää ja lähti sellaisella vauhdilla, että kakkoshypyn jälkeisen valssin kanssa tuli allekirjoittaneelle oikein kiire. Nelen vauhti jatkui ja teimme mielettömän hyvää rataa (mm. putkiin irtoamiset oli hienot!) aina esteelle 16 asti.
Este 16 oli mutkaputki ja Nele irtosi sinne hyvin, mutta en tiedä mitä välissä tapahtui, sillä Nele tuli samaa reittiä ulos kuin oli putkeen mennytkin. Ehkä kutsuin Neleä liian aikaisin, kun halusin varmistaa, että tietää missä suunnassa olen. Kepeille tultiin huonossa linjassa ja olisi pitänyt pysäyttää Nele kunnolla, koska meni jälleen ensimmäisen välin ohi. Vasta kolmannella yrityksellä saatiin pujottelu sujumaan, mutta lopussakin Nele lähti kesken pois. Lopussa en varmistanut rengasta, kun luotin, että Nele osaa hypätä sen oikein, mutta olisi pitänyt muistaa, että vieras rengas ei välttämättä vielä suju. Nele hyppäsi renkaan sivusta ja ehti jo hypätä viimeisenkin hypyn ennen kuin itse tajusin asian, joten ei jääty korjailemaan. Tuloksena hylätty, mutta olen erittäin tyytyväinen siihen miten nopeasti Nele radalla eteni. Tämä vauhti kun pysyisi, niin ei tarvitsisi enää surra ihanneaikoihin pääsemistä.
Tytti nappasi muutaman kuvan Nelestä kisoissa ja myös niistä näkyy, että turkki putkella mennään! :)
Muita Tytin ottamia kisakuvia löydätte täältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti