keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012

Vuosi 2012

Kohta päättyvä vuosi oli omalla tavallaan kovin kiireinen. Sen huomaa myös tämän blogin postausten määrästä: nyt on hyvä, jos saan edes 60 postausta täyteen, kun parina viime vuonna on ollut asiaa yli sadan postauksen verran! Toki asiaan vaikuttaa se, että oma elämä ei tänä vuonna enää ollut niin koirapainotteista kuin aiemmin ja koirien kanssa tuli tehtyä pitkälti vain tavallisia juttuja, joista ei tänne blogiin juurikaan raportoida.

Jostain syystä viime vuosiin on mahtunut muuttoja sinne ja tänne eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Lokakuussa kerrostaloelämä vaihtui rivitaloasuntoon ja sain kauan haaveilemani pihan. Valitettavasti syksy oli tuossa vaiheessa jo niin pitkällä, ettei pihalla tullut vietettyä paljonkaan aikaa. Tosin koirista oli oikein mukavaa kaivaa kuoppia jo valmiiksi huonossa kunnossa olevaan nurmikkoon. Syksyllä myös päättelin kaksivuotisen puutarhurin koulutuksen ja siitä asti olen ollut enemmän tai vähemmän työttömänä.

Sen sijaan kesä meni allekirjoittaneella niin intensiivisesti töissä, että harrastaminen kärsi ihan kunnolla. Neleltä jäi useita agilitytreenejä välistä enkä työvuorojen takia päässyt kisoihin tai muihinkaan tapahtumiin. Muutamia vapaatoiveita kyllä esitin ja suurin osa niistä oli Linan näyttelyiden takia. Tänä vuonna pääsin sentään reissuun Suomen rajojen ulkopuolelle (toisin kuin viime vuonna), kun lähdimme näyttelymatkalle Tallinnaan. Yhteensä kävimme seitsemässä näyttelyssä, joista yksi oli vielä pentuluokassa ja loput junioriluokassa. Parhaiten meni ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä Kankaanpäässä, jossa Linalle annettiin SA.

Nelen kanssa kisasin agilityssa kahdeksan radan verran ja maaliskuun alussa nousimme kakkosiin. Kakkosluokan kisat korkkasimme vasta syyskuun puolivälissä. Keväällä lopetin sekä agilityn kouluttamisen että treenaamisen TamSKilla ja siirryin kokonaan Tapeille. Yhdistyksellemme tulee toinen toimintavuosi kohta täyteen ja tänäkin vuonna tuli oman ehtimisen mukaan osallistuttua Tappien toimintaan: kävin mm. Javan kanssa virikeluolastossa ja Linan kanssa hajuerottelussa.

Ja seuraavaksi tämän vuoden tavoitteisiin (kursiivilla vuodelle 2012 suunnitellut tavoitteet ja normaalilla tekstillä pohdintaa niihin liittyen):

Java

- Suurin toive on, että Java pysyisi terveenä!
- Korvatulehdusta ja hampaan poistoa lukuun ottamatta Java on pysynyt terveenä. Silmien ja polvien osalta sain varmistuksen marraskuun eläinlääkärikäynnillä.

- Olen miettinyt Javan siirtämistä ns. sunnuntaiharrastelijaksi agilityssa. Mieleen on jäänyt kummittelemaan eläinlääkärin kommentti siitä, että leikattu on aina leikattu eikä koskaan terveen veroinen. En halua tieten tahtoen rikkoa Javaa ja sekarotuisuuden takia ollaan oikeastaan agilityssa saavutettu se mitä voidaan. Koska Java kuitenkin suuresti rakastaa agia, emme aio sitä ihan täysin lopettaa. TamSKin talvikausi jatketaan loppuun agilitytreeneissä vuoroviikoin ja kesällä Javalla saa agiliitää omatoimitreeneissä. Huvin vuoksi voidaan myös silloin tällöin osallistua kisoihin (vain kesällä), kuten esimerkiksi Agirotuun.

- Talvikausi jatkettiin loppuun TamSKilla, mutta kesällä taisin käydä ehkä kerran omatoimitreenaamassa, kun ei kerta kaikkiaan ehtinyt eikä jaksanut. Javan ilmoittamista kisoihin harkitsin pari kertaa, mutta treenaamattomuuden takia ne jäivät. Agirotu järjestettiin tänä vuonna Kuopiossa ja pitkän matkan sekä töiden takia jätettiin se tällä kertaa välistä. Nyt loppuvuodesta Java on tehnyt paluuta agilityn pariin kepon ohjauksessa.

- Tokossa yritetään saada viimeinen ALOn ykköstulos, jotta Java saisi TK1-koulutustunnuksen. Jos oma motivaatio riittää, voisimme harjoitella myös AVOn liikkeitä.

- Toko jäi tänä vuonna aivan täysin. Jossain vaiheessa katselin Tampereen kokeita, mutta jälleen ajan puute ja treenaamattomuus estivät ilmoittautumisen.

- Kokeillaan Javan kanssa jotain uutta lajia, kuten mejää tai rallytokoa.

- Mejää olisin kovasti halunnut kokeilla, mutta työt estivät osallistumisen Tappien järjestämään tutustumiseen eikä muullakaan porukalla tullut lähdettyä metsään. Kävin Javan kanssa tutustumassa virikeluolastoon (ei ehkä ihan Javan juttu kuitenkaan) ja loppuvuodesta meidän piti käydä koirafrisbeen alkeet, mutta ko. koulutus ei valitettavasti toteutunut.

- Käydään koirapuistossa! Itse en ole mikään koirapuistojen suuri ystävä, mutta koska Javan vapaana pitäminen on niin hankalaa, täytyy mennä paikkaan, jossa on aidat ympärillä. Tämä voisi melkein olla sellainen mun ja Javan oma juttu ja katsotaan löytyisikö puistoon mukaan jopa koirakaveri, jonka kanssa Java haluaisi leikkiä (tämä voi olla ehkä liian haastavaa).

- Käytiin koirapuistossa vuoden aikana ehkä enintään viisi kertaa ja muistaakseni kaikki koirat olivat aina mukana. Ei vain saanut aikaiseksi lähteä. Nyt on onneksi takapihalla oma henkilökohtainen koirapuisto.


Nele

 - Agilityssa tavoitteena on mikäpä muukaan kuin kakkosiin nouseminen. Treeneissä pyritään parantamaan entisestään estevarmuutta erityisesti keinulla ja kepeillä sekä harjoitellaan enemmän kolmosten kiemuroita. Lisäksi kontaktitreeniä. Muutamat epikset voisi yrittää käydä, jotta pystyisin palkkaamaan Nelen "kisatilanteessa". Voisin myös yrittää opettaa Nelen leikkimään agilitykentällä ja palkkautumaan lelustakin.
- Noustiin kakkosiin. :) Varsinainen treenaaminen jäi tänä vuonna vähemmälle ja ehdittiin vain yksiin epiksiin. Leikkimistä ei opeteltu, mutta olen palkannut Neleä lelulla, jossa on nami sisällä.

- Osallistutaan taas harjakoirien Club Shown Pet-luokkaan, jos näyttelyn aika ja paikka sopii.
- Club Show järjestettiin tänä vuonna Turussa. Jätettiin se(kin) välistä pitkän matkan ja töiden takia.

- Kokeillaan Nelenkin kanssa uutta lajia, kuten mejää.
- Ei kokeiltu mitään uutta lajia.

- Alkuvuodesta kuvattavaksi Ventelälle (lonkat, kyynärät, selkä). 

- Nele kävi kuvattavana maaliskuun alussa. Koiranettiin tuli lopulta lonkat B:nä ja kyynärät nollana.


 Lina

-Aloitetaan agility ihan oikeasti. Harjoitellaan esteiden suorittamista ja ohjauskuvioita. Ja ennen kaikkea pidetään agilitykentällä ihan törkeän hauskaa!! Tammikuussa aloitetaan pentuagilitylla, keväällä katsotaan jokin alkeisryhmä ja syyskuussa toivon mukaan Lina saisi oman paikan treeniryhmästä.
- Tähän voisi listata kaikki maailman kootut selitykset, mutta ehkä totean vain, että käytiin pentuagilityssa ja nyt loppuvuodesta aloitin itse alkeiden opettamisen Linalle. Alkeiskurssille saati treeniryhmään ei todellakaan menty.

- Koska on vielä vaikea ennakoida mitä näyttelytuomarit tykkäävät Linasta, en aseta näyttelyiden suhteen mitään tavoitetta. Yritetään kuitenkin osallistua vähintään lähinäyttelyihin ja käydä Virossa kerran tai kaksi.
- Lähinäyttelyissä käytiin ja kerran Virossakin. Lina sai hyviä arvosteluita, mutta oikeasti meillä ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä näyttelyissä, joihin oli ilmoitettu miljoona kiinanharjakoiraa.

- Etsin Linan turkille sopivat pesuaineet.
- Ei löytynyt, mutta en pahemmin jaksanut etsiäkään. Myös rahatilanne vaikutti tähän ja käytin pitkälti kaapista löytyneitä aineita.
 
- Mahdollisesti terveystarkistus (silmät, polvet), tämä riippuen kuitenkin kasvattajasta.

- Olisin halunnut tarkistuttaa Linan, mutta ei kuulema vielä. Linan sydän ja polvet tarkistettiin kuitenkin epävirallisesti ja molemmat olivat ok.

- Opetellaan viimein peruskäskyt varmaksi.
- Olisi pitänyt määritellä nämä peruskäskyt tarkemmin. Osaa Lina istua, tulla luokse, kiertää kohteita, pyöriä ja tulla jalkojen väliin istumaan. Maahanmeno ei ainakaan vielä suju käskystä.


 Kaikki koirat

- Jatketaan ikuisuusprojektia nimeltä "Ohitukset kuntoon".
- Tämä ei olisi ikuisuusprojekti, jos olisin saanut ohitukset tänä vuonna kuntoon. Lina osaa pääsääntöisesti ohittaa muut, mutta Java ja varsinkaan Nele eivät.
 
- Nelosrokotukset keväällä.

- Kaikkien koirien rokotukset hoidettu kuntoon.

- Hyvä ruoka, parempi mieli. Vaihdan koirien nappulamerkin viljattomaan ja vähennän nappuloiden osuutta ruokinnasta niin, että vähintään koirien päivän toinen ateria on jotain ihan muuta. Lisäksi öljyjä täytyy antaa säännöllisesti. Ensin kuitenkin saavat syödä vanhat nappulat pois.

- Ruokintajutuista kirjoittelin marraskuun alussa. Tämä tavoite ei täyttynyt alkuunkaan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta en voi syyttää kuin omaa laiskuuttani.

- Jatketaan noutoharjoituksia ja yritetään saada liike kuntoon jo alkuvuodesta. Nele saa noutaa vapaamuotoisesti, mutta Javalle ja ehkä Linallekin olisi hyvä opettaa tokon tapa noutaa.

- Asiasta päätellen olen alkuvuodesta opettanut koirille noutoa, mutta siihen se kyllä jäi. En tiedä tarvitseeko yhdenkään koiristani edes osata tokon noutoa, kun jostain syystä epäilen suuresti, että jaksaisin koskaan tokoilla AVO-luokkaan asti.

- Jonkinlaista suunnitelmallisuutta treenaamiseen, erityisesti Linan kohdalla. 

- Loppuvuonna tsemppasin tässä ja tein viiden kerran suunnitelman Linan agilityn alkeisharjoituksiin.

Ei kommentteja: