tiistaina, kesäkuuta 30, 2015

Kesä parvekkeella

Koirien iloksi olen taas ollut kolmen päivän vapaalla. Tällä kertaa otettiin rennosti ja esimerkiksi sunnuntaina käytettiin paljon aikaa ihan vain olemiseen, sillä aurinkoinen ja lämmin päivä näkyi koirien menossa ja pitkät lenkit sai unohtaa.



Ehdin samalla viimeistellä parvekkeen kesäkuntoon. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen ja nyt täytyy vain toivoa hyvää ilmaa, sillä alkukesän kylmyys on hidastanut kasvuunlähtöä. Lisäksi eräs valkoinen pikkukoira on salaa käynyt latvomassa ainakin basilikaa ja tuoksuhernettä...


Pajukoreissa vasemmalta basilikaa ja timjamia - samettikukkaa - samettikukkaa ja valkoista sinisievikkiä. Työpaikaltani ostin parvekkeelle valkoisen penkin, koska lattialla nämä korit olisivat tulleet nopeasti latvotuksi.


Ajattelin ensimmäistä kertaa kokeilla monivuotisten kasvatusta parvekkeella ja ostin itselleni synttärilahjaksi pikkusyreenin ja mustaherukan ('Pohjan jätti'). Viime vuoden kokemuksen perusteella amppelissa on taas tomaattia, sillä en jaksa tapella ampiaisten kanssa siitä kuka ehtii syödä amppelimansikat. Kaiteeseen on ripustettu muurikello ja hopeavitja, pöydällä kukkii mårbacka ja istutuslaatikossa on ruusun kaverina vielä kovin nupullista harsokukkaa.


Kokeilussa on tänä vuonna myös kesäkurpitsa. Vielä näyttää hyvältä, mutta nähtäväksi jää tekeekö tämä parvekkeella satoa.


Kesäköynnöksinä on koristehumalaa ja valkoista tuoksuhernettä (ellei Tilda ehdi syödä niitä kaikkia). Jälkimmäiseltä en odota peittävyyttä, mutta jos nyt suostuisi kukkimaan kauniisti. Humala joutui ensin minun ja sen jälkeen Tildan latvomaksi eikä kylmillä ilmoilla suostunut kasvamaan yhtään, mutta nyt lämmin ilma on saanut sen kasvamaan jo kaiteen reunalle asti. Tällä puolella kaiteeseen on ripustettu kerrottu lumihiutale ja pari markettaa.


Jo Jankassa asuessa haaveilin omasta yrttilaatikosta, mutta tilanpuutteen ja hinnan takia laatikko on jäänyt hankkimatta. Nyt kyseinen laatikko tuli työpaikallani alennusmyyntiin, joten pakkohan se oli vihdoinkin ostaa! Lattialla yrttilaatikko ei toimisi sekä valon puutteen että valkoisen pikkukoiran takia, joten kävin hakemassa sen alle Ikeasta halvan apupöydän. Yrtteinä tänä vuonna rosmariini, kiinansipuli, tilli, persilja ja viinisuolaheinä sekä bonuksena vielä tähkälaventeli.

Ei kommentteja: