Juhannus ja paluu kaupunkiin

Juhannuksena sain nauttia kolmen päivän vapaasta ja viivyimme Kankaanpäässä aina maanantai-iltaan asti. Lenkit suuntautuivat pitkälti vain läheiselle pellolle, johon oli muuttanut myös rusakko - minun harmikseni ja Tildan iloksi. Yhtäkään lähikohtaamista ei tietääkseni tullut, sillä ehdin nähdä rusakon ennen koiria, mutta kovasti Tildaa kiinnosti jäljet ja pikkukoira hävisi välillä metsän puolelle. Keskellä metsää kulkee joki, jota en uskonut Tildan lähtevän ylittämään, mutta pitkältä tuntuvat aina ne hetket, kun koira ei ole näköpiirissä.

Sunnuntaina aktivoiduttiin sen verran, että lähdimme iltapäivästä Lauhanvuoren kansallispuistoon Isojoelle. Tavoite oli kiertää puiston nähtävyydet ja etsiä samalla alueen geokätköt. Ihan suunnitelmien mukaan retki ei kuitenkaan mennyt, vaan jouduimme kesken kaiken palaamaan kiireesti takaisin autolle. Tildalla nimittäin jostain syystä turposi kuono kesken reissun ja aloin pelkäämään, että turvotus pahenisi niin, että se vaikuttaisi hengitykseen. Mitään lääkkeitä ei ollut matkassa mukana, vaan lähin kyypakkaus oli juurikin autossani. Alueella oli todella paljon muurahaisia (koiria autoon nostaessa tassuista sai ensin nyppiä muurahaisarmeijan pois) ja hyttysiä. Yksi vaihtoehto voi olla sekin, että Tilda juostessaan osui maa-ampiaispesään. Illan mittaan turvotus onneksi laski pois eikä mitään lääkitystä tarvittu. Myöhemmin huomasin Nelenkin kärsineen erityisesti hyttysistä, sillä kuonon alue oli täynnä pistoksia. Lauhanvuorelle menemme varmasti vielä uudestaan, mutta vasta syksyllä!

 Lauhanvuorelta, jossa mukana myös siskoni Rinne-koira

Tampereelle palasin tällä kertaa kolmen koiran kanssa eli myös Java on nyt kotiutunut. Mikään seesteinen ei kotiinpaluusta tullut, vaan heti keskiviikkona menimme Kaupin vinttikoiraradalle Tappien tarjoamaan viehejuoksu-tutustumiseen. Tosin Java ei päässyt juoksemaan, vaan sai syödä välipalaa autossa. Nelelle homma oli jo tuttua ja lähti hyvin käsivieheen perään. Tilda sen sijaan oli ensikertalainen, mutta sattuneista syistä ei tullut mieleenkään, että Tilda tarvisi mitään erikoisjärjestelyitä. Pikkukoira meni kuin vanha tekijä eikä yhtään katsonut peräänsä. Tapporavistelua ei nähty, mutta luulen, että sellainenkin tulisi, jos ehtisimme käydä ratatreeneissä. Näillä näkymin seuraava mahdollisuus olisi kuitenkin vasta joskus elokuun puolivälissä.

 Koko lauma kotona

Torstainakaan en töiden jälkeen jäänyt kotiin ihmettelemään, vaan lähdimme samantien Hervantaan agilitytreeneihin. Tällä kertaa radalla oli keinu, kun sitä nimenomaan sinne toivoin. Ja vihdoinkin Nele alkoi vaikuttaa enemmän omalta itseltään ja vauhtia löytyi paremmin kuin kahdessa aiemmassa treenissä. Keinun Nele teki yhtä kertaa lukuun ottamatta ja pientä epäröintiä oli taas ilmassa, mutta loppua kohden suoritus parani. Laitetaan tauon piikkiin, sillä en edes muista, koska viimeksi olisimme tehneet keinua radan osana... Koska treeniryhmässä oli jälleen vain pari osallistujaa, pääsi Tildakin hieman juoksemaan. Ja Tildahan päätti, että voisi tehdä vaikka keinun... Kukaan ei ehtinyt väliin ja keinun laskeutuminen hämmensi Tildan niin, että ehti kääntyä ympäri ja keinun lähtiessä laskeutumaan toiseen suuntaan, hyppäsi kyydistä pois. Nyt jos Tilda kehittää keinukammon, en voi syyttää kuin itseäni. Keinuepisodin jälkeen tehtiin puomia ja ylösmeno meinasi jännittää pikkukoiraa. Teki kuitenkin puomin eikä jäätynyt täysin, joten mitenkään erityisen huolissani en vielä tästä ole. Muuten Tilda oli todella pätevä ja ihan harmittaa, ettei pikkukoiralla ole omaa treeniryhmää. Onneksi Tapeilla alkaa kohta keskiviikon ratatreenit ja ainakin kahdelle kerralle olen jo varannut Tildan paikan.