keskiviikkona, lokakuuta 16, 2013

Lämmintä syksyyn

Päädyin jokin aika sitten ostamaan Mustin ja Mirrin verkkokaupasta kevyet pusakat Javalle ja Linalle. Molemmat pusakat ovat Hurtan mallistoa ja Javalle ostettu malli oli poistomyynnissä, joten sain sen alle 20 euron. Jos olisin toiminut heti, kun näin ilmoituksen poistomyynnistä, olisi myös Lina saanut samanlaisen ja yhtä halvan, mutta viivyttely kostautui ja Linan koko myytiin kaikista väreistä loppuun. Postikuluja näistä kummastakaan ei onneksi tarvinut maksaa, vaan toimitus onnistui lähimpään Mustiin ja Mirriin.

Jälkikäteen ajateltuna manttelit olisivat olleet kätevämmät ja nopeammat pukea, mutta oikein mitään sopivaa ei tullut vastaan enkä jaksanut alkaa säätää mittatilauksen kanssa.

Javalla Hurtta Pro-pusakka, jonka väri sopii yhteen Javan haalarin kanssa

Linalla Hurtta Outdoor Frost-pusakka


Linalle pusakka on ehkä aavistuksen verran iso (tästä mallista ei jostain syystä ollut kokoa 33, vaan piti ottaa 35), joten voi olla, että Nele ja Lina vaihtelevat vaatteita keskenään. Pääasia kuitenkin on, että jokaiselle on jotakin lämmintä ylle, kun pakkaset kiristyvät ja ulkona tuulee kylmästi.

Ei kommentteja: