Vuonna 2010 kävin agilityn koulutusohjaajan peruskurssin ja siitä lähtien on tullut enemmän tai vähemmän koulutettua agilitya ensin TamSKilla ja nykyisin Tapeilla. Sattumalta huomasin jokin aika sitten ilmoituksen koulutusohjaajan jatkokurssista ja kun hyvällä tuurilla ehdin vielä saada ko. viikonlopun vapaaksi töistä, piti tilaisuus käyttää hyväksi. Viime viikonlopun lauantai menikin Kennelpiirillä teoriaa kuunnellen ja sunnuntai harjoituskoirakoiden kouluttamisessa Tallilla.
Koulutusohjaajan peruskurssista en saanut sellaista hyötyä kouluttamiseen kuin olisin aikanaan toivonut, mutta jatkokurssi oli onneksi huomattavasti parempi. Lauantain teoriaosuus oli sopivan pituinen ja mielenkiintoista asiaa ilman turhaa jaarittelua ja niitä älyttömiä ryhmätöitä, jotka oikeasti pitäisi kieltää. Kotitehtäväksi saatiin mm. suunnitella kahden kuukauden harjoitusohjelma esimerkiksi omalle koiralle (omani tein Nelelle, siitä pian oma postauksensa). Sunnuntaina pääsi kouluttamaan ja itsekin oppimaan. Meidät oli jaettu kolmen hengen ryhmiin ja jokaisella ryhmällä piti olla vähintään kaksi ohjaustekniikkaa opetettavana harjoituskoirakoille.
Oman ryhmän ohjaustekniikoina oli pakkovalssi, vippaus ja backlap. Ensimmäinen oli tuttu, toinen ei, kolmannesta olen kuullut ja varmasti joskus tehnytkin. Eli todella hyvät lähtökohdat kouluttamiseen... Onneksi ryhmässämme oli kuitenkin yksi pidempään (ja aktiivisemmin) harrastanut ihminen, joka osasi selvittää tarkemmin vippausta ja backlappia sekä niiden opettamista. Harjoituskoirakot oli jaettu kahteen ryhmään (aamu- ja iltapäivä) ja kun koko päivän oli katsellut, kouluttanut ja sivussa itsekin oppinut, tulivat oman ryhmän ohjaustekniikat hyvin tutuiksi. Ja ehdottomasti haluan päästä kokeilemaan tekemäämme lyhyttä rataa omien koirien kanssa!
Kaiken kaikkiaan tästä jatkokurssista jäi hyvä fiilis, vaikka etukäteen seitsemän päivän työputken jälkeen vähän harmitti viettää viikonloppu taas muualla kuin kotona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti