Uusia harrastuksia

Tieto sydänsairaudesta on pakottanut unohtamaan Linalta kaikki yhtään tavoitteelliset harrastukset eli pääasiassa agilityn. Tämä harmittaa, koska olin Linan kanssa vasta pääsemässä alkuun enkä pääse nyt näkemään miten pujottelun opettaminen hihnassa tai keinun opettaminen lopusta alkuun-menetelmällä olisivat pitkällä tähtäimellä toimineet. Myös Java on nykyisin enemmän tai vähemmän osa-aikaeläkkeellä harrastamisesta. Siinä vaiheessa kun koiralta on korjattu polvet, näkökyky ei ole paras mahdollinen ja veteraani-ikä tulee täyteen reilun puolen vuoden päästä, ei ole järkeä harrastaa täydellä teholla. Näillä näkymin Java juoksee tänä syksynä agilityssa yhden virallisen kisastartin, mutta väistämättä edessä on Javankin siirtyminen jossain vaiheessa kokonaan eläkkeelle.

Kaikki tämä jättää aktiivisemman koiraharrastamisen yhden koiran, Nelen, varaan. Nele ja kovat tulostavoitteet eivät mahdu mitenkään samaan lauseeseen, vaan kaikesta treenaamisesta huolimatta Nele on yhä vieläkin sama tuulella kulkeva kukkien haistelija kuin aiemmin. Olisi typerää uskotella itselleen tekevänsä Nelestä SM-kisojen tähteä, kun koiralla ei yksinkertaisesti ole sellaiseen vaadittuja ominaisuuksia. Mutta tämä ei todellakaan tee Nelestä huonoa koiraa, pitää vain itse ymmärtää olla realistinen tavoitteiden kanssa.

Kaikki ylläoleva on pohjustuksena sille, että meidän ykkösharrastus, agility, on jäämässä pikkuhiljaa taka-alalle ja siirryn koirien kanssa entistä enemmän muihin, ei-tavoitteellisiin, harrasteisiin. Toki tämä vaihe alkoi oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun keväällä jätin säännölliset agilityn viikkotreenit kokonaan pois. Viime keskiviikkoiltana ajaessani SDP:lle sateessa ja pimenevässä illassa olin todella helpottunut siitä, ettei meillä ole talveksi treenipaikkaa ja kurjalla säällä voin hyvällä omatunnolla jäädä kotiin sohvalle. Monet talven tuulet ja tuiskut olen raahannut koiria hallille todetakseni, ettei harrastaminen ole kamalan kivaa siinä vaiheessa, kun koira ja ohjaaja ovat molemmat kylmissään lämmittelystä huolimatta tai kun koiran turkkiin takertuu ulkona kaikki mahdollinen lumi, jota on mahdoton saada pois ilman vettä (voi miettiä kuinka mukavaa koiralla on juosta radalla tai istua kotimatka autossa turkki täynnä kylmää lunta...).

Tämä syksy on tuonut mukanaan kaksi uutta ja innostavaa harrastusta, joissa kummassakaan koirat eivät ole pääosassa. Paritanssin alkeisiin koirilla ei ole mitään asiaa, mutta geokätköilyyn koirat ovat päässeet osallistumaan. Lähialueen kätköt on jo haettu lenkkien yhteydessä ja esimerkiksi viime torstain omatoimitreenien jälkeen kävin Nelen kanssa etsimässä neljä kätköä lähimaastoista. Tuli samalla tehtyä kunnon jäähdyttelykin. :) Näissä uusissa harrastuksissa parasta on ehdottomasti se, että nämä ovat VAIN huvin ja urheilun vuoksi eikä tarvitse pohtia minkäänlaista kisaamista. Agilitykin oli parhaimmillaan silloin, kun vasta aloitin sen Javan kanssa - myöhemmin koko laji muuttui kovin painostavaksi, kun piti laskea sekunteja, hioa joka helvetin käännöstä ja tehdä kaikki täydellisesti. Näistä syistä agilityn aloittaminen Linan kanssa tuntui hirvittävän vaikealta: pelkäsin heti epäonnistumista ja oli helpompi luovuttaa kuin edes yrittää. Ja toisaalta hyvä näin, kun nyt selvisi, että Linan terveystilanne olikin odotettua vakavampi.

Pari kätköä haettiin Janan ja Hilan avustuksella, kuva: Tytti Käyhkö

Geokoira Nele odottelee, että omistaja suorittaa loggauksen

Tällä hetkellä oma fiilis agilityn suhteen on kuitenkin koko ajan paranemaan päin, kun on saanut otettua etäisyyttä ja harrastanut omilla ehdoillaan. Nelen harjoitussuunnitelman puitteissa on ollut kiva tehdä treenejä ja keskiviikon valmennuksissa on ollut mukava käydä, kun tietää saavansa hyvää koulutusta. Tällä tyylillä jatketaan eteenpäin, varsinkin kun vuorotyö omalta osaltaan tehokkaasti estää aktiivisen kisaamisen. Yhdet kisat silloin, toiset tällöin - muu aika voidaankin käyttää vaikka kätköjen etsimiseen. :)