Nyt olisi aika summailla kuluneen vuoden tapahtumia. Muistaakseni vuosi sitten oli sellainen fiilis, että vuosi 2010 tulee olemaan varsinainen muutosten vuosi ja niinhän siinä kävi. Omalla kohdalla kaikki muuttui, kun toukokuussa irtisanouduin vakituisesta työstäni, aloitin syyskuussa uudelleen opiskelun ja myin asuntoni lokakuussa. Tähän loppuvuoteen mahtui vielä muuttokin ja hetkellinen asunnottomuus. Mutta mitä koirien vuoteen kuului?
"Yllättäen" pitkin vuotta paljon aikaa kului taas agilityn parissa. Java nousi kolmosiin vuoden ensimmäisessä agilitykisassamme helmikuussa ja huhtikuussa meidät palkittiin TamSKin Vuoden 2009 mini agilitytulokas-tittelillä. Osallistuin Javan kanssa yhdeksään agilitykisaan ja saimme jopa yhden nollan kolmosista. Myös Nelen kanssa aloitin virallisissa kisaaminen kesäkuun alussa. Vuoden aikana osallistuimme kuudelle hyppyradalle ilman mainittavampaa menestystä. Juhannus kului (joko kohta voi sanoa "perinteisesti") Kaarinan Tuorlassa juhannuskisoissa, tosin tänä vuonna kisasimme vain yhtenä päivänä. Molempien koirien kanssa otin osaa myös M&M Cupiin Äetsässä, joka parin osakilpailun jälkeen jäi valitettavasti kesken.
Uusi juttu agilityrintamalla meille oli tänä vuonna Agirotu. Java osallistui Finnish Open-kisaan, joka oli samalla Javan vuoden viimeinen kisa ja Nele osallistui joukkuekisaan kiinanharjakoirien AgiHarjat-joukkueessa. Ihan putkeen eivät nämä karkelot menneet, mutta kivaa oli! Itse otin parin vuoden aktiivisen treenaamisen jälkeen tuntumaa myös harrastamisen toiseen puoleen ja kävin agilityn koulutusohjaajan peruskurssin. Lokakuusta alkaen olen vetänyt TamSKilla tiistaisin omaa ryhmää.
Kuitenkin tämän vuoden suurin juttu oli Javan polvileikkaus heinäkuussa. Agility ja muu harrastaminen loppui kuin seinään ja tilalle tuli toipumista sekä kuntoutusta. Oikeastaan koko leikkausta ja vajaata kuukautta sen jälkeen ei edes muistele mielellään sillä sen verran rankkaa aikaa se oli sekä koiralle että omistajalle. Tästä huolimatta olen silti tyytyväinen tekemääni päätökseen leikkauttaa molemmat polvet kerralla.
Muita mainitsemisen arvoisia juttuja tältä vuodelta on Joka Koiran Sprinttikisa kesäkuussa ja Nelen ensimmäinen tokokurssi syksyllä. Lisäksi koirat saivat tutustua fysioterapiaan ja koirahierontaan. Aikalailla vuosi sitten alkunsa sai myös pikkukoirafoorumi, jonka kautta ollaan tavattu mukavia koiraihmisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti