Helmikuu on ollut kaikin puolin hiljaiseloa. Ja kevään odottelua, joka onneksi on kohta täällä. :)
Alkukuusta oli Linan kolme viimeistä pentuagilitya. Neljännellä kerralla harjoiteltiin takaakiertoa ja otettiin pieni kolmen hypyn harjoitus. Lisäksi ihmeteltiin keinun kolinaa ja kouluttaja näytti meille oman koiransa kanssa ohjaustekniikoista valssin, sokkarin, sylkkärin ja poispäinkäännöksen. Takaakierto Linalta meni hyvin ja keinun kolinakin on ihan tuttua, kun Lina on ollut mukana Javan ja Nelen treeneissä.
Viidennellä kerralla otettiin pituutta ja muuria, molemmissa käytettiin "ponnaria" oikean hypyn tilalla. Lina suoriutui molemmista oikein hyvin. Nyt pääsimme myös kokeilemaan kontaktia, mutta se taasen ei oikein onnistunut. Olin ennen varsinaista kontaktiharjoitusta ottanut samaa jo omatoimisesti ja silloin Lina vahingossa säntäsi kättäni päin. Tämän jälkeen Linaa oli aika hankala saada kontaktille enkä halunnut erityisemmin alkaa houkuttelemaan, joten tehtiin harjoitus lyhyempänä kuin muut. Muuten tunnilla otettiin myös alkeisrengasta ja ihan lopussa putki-hyppy-hyppy yhdistelmää, joka sekään ei nyt ihan onnistunut, kun Lina jäi jatkuvasti putkeen etsimään sinne heitettyjä nameja.
Viimeinen eli kuudes kerta oli 19.2. ja Lina pystyi taas osallistumaan treeneihin ilman juoksupöksyjä. Kokeiltiin ensimmäisen kerran pujottelua verkoilla (kuusi keppiä). Lina aloitti pujottelun törmäämällä heti verkkoon ja sen jälkeen olikin hankala saada Lina kulkemaan keppien välistä. En edes tiedä haluanko sittenkään opettaa pujottelua Linalle verkoilla, koska verkkojen kuljettaminen autossa on rasittavaa ja ne vievät ihan liian paljon tilaa. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä parasta ratkaisua, koska keppien harjoittelua ei edes saisi aloittaa ennen kuin koira on täyttänyt vuoden. Tunnilla otettiin myös vähän hyppytekniikkaa (muistaakseni pari hyppyä "ponnareilla") ja alkeisrengasta. Viimeiseksi tehtiin pieni hyppy-muuri-putki-pussi rata. Lina meni ihan hyvin, mutta toki pussin kangasta piti vielä nostaa.
Parasta Linassa on ehdottomasti vauhti ja into. Pentuagilityn kouluttaja sanoikin muutamaan otteeseen, että tulen vielä olemaan pulassa Linan kanssa, kun tyyppi sinkoilee sata lasissa paikasta toiseen. Kun nyt vaan muistaisi vaalia koiransa intoa ja malttaisi opettaa perusteet riittävän hyvin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti