Vuoden viimeiset viralliset

Viralliset agilitykisat on tämän vuoden osalta nyt kisattu. Tänään osallistuin Nelen kanssa oman seuran eli TamSKin kisoihin Tallilla. Kisat alkoivat vaihteeksi hyppyradalla ja rataan tutustuminen oli aamulla klo 7:30. Tuntui, että sekä koirat että ohjaajat olivat siihen aikaan vielä kirjaimellisesti ihan kuutamolla. Lähtölistojen arvonnassa meillä oli vieläpä niin hyvä tuuri, että jouduin Nelen kanssa ensimmäisenä radalle. Onneksi ykkösissä ensimmäisenä lähteminen ei ole ihan niin kamalaa kuin kolmosissa, jossa ratoja olisi niiden vaikeuden takia kiva hetken aikaa sisäistää.

Tänään hyppyrata oli jälleen helppo. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että siitä voisi mitenkään selvitä ilman virheitä. Olisi luullut, että tutussa hallissa ja tutuilla esteillä agiliitäminen olisi helppoa, mutta kaikkea kanssa. Nele otti häiriötä ratahenkilöistä, selvitti kepit juuri ja juuri, juoksi ohi putkesta ja pussista sekä hyppäsi renkaan sivusta. Itsellä alkoi pinna kiristyä pussin tienoilla ja renkaalla otti jo päähän, kun Nele ei voinut kunnolla keskittyä. Mikä siinä onkin, että treeneissä Nele osaa, mutta kisoissa näyttää kuin olisimme vasta aloittaneet agilityn?! Katsokaa vaikka itse:



Tämän räpellyksen jälkeen on hyvä ja syytäkin jäädä kisatauolle. Seuraavan kerran aion kisata Nelen kanssa virallisissa vasta, kun olemme valmiit menemään agilityradalle. Keinu olisi siis saatava varmaksi ja pujottelu sujuvaksi. Oman seuran epiksissä voisin käydä nyt talven aikana palkkailemassa Neleä kisaradalla, jos Nele vaikka saisi lisää motivaatiota ja varmuutta kisamaiseen suoritukseen.

Kisoissa oli paikalla Berran myyjä ja pakkohan sitä oli vähän shoppailla. Mukaan tarttui namipussi ja motivointilelu Nelelle. Motivointilelu on valitettavasti aitoa minkkiä, mutta myyjä kertoi, että palat oli saatu turkistehtaalta ns. roskiin menevinä, joten eläintä ei tämän lelun takia tapettu.