lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Kisakausi alkoi

Lupauksistani huolimatta ilmoitin Nelen jälleen hyppyradalle ja näin ollen tänään oli vuorossa vuoden ensimmäiset viralliset agilitykisat. Kisat järjestettiin TamSKin Tallilla, joten esteet ja halli olivat tutut, mutta kuten hyvin tiedetään niin siitä ei välttämättä ole mitään apua. Tavoitteena meillä oli selviytyä radasta paremmin kuin viime kerralla ja päästä sieltä pois ennen enimmäisajan täyttymistä. Nämä tavoitteet täyttyivät ja vielä paremmin kuin osasin odottaa!

Nyt joku ehkä jo ajatteli, että saimme Nelen kanssa nollan, mutta ei sentään. Käytiin hakemassa taas yksi hylätty, mutta hyvä sellainen, sillä nyt kisoissa näkyi se Nele, jonka näen treeneissäkin. Innokas ja vauhdikas harjakoira, joka laittaa ohjaajankin juoksemaan. Hyppyrata oli helppo ja alussa sekä lopussa oli pitkät suorat vauhdin keräämiseen:



Kuten videosta näkyy niin meidän kohtaloksi koitui kepit, putket ja yksi hyppy. Kepeille Nele tuli liian vauhdikkaasti, olisi pitänyt kunnolla hidastaa vauhtia pois ennen aloitusta. Keppien aloitusväli löytyi hyvin, mutta toisesta välistä Nele meni kahdesti ohi. Putkilla kävi sama kaksoisohitus ja viimeisen putken Nele kiersi ihan kunnolla takaa. Tämä putkiongelma oli melko mystinen juttu ja muillekin sattui samaa. En kuitenkaan ole putkien suorituksen suhteen mitenkään huolissaan, kun tiedän Nelen kyllä osaavan ne. Keppien jälkeisellä hypyllä en ottanut Neleä riittävän hyvin hallintaan valssin jälkeen, joten Nele spurttaili hypystä ohi.

Mutta mikään ylläolevista ei harmita, koska ehdottomasti tärkeintä ja hienointa oli, että Nelestä löytyi vauhtia. Nyt on taas ihan eri fiilis kisaamisen suhteen, mutta näillä näkymin seuraavaksi on tiedossa jälleen pidempi kisatauko, kun hyppyratoja ei ole lähiseudulla ja agilityratoja varten keinua tarvitsee vielä treenailla paljon. Lisäksi kontaktit pitäisi ottaa molempien koirien kanssa kokonaan uudelleen työn alle.

Loppuun vielä Tytin ottama kuva meistä radalla:

2 kommenttia:

Adeina kirjoitti...

Mä olin just jäähdyttelemässä kun oli teidän rata, mutta onneksi näin nyt videolta. Tosi hyvältä näyttää Nelen vauhtia. Upeeta!! :) Pujotteluunkin on tullut vauhtia. Hyvä, hyvä :D Vielä vähän lisää varmuutta, niin ne on hyvät. :) Tää oli tosi Nelelle sopiva rata. Sun kannattaa toistekin kokeilla saman tuomarin rataa. Toi oli lupaavan näköistä ja ihan loistava kisakauden avaus :D

Tanja kirjoitti...

Kiitos! :) Rata oli kyllä mukava, Nelelle sopii Javaa paremmin tällaiset pidemmät suorat, kun pääsee keräämään vauhtia. Javalla suorat aiheutti lähinnä ylikierroksia. :D