perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Yllätyksiä

Tämä viikko on ollut todellinen yllätysten viikko. Pari postausta sitten en vielä tiennyt mitä syksyyn tulisi omalla kohdalla kuulumaan, mutta nyt tämäkin on selvinnyt. Maanantaina sain puhelun, että olen päässyt varasijalta opiskelemaan Ahlmanille puutarhatalouden perustutkintoa aikuiskoulutuksena. Opiskelu kestää kaksi vuotta ja suuntautumisena on kukka -ja puutarhakaupan puutarhuri. Opiskelut alkavat ensi viikon tiistaina ja yllätyksekseni kyseessä ei ollut "muutama tunti iltaisin"-tyyppinen opiskelu, vaan meillä on ihan 9-16 päiviä. Koirat joutuvat siis taas tottumaan useamman tunnin yksinoloon, tosin opiskelua Ahlmanilla on vain muutama päivä kuukaudessa eikä joka päivä. Itseopiskelua taitaakin sitten olla koko vapaa-ajan edestä, joten lomailut saa kohta puoliin unohtaa.

Maanantaina oli myös seuramme agilitykouluttajien kouluttajakokous, jonne itsekin menin, kun syksyllä olisi tarkoitus vetää omaa ryhmää. Ennen kokousta minulla ei ollut koulutettavia eikä ryhmälle omaa treeniaikaa, mutta kokouksen jälkeen oli molemmat. Lokakuun alusta koulutan tiistai-iltaisin alkeisjatko-tasoisia koirakoita, joita kävin tänä tiistaina jo katsomassa ja vähän kouluttamassakin. Tänä viikonloppuna on edessä myös koulutusohjaajakurssin toinen ja viimeinen osa, jonka jälkeen on tarkoitus tehdä vielä toiset viisi harjoittelua ja sen jälkeen saisi koulutusohjaajakortin.

Kaikki nämä uudet kuviot ovat aiheuttaneet jo aika paljon sekä jännitystä että järjesteltävää. Tai agilitykoulutuksen suhteen en nyt vielä tee mitään erikoista, mutta opiskelujen takia on pitänyt miettiä miten aikoo raha-asiansa tulevaisuudessa hoitaa. Luultavasti joudun hakemaan pitkästä aikaa opintotukea, joka tunnetusti on hyvin pieni summa ja näin ollen asuntokuvioiden ratkaisemiseen joutuu laittamaan myös vauhtia. Luulenpa, että oma ja siinä sivussa myös koirien elämä kokee todellisia muutoksia tänä syksynä. Java onneksi on jo tottunut muuttaja (nykyinen asunto on Javalle kolmas), mutta Nelen kohdalla vähän mietityttää, että miten mahtaa suhtautua uuteen ympäristöön. Kovasti tahtoisin meille oman pihan, mitä voisi opiskelujen aikanakin hyödyntää, mutta saa nähdä miten tässä loppujen lopuksi käy.

2 kommenttia:

Pauliina kirjoitti...

Sulla on kyllä nyt tosi paljon uutta tulossa, hienoo! Onnee sekä opiskeluun (oon melkein kateellinen koska koulussa on mun mielestä kivaa) ja onnea myös kouluttamiseen :D

Tanja kirjoitti...

Kiitos! :) Just about viikko sitten mietin, että mitähän sitä keksisi elämässään ja yhtäkkiä kaikki ratkaistiinkin mun puolesta.