Vein tänään Javan fysioterapeutille Pirkkalaan. Kyseessä oli siis Elina Karhumäki, jolle olen vienyt koirat kerran aiemminkin.
Ensin katsottiin Javan liikkeitä pihalla. Fyssari huomautti heti Javan liikkuvan suorilla takajaloilla eli ei koukistanut polviaan liikkuessaan. Javaa pitäisi nyt viedä kävelemään pitkään heinikkoon, jotta joutuu nostelemaan jalkojaan ja samalla koukistaa myös polviaan. Myös erilaisten esteiden, kuten tikapuiden, yli asteleminen pitäisi ottaa kuntoutusohjelmaan.
Sisällä fyssari huomasi Javan keventävän vasenta takajalkaansa (seisoo vinossa oikealle) ja esimerkiksi istuvan hieman toispuoleisesti. Tätä pitäisi nyt korjata mutkittelevalla ylämäkikävelyllä, diagonaaliseisonnalla, ympyrän kävelyllä, yms. Fyssarin mukaan yksi syy keventämiseen voi olla ihan tottumus, sillä kipuja Javalla ei tuntuisi olevan. Noin muuten polvet olivat ok, vasen vaikutti hieman löysemmältä kuin oikea (näin oli jo ennen leikkausta).
Jumeja Javasta löytyi rangasta ja juurikin vasemmasta takajalasta. Yllättävän nätisti Java oli koko hoidon ajan ja silmätkin menivät välillä ihan kiinni. Tällä kertaa ei edes läähättänyt, vaikka jumien käsittely varmasti oli kivuliasta. Java saikin jälleen kehuja paikallaan pysymisestä, kun pikkukoirien kanssa siinä on kuulema välillä hankaluuksia. Itselleni on aina ollut ihan selkeää, että koirille tehdään hoitotoimenpiteet halusivat ne sitä tai eivät eikä tulisi mieleenkään antaa koiralle mitään erivapauksia pienen koon tai vastustelemisen vuoksi.
Vapaanapitoa fyssari suositteli vasta jonnekin kuukauden päähän, koska Java ei vapaana voi juoksennella nätisti, vaan teloo vielä itsensä metsässä rymytessään. Portaat pitäisi kantaa ainakin alaspäin mentäessä, ylös olen antanut Javan mennä yhden porrasryhmän verran, kun on osannut mennä portaat kävellen. Agility kuulema voitaisiin aloittaa ehkä jo aiemmin kuin ensi kesänä, mutta ei tässä mikään suuri kiire ole ja talvella ei joka tapauksessakaan treenata. Jos kaikki menee hyvin, niin keväällä voisi pikkuhiljaa aloitella ns. rimattomalla agilitylla (eli ei hyppyjä vielä). Nyt heti pitäisi kuitenkin aloittaa parin kuukauden tehokuntoutus, että saisi Javan polvet taipumaan ja vasemman puolen keventämisen pois. Seuraava aika fyssarille on joulukuun alussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti