sunnuntaina, elokuuta 25, 2013

Agilitykisat Eteläpuistossa

Torstaina kävin juoksemassa Nelen kanssa pari agilityrataa TamSKin kisoissa Eteläpuistossa. Näissä kisoissa näkyi selvästi treenaamattomuus (viimeksi agiliidettiin heinäkuun lopussa) ja kisaamisen vähyys (työvuorot osuvat koko ajan kisojen kanssa päällekkäin).

Kumpikaan agilityradoista ei ollut sieltä helpoimmasta päästä ja tämän huomasi myös tuloksista, joissa puhtaita nollia oli todella vähän.

Ensimmäinen rata oli aivan kaaos heti alusta lähtien. Nele epäonnistui lähdössä ja kompuroi ensimmäiseen hyppyyn niin, että sai suunsa täyteen hiekkaa ja pienen naarmun leukaansa. Itse menin ihan sekaisin, kun näin hiekkaa syljeskelevän koiran ja meinasin kahdesti unohtaa radan. Pariin otteeseen Nele oli aikeissa lähteä radalta ihmettelemään reunalla seisovia ihmisiä. Keinusta tuli ensin ohi, mutta toisella yrityksellä teki hyvän keinun ja kepeillä jätti taas viimeisen välin pujottelematta. Varsinainen hylkääntyminen tuli jo esteellä viisi, kun Nele valitsi väärän putken (jonne todennäköisesti itse ohjasin Nelen...).

Ennen toista rataa tsemppasin rataan tutustumisen kanssa ja yritin nyt olla paremmin kartalla mihin suuntaan milloinkin mennään. Keinun Nele taas ensimmäisellä yrityksellä ohitti ja samoin kävi keppien kanssa. Näistä 10 virhepistettä ja kaikesta korjaamisesta tuli yli 7 sekuntia yliaikaa, jolla päästiin sijalle 5/10.



Pitäisi treenailla enemmän ja kisatakin hieman säännöllisemmin, jotta päästäisiin joskus taas eteenpäin tässä harrastuksessa. Vapaa-aika on vain kovin vähäistä eikä motivaatiokaan ole viime aikoina ollut kohdillaan Linan tilanteen takia.

Ei kommentteja: