torstaina, elokuuta 11, 2011

Kolme kuukautta

Tiistaina Linalle tuli täyteen kolme kuukautta eli 12 viikkoa. Sen kunniaksi suunnattiin heti aamusta Hakametsään eläinlääkäriin ensimmäiselle rokotukselle. Ennen rokotusta käytin Linan vaa'alla ja tuloksena oli 2,5kg. Lina seisoi eläinlääkärin pöydällä pääasiassa nätisti ja antoi katsoa hampaat. Rokotusta Lina tuskin edes huomasi, kun söi niin innokkaasti nameja. Myös Java pääsi taas tutkittavaksi, kun samalla käynnillä tehtiin silmänpaineiden kontrolli. Molemmissa silmissä paineet olivat ok, joten nyt vain jatketaan yhdellä tipalla päivässä oikeaan silmään ja jos mitään huolestuttavaa ei tule, niin mennään silmätarkistukseen loppu/alkuvuodesta.

Keskiviikkona oli pentutreffien aika! Tällä kertaa tavattiin samanrotuinen Nana, joka on Linaa kuukauden vanhempi.



Nana ei oikein lämmennyt Linan leikkikutsuille ja pääasiassa pennut menivät omia reittejään. Olen ehkä jopa vähän yllättynyt miten rohkeasti Lina haki Nanaa leikkimään. Ehkäpä pentutreffeillä ja vanhempien koirien kanssa leikkimisellä on ollut vaikutusta. Luultavasti Nanaa tavataan uudestaankin, olisi ainakin mukava katsoa tulevatko pennut paremmin toimeen ja olisihan se kiva, jos Linalla olisi samanrotuinen pentukaveri.

Noin muuten 12-viikkoinen Lina on elänyt aika vapaata pienen pennun elämää. Ollaan jatkettu luoksetulon harjoittelua ja irroittamista. Hoitotoimenpiteitä Lina haluaa vieläkin vastustaa, tosin pesu ja kuivaus menevät jo paljon paremmin kuin aiemmin. Harjaa ja kampaa sekä erityisesti trimmeriä sen sijaan pitää purra ja jos niihin ei osu, niin omistajan käsiä. Paljon ollaan oltu metsässä, kävelty lähipuistossa ja harjoiteltu ohittamista. Tällä kertaa yritän panostaa siihen, että Lina oppisi ohittamaan muut koirat. Nyt Lina ei juurikaan pyri ohikulkevien ihmisten, koirien, pyöräilijöiden, yms. perään ja toivottavasti saisin tämän pysymäänkin näin.

Ei kommentteja: