Sain tänään viime postauksessa mainitsemani kirjan eli Emma Parsonsin Ääni rauhoittaa. Aggressiivisesti käyttäytyvän koiran koulutus. Lisäksi kuvassa näkyy toinen tilaamani kirja, Lepoa tassuille (Holmgren Anna, Söderström Lundberg Marie), jossa on ohjeita koirien venyttelyyn ja hierontaan. Tämä kirja ei maksanut minulle kuin vähän vajaa 10e, joten pakkohan sekin oli tilata. Seuraavaksi aion lukaista Parsonsin kirjan läpi ja siitä varmasti tulee taas uusia ajatuksia teille raportoitavaksi. :) Hierontakirja tuli myös tilattua juuri oikeaan aikaan, sillä varasin eilen molemmille koirille ajan fysioterapiaan. Saatiin aika vasta 22.1., kun fyssarilla oli kovin täyttä. Jos kummassakaan koirassa ei ilmene mitään suurempaa, alan fyssarin jälkeen viemään niitä säännöllisen epäsäännöllisesti hierojalle.
Lisäksi sain tänään uusia pesuaineita koirille, jotka myös pääsivät kuvaan mukaan. Harjakoirafoorumilla monet suosittelivat PurePaws-aineita ja tilasin niitä kokeiluun, kun vanhat pesuaineet alkavat olla jo vähissä. Shampoona on Ultra Reconstructing, hoitoaineena Ultra Moisturizing ja tietty oli pakko ottaa myös harjausneste eli Ultra Finishing. En malta odottaa, että pääsen testaamaan näitä Nelen turkkiin!
Turkinhoitorintamalla meille kuuluu muutenkin hyvää, kun Metro-asia ratkesi viimeinkin edukseni. Eli lyhyesti tarina oli se, että vajaan vuoden käytössä olleesta Metrosta meni hiilet toiselta puolelta, hiilten vaihdon jälkeen laite savusi ja kipinöi, palautin Metron takuuseen, kauppias toimitti sen huoltoon, joka sanoi, että hiilen loppuminen rikkoi moottorin eikä Metrosta saa toimivaa, tehdas ei suostunut tulemaan asiassa mitenkään vastaan, minä en suostunut enää uudestaan maksamaan lähes 300e laitteesta, jossa hiilten käyttöajan piti olla keskimäärin 500h (itse ehdin kuivata n. 40h) ja lopulta kauppias antoi omaan piikkiinsä minulle uuden Metron "joululahjaksi". Kauppiaan eli Peten koiratarvikkeen maine säilyi ja voin yhä hyvillä mielin tilata sieltä tavaraa, mutta tehtaan toiminta saa pelkkää miinusta, kun ottaa huomioon, että yhden Metron kustannukset eivät todellakaan ole niille mitenkään suuret. Toivotaan kuitenkin, että tämä uusi Metro nyt kestää, koska turkin kuivaaminen sillä on ihanan nopeaa.
tiistaina, tammikuuta 05, 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti