Tänään osallistuin Nelen kanssa Pirkkalan Piskien järjestämiin epävirallisiin agilitykisoihin. Menimme jälleen mölliradalle, joka oli huomattavasti helpompi kuin Nokian epiksissä ja nyt radalta löytyi myös puomi.
Möllirata meni muuten oikein kivasti, mutta saimme vitosen heti ensimmäisestä putkeen menosta. Itse olisin veikannut virheen tulleen vasta jälkimmäistä putkeen menosta, sillä siinä Nele vähän ihmetteli, mutta videolla näkyy selvästi, että vitonen tulikin jo ekalta. Pakko sanoa, etten yhtään muista mitä siinä tapahtui ja videokin on sen verran kaukaa, ettei näe mistä tilanteesta virhe tuli. Puomille meno oli ehkä radan jännittävin paikka, mutta Nele suoriutui siitä varsin mainiosti ja meni jopa todella vauhdikkaasti! Ei epäröinyt yhtään, vaikka kyseessä oli ihan outo puomi ja eri värinenkin kuin omalla seuralla. Loppuradalla oli tosiaan pientä irtoamisongelmaa putkeen ja lisäksi meinasin itse mokata jättämällä Nelen taakseni putken jälkeen. Onneksi tajusin napata Nelen takaa mukaan viimeisille hypyille.
Pääsimme reippaasti ihanneajan alle (-14,94) ja lopulta sijoituimme minimöllien kolmanneksi. Palkinnoksi tuli ruusukkeen lisäksi erilaista koiranruokaa, jonka Nele ja Java saavat jakaa keskenään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Onpas muuten hassu toi virhe..mikä se muka tossa voi olla? Eihän se ehdi edes meneen ohi siitä eikä pysähdy??? Kosketko sä esteeseen, tms?
Saatto muuten olla, ettei toi tullutkaan putkelta. Mulla on hämärä mielikuva kolahduksesta, että oiskohan siellä tullut kakkoshypyn rima alas... Melkein pakko olla joku semmonen, koska en mäkään näe tos putkeen menossa mitään ihmeellistä.
Hyvä Nele ja Tanja, palkintosija taas.
Lähetä kommentti