Neljännen kerran aiheena oli suunnitelmassani seuraavaa:
- kepit
- keinu
- pöytä
- välistäveto
- valssi
Tällä kerralla aloitettiin keppeihin tutustuminen ja pujottelun harjoittelu. Pentuagilityssa kokeiltiin kuutta keppiä verkoilla, mutta silloin verkkoon törmääminen sai Linan vain välttelemään kepeille menoa. Muutenkin mietin jo tuolloin mikä olisi paras tapa opettaa kepit. Javan ja Nelen olen opettanut perinteisesti kädellä ohjaamalla ja molemmilla on nyt ihan hyvä pujottelu, mutta käden häivyttäminen on työläs projekti. Jossain vaiheessa olin verkkojen kannattaja, mutta raahattuani omia verkkoja lähes vuoden autossa, alkoivat ne ärsyttää. Verkkojen ongelmana on, ettei niitä ole joka paikassa enkä jaksa enää ottaa omia mukaan. Toki kesällä voisi harjoitella keppejä verkoilla omalla takapihalla, mutta tunnetusti en jaksa odottaa sinne asti... Parilta kaverilta olen kuullut hyvää palautetta hihnan käytöstä keppien harjoittelussa ja ajattelin nyt kokeilla samaa Linan kanssa. Tallin kepit toimivat hihnan kanssa parhaiten (ovat matalammat kuin esim. SDP:lla) ja kuulema erityisesti vinokepit ovat kätevät silloin, kun voi ottaa kaikki 12 keppiä harjoittelun alle. Nyt aloitin Linan kanssa kuudella kepillä ja ideana on hihnalla estää koiran kulkeminen väärästä välistä. Palkka tulee keppien päässä namirasiasta. Otettiin muutama toisto ja tekniikka toimi Linalla ainakin siinä mielessä, että Lina yritti hihnassa koko ajan eteenpäin eikä esimerkiksi passivoitunut täysin. Katsotaan miten edetään tällä tekniikalla ja vaihdetaan sitten, jos ei tunnu omalta.
Lopuksi tehtiin pientä rataa neljällä hypyllä:
Kaikki koirat pääsivät tekemään rataa ja Java sekä Nele tekivät myös pari pujotteluharjoitusta. Nelellä oli aluksi kepeillä keskittymisvaikeuksia, kun olisi pitänyt vain suorilta juosta palkan luo. Saatiin siis hyvää harjoitusta siihen, että kaikki kepit pitää pujotella ennen kuin on herkkuja luvassa. Rataharjoituksesta Java ja Nele suoriutuivat molemmat hyvin ja Linakin meni ensimmäisen kerran todella hyvin (mentiin esteet 1-4). Tässä vaiheessa toisen kentän treenaajat tulivat paikalle ja Linan keskittyminen katoili. Ei taidettu mennä koko rataa kertaakaan - ainakaan kovin onnistuneesti. Kerran myös kompastuin Linaan, kun se syöksyi hypyn 4 ohi kohti namialustaa. Linalle siis myös tiedossa fysioterapiaa ensi vuodeksi ja täytyy opetella palkkaamaan pikkuneiti lelulla, ettei namialustaa tarvitse käyttää jatkuvasti. Loppuun otin Linan kanssa eteenlähetyksen hypyillä 6 ja 7, jotta treenistä jäisi hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti