Koulutusohjaajan jatkokurssilla tein kahden kuukauden agilityn harjoitusohjelman Nelelle. Emme saaneet mitään palautetta siitä oliko harjoitusohjelma hyvä vai huono, mutta ainakin se on itse ajatuksella tehty ja ennen kaikkea realistinen. On turha luvata menevänsä hallille omatoimitreenaamaan monta kertaa viikossa, kun jo yksikin kerta on saavutus.
Mielenkiinnosta ja tulevien kisojen yritän nyt parhaani mukaan noudattaa tekemääni ohjelmaa ja tiistaina kävinkin SDP:llä tekemässä Nelen ja Javan kanssa suunnittelemani omatoimitreenin. Myös Lina oli mukana ja teki pieniä juttuja, kuten näytti kuinka pätevästi osaa hakea kontaktiasennon. Nele teki keinua hienosti ja on todella harmi, ettei sama näy kisoissa. Pitäisi ehdottomasti jossain vaiheessa päästä harjoittelemaan keinua kisamaisessa tilanteessa (= epiksissä). Tällä viikolla pitäisi vielä harjoitella kontaktia kotona, mutta koska olen töiden ja muiden menojen takia käynyt täällä lähinnä nukkumassa, taitavat kontaktitreenit jäädä vähäiseksi.
Harjoitusohjelma (viikot 37-44)
Koira: kiinanharjakoira Nele (5v)
Lähtötaso: mini kakkonen, ongelmia erityisesti keinun ja pujottelun estevarmuudessa
Harjoitteluresurssit: ei säännöllistä viikkoryhmää, kerran kuukaudessa Anne Huittisen agilityvalmennus, mahdollisuus ostaa lisävuoroja lähialueiden yksityisestä agilitykoulutuksesta, mahdollisuus mennä vapaina aikoina omatoimitreenaamaan TamSKin halleille, ohjaajalla harrastamista häiritsevä vuorotyö
Tavoitteet: estevarmuutta keinulle ja pujotteluun, säännöllisempi harjoittelu, yksi nolla kakkosista vuonna 2013
Harjoitusohjelma viikoille 37-44:
vko 37
- Yhdet omatoimitreenit → varmuutta itsenäiseen pujotteluun (toistot molemmin puolin, palkka apuohjaajalta), keinu pienen radan osana (palkka ensin apuohjaalta, sitten vaihteleva palkkaus), kontaktiharjoitus (2on2off hallilla)
- Kontaktiharjoitukset kotona → palautetaan mieleen 2on2off-kontaktiasento ja sen käskysana
vko 38
- Yhdet omatoimitreenit → keinu pidemmän radan osana (vaihteleva palkkaus), ohjaustekniikkoina pakkovalssi ja niisto (lyhyet harjoitukset), itsenäisen pujottelun vahvistaminen (toistot molemmin puolin, palkka apuohjaajalta), lyhyt kontaktiharjoitus
- Kontakti- ja takaakiertoharjoitukset kotona → 2on2off ja kierrä-käskyn vahvistaminen
vko 39
- Anne Huittisen agilityvalmennus
- Agilitykisat Kauhajoella → kisaaminen kahdella agilityradalla, tavoitteena hallittu ratasuoritus ja onnistunut keinu (uusi halli, oudot esteet)
vko 40
- Lepoa ja rentoutumista kisojen ja maakuntamatkailun jälkeen
- Kisasuorituksen analysointi: mikä onnistui, mikä ei onnistunut, mitä tulee harjoitella
- Oman harjoituspujottelun virittely toimivaksi → mahdollisuus pujottelun harjoitteluun omassa pihassa
vko 41
- Yhdet omatoimitreenit → ohjaustekniikkoina twisti ja vekkaus, keinu pienen radan osana (vaihteleva palkkaus), irtoamisharjoituksena putkiin lähetys ja eteenmeno, lyhyt kontaktiharjoitus
- Pujotteluharjoitukset kotona → omilla kepeillä varmuutta itsenäiseen pujotteluun (vaikka ohjaaja jäisi paikalleen, juoksisi ohi, lähtisi poispäin, tms. → koira pujottelee loppuun)
vko 42
- Yhdet omatoimitreenit → kisamainen, pidempi rataharjoitus (radalla keinu ja pujottelu), lyhyt kontaktiharjoitus
- Pujottelu- ja kontaktiharjoitukset kotona → kepeille lähetys eri kulmista ja 2on2off
vko 43
- Anne Huittisen agilityvalmennus
- Agilitykisat Lempäälässä → mahdollisuus kolmeen rataan, joista osallistuminen ainakin kahdelle (toinen hyppyrata), tavoitteena kakkosten ensimmäinen nousunolla
vko 44
- Lepoa ja rentoutumista kisojen jälkeen
- Kisasuorituksen analysointi: mikä onnistui, mikä ei onnistunut, mitä tulee harjoitella
***
- Omatoimitreenit voivat korvautua tai niiden lisäksi voi tulla yksityisestä agilitykoulutuksesta ostettu agilityn treenivuoro
- Ohjaajan työvuorot ja hallien varaustilanne vaikuttavat omatoimitreenauksen onnistumiseen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti