Tasan viikko sitten Linalle tuli ikää 8 kk ja lauantaina huomasin, että Lina aloitti ensimmäisen juoksunsa. Ulkona Lina on merkkaillut enemmän tai vähemmän innokkaasti tapaninpäivästä lähtien, kun palasimme maalta takaisin Tampereelle. Java ja Nele juoksivat molemmat ensimmäisen (ja Java samalla viimeisen) kerran noin 8 kk iässä, joten jostain syystä ennakoin, että Lina seuraisi samaa kaavaa.
Juoksuun päättyy Linan pentuaika, vaikka tuntuukin, ettei siitä ole pitkä aika, kun Lina muutti luoksemme. Junnuiän Lina saavuttaa 17.2., kun 9 kuukautta tulee täyteen ja meille avautuu näyttelyjen viralliset kehät.
Java on steriloitu ensimmäisen ja Nele toisen juoksun jälkeen, joten Linan kanssa saa taas totutella siihen, ettei juoksuisen nartun kanssa noin vain lähdetä kaikkialle tai kaikkia koirakavereita tapaamaan. Pentuagilityyn osallistuminen onneksi onnistuu, kunhan koiralla on pöksyt jalassa. Tiedän jo millaiseksi housujen käyttö tekee turkin, mutta pakko kai sellaiset on käydä ostamassa, kun pentuagiakin on vielä neljä kertaa jäljellä.
Juoksut tarkoittavat myös sitä, ettei Linan säkäkorkeus juurikaan enää muutu. Ruoka on maistunut Linalle (vielä) entiseen tapaan ja eilen käytinkin koirat vaa'alla. Javan ja Linan kohdalla lukemat olivat muuttuneet sitten viimekertaisen. Nyt Lina painoi 4,1 kg (+ 300 g), Java 3,9 kg (+100 g) ja Nele 4,9 kg (ei muutosta).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti