Eilen kävimme pikkukoiraporukan kanssa treenaamassa tokoa Meirän Hallilla. Otin mukaan molemmat koirat, mutta vain Java pääsi tokoilemaan ja Nele joutui odottelemaan. Onneksi molemmat koirat saivat treenien aluksi ja lopuksi ottaa pienet spurtit
Janan kanssa, joten ihan tylsää ei Nelellä sentään ollut.
Javan kanssa tein vähän kaikenlaista ja porukalla otimme paikkamakuun (2,5 min) sekä luoksepäästävyyden. Nämä yhteisliikkeet onnistuivat hyvin, mutta yksittäisliikkeissä oli vähän hakemista. Onneksi kotona odotti treenikalenteri, johon sai heti tehdä pienen analyysin.
Ongelmia:
- Väljä seuraaminen
- Vinot perusasennot
- Estehypyn epävarmuus + haahuilu hypyn jälkeen
- Luoksetulon hidastuminen
Seuraaminen oli Javalla taas kovin väljää ja jäi helposti liian taakse. Perusasentojen vinous liikkeiden päätteeksi on ollut ongelma jo pitkään. Vinon asennon lisäksi Java saattaa istua liian kauas. Estehypyn epävarmuus ei ollut mikään yllättävä ongelma, koska tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun pitkästä aikaa pääsimme harjoittelemaan oikeaa tokoestettä. Hypyn jälkeinen haahuilu johtui luultavammin ihanista hajuista matossa ja onneksi saimme loppuun pari onnistunutta toistoa, kun Java kääntyi heti targetin namin syötyään. Luoksetulon hidastuminen oli hyvin pientä, mutta koska kyseessä on ollut meidän paras liike niin haluaisin, että Java tekisi sen kunnolla loppuun asti.
Pieni ongelma tokotreenauksen kanssa on ollut tilanpuute. Kotona pystyy niin rajoitetusti tekemään mitään, kuten pidempää seuraamista. Onneksi pakkaset lauhtuivat, joten täytyy käydä Tallilla omatreenaamassa ennen möllitokoa. Seuraamista voisi parantaa palkkaus useammin, estehyppyyn auttaisi tiiviimpi harjoittelu ja luoksetuloon saa vauhtia heittämällä välillä lelun taakse. Vino perusasento on hankalampi ongelma, kun se treenaamisesta huolimatta vain pysyy, mutta täytyy yhä jatkaa seinän vieressä harjoittelua.
1 kommentti:
Kokeilepa naksua tuohon seuraamiseen ja perusasentoon. Mä luopuisin tuosta seinästä ja ottaisin paikalla kääntymisiä ja askelsiirtymiä ja joka kerta ohjaisin koiran prikulleen oikeaan paikkaan. Näin vahvistat sitä oikeaa paikkaa kaikkein parhaiten. Harmittaa, kun en itse päässyt mukaan treeneihin, oli Sepin veli käymässä, joten piti sosiaalistaa =D
Lähetä kommentti