sunnuntai, tammikuuta 17, 2010

Ruudusta puomiongelmaan

Taas on parit tokotreenit takana. Viime viikolla olin treenien ainoa osallistuja ja kävimme läpi alokasluokan liikkeistä luoksepäästävyyden, seuraamisen ilman hihnaa, luoksetulon, liikkeestä seisomisen ja hypyn. Lisäksi kokeiltiin lyhyesti ruutua, joka on voittajaluokan liike. Java suoritti kaiken varsin mallikelpoisesti ja ainut "suurempi" ongelma taisi olla perusasennon vinous. Hypyssä käytettiin namialustaa apuna, kun Java ei oikein ymmärrä hyppy-käskyä niin, että itse jään seisomaan paikalleni, kun agissa lähden aina itsekin liikkeelle. Myös ruudun harjoittelussa oli namialusta, kun liike on meille outo. Jostain syystä tuntuu, ettei sitä tarvitse koskaan kisamielessä edes harjoitella...

Tänään treeneissä oli jo muitakin ja otettiin luoksepäästävyys, paikkamakuu, luoksetulo ja erilaisia pujotteluita/seuraamisia. En vieläkään lakkaa ihmettelemästä miten pitkälle Java on paikkamakuussa päässyt, kun taas 2,5 minuuttia meni ihan ongelmitta. Tietty voi olla, että kun kevät tulee ja siirrytään ulos, niin koira lähtee maasta omia aikojaan.

Myös agilitya on jälleen tällä viikolla ollut ohjelmassa, ensin ohjattujen treenien ja sen jälkeen omatoimitreenien muodossa. Java oli molemmissa treeneissä oikein mainio, mutta Nelen kanssa hankaluuksia olikin molempien edestä. Innokas ja iloinen Nele oli kyllä, mutta huomaa, että Nelen kohdalla tauko ei välttämättä ollut ihan niin hyvästä. Ohjatuissa treeneissä Nele meni taas nenä maassa ja oli muutenkin vähän muissa maailmoissa. Kouluttaja epäili radan olleen liian pitkä Nelelle eikä sillä riittänyt keskittyminen. Omatoimitreeneissä tuli aivan yllättävä ongelma: Nele ei suostunut menemään puomille! En tiedä luuliko puomia keinuksi vai mikä oikein oli syynä. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin Nelen menemään puomin ja kun Nele hoksasi mistä oli kysymys, niin menikin jo tosi innokkaasti päästä päähän.

Kunpa saisin Neleenkin samanlaisen agi-innon kuin Javaan.

Ei kommentteja: