Auringonpaisteesta huolimatta nyt on aivan liian kylmä ulkoiluun, joten on hyvää aikaa keskittyä sisällä treenailuun. En olekaan vielä täällä kertonut, että ilmoitin Javan tokon episten alokasluokkaan, jonka järjestää Papillon- ja Phalèneyhdistys maaliskuun puolivälissä. Paikan päällä on tuolloin luultavasti useampikin perhoskoira, joten kiva päästä näkemään miten Java sopeutuu puoliksi kaltaistensa joukkoon. Äänen käytön puolesta veikkaan, että erittäin hyvin.
Nyt pitäisi ahkerasti harjoitella ALO-liikkeet kuntoon. Eniten treenausta tarvitsisi estehyppy, kun siinä jäimme muistaakseni vielä riippuvaiseksi käsiavusta. Edellisistä tokoiluista on niin pitkä aika, etten enää edes muista mitä ollaan tehty ja miten. Jos epikset menee hyvin ja jaksetaan tässä treenailla, niin virallinen kisa voisi olla jo katsottuna - tosin vasta kesällä.
Olen ahkerasti kirjoittanut muistiinpanoja treenikalenteriimme ja pakko sanoa, että ilman kalenteria en varmaan olisi tehnyt puoliakaan näistä mitä nyt. Eli hyvä ostos kaiken kaikkiaan! Koirien kanssa työn alla on ollut hiirimaton koskettaminen ja perusasento. Molempien kanssa on edistytty hyvin ja naksutinkoulutuksen kautta Nelekin on alkanut ymmärtää paremmin sivulletulon. Tavoitteena olisi hiirimaton avulla opettaa kontaktit kokonaan uudestaan koirille, koska nyt meillä ei ole mitään järkevää tapaa käytössä niillä. Kunhan vaan mennään ja toivotaan, että tassut osuvat oikeaan kohtaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti